Nopeat hernepyörykät ja tahini-jogurttikastike

Kaupallinen yhteistyö Mastermark Brands / Swiss Diamond| Nämä herkulliset hernepyörykät sopivat täydellisesti joulupöytään!


Kirjoitus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Swiss Diamondin maahantuojan Mastermark Brandsin kanssa.

Nyt kun olen viime vuodet kokkaillut epäkäytännöllisessä minikeittiössä, olen tullut entistäkin enemmän siihen lopputulokseen, että keittiövälineitä ei todellakaan tarvita valtavia määriä ja lopulta vain muutamilla tärkeimmillä pärjää paremmin kuin hyvin! Hyvä paistinpannu on yksi niistä välineistä, joista en tingi. Paistinpannussa arvostan monikäyttöisyyttä: sillä pitää voida paistaa niin kasvikset, pyörykät kuin vaikkapa letutkin ilman, että kaikki tarttuu pohjaan kiinni. Lisäksi pannun täytyy kestää uunia ja tietysti kestää käytössä vuosia. En halua olla koko ajan ostamassa uutta, joten suosin sellaisia keittiövälineitä, joiden käyttöikä on pitkä. Pannun käyttöohjeisiin kannattaa tutustua hyvin ennen käyttöä, mutta kunhan Swiss Diamond -pannua ei korvenna liian kuumaksi tai pese sitä astianpesukoneessa, pannusta on iloa vuosikausiksi.

Sain ensimmäisen Swiss Diamond -paistinpannuni maahantuojalta testiin vuonna 2013 ja merkki on ollut luottokumppanini keittiössä siitä lähtien. Olen vuosien varrella testaillut aina välillä muitakin pannuja, mutta palannut aina Swiss Diamondin pariin. Swiss Diamonin pinnoitettujen pannujen paisto-ominaisuudet ja kestävyys ovat vertaansa vailla. Swiss Diamondin pinnoitetuissa pannuissa on PFOA-vapaa timanttipinnoite, joka on käyttöominaisuuksiltaan aivan eri luokkaa kuin halvempien teflon-pannujen pinnoite.  Oma luottopannuni on ∅ 26 cm XD-sarjan pannu, joka sopii keittiössä ihan kaikkeen. Jos hankit yhden hyvän pannun, suositus tälle! Swiss Diamondin tuotteita myydään tavarataloissa ja keittiötarvikeliikkeissä tai niitä voi tilata suoraan maahantuojalta.

Nämäkin pyörykät ja muutkin kasvispullat ja -pihvit paistuvat helpoiten tarttumattomalla, pinnoitetulla (ja PFOA-vapaalla) Swiss Diamond -pannulla. Öljyäkää ei tarvitse paistaessa lotrata valtavia määriä!

Hernepyörykät sopivat mahtavasti joulupöytään muiden jouluherkkujen seuraksi. Erityisen hyviä nämä ovat lanttulaatikon kaverina!

hernepyörykät

noin 20-25 pyörykkää

  • 400 g pakasteherneitä
  • 1 ½ dl auringonkukansiemeniä
  • 1-2 kevätsipulia
  • ½ dl vehnä- tai kaurajauhoja
  • ½ dl kaurahiutaleita
  • 1 rkl garam masalaa
  • 1 tl sipulijauhetta
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • ¾ tl suolaa
  • rypsiöljyä paistamiseen
  1. Sulata herneet. Paahda auringonkukansiemenet kuivalla, kuumalla paistinpannulla. Hienonna kevätsipuli.
  2. Laita herneet ja auringonkukansiemenet korkeareunaiseen kulhoon ja soseuta ne sauvasekoittimella karkeaksi massaksi. Sekoita taikinan joukkoon käsin silputtu kevätsipuli, jauhot, hiutaleet ja mausteet. Annan taikinan vetäytyä noin 15 minuuttia.
  3. Muotoile taikinasta pyöryköitä ja paista ne öljyssä kauttaaltaan kullanruskeiksi. Tarjoa pyörykät esimerkiksi tahinikastikkeen kanssa.

tahinikastike

  • 2 dl turkkilaista kaurajogurttia tai kaurafraichea
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 1-2 rkl vaaleaa juoksevaa tahinia (esim. Foodin tai Filos)
  • suolaa ja mustapippuria myllystä
  1. Sekoita kastikkeen kaikki aineet yhteen. Lisää tahinia maun mukaan.
  2. Anna kastikkeen mielellään maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia ennen tarjoilua.

9 vastausta kirjoitukseen “Nopeat hernepyörykät ja tahini-jogurttikastike

    1. En suosittele uunissa paistamista kasvispihveille ja -pyöryöille. Osa mausta tulee pannulla rasvassa paistamisesta eikä pyöryköihin saa ihanaa rapeaa pintaa uunissa. Ja ne lisäksi kuivuvat helposti uunissa.

  1. Ihan parhaat kasvispyörykät mitä on ikinä syöty! Ei ollut auringonkukansiemeniä ni käytettiin kurpitsansiemeniä tilalla.

    Uskomattoman hyvä koostumus ja helppo pyörittää tiiviiksi palloiksi. Pallot ei hajoilleet lainkaan niin kuin kasvispyöryköille yleensä käy.

    Tästä tuli meidän perheen uus lemppari sekä lapsille että aikuisille!

    1. Oi jee, onpa mahtavaa kuulla! Pitää itsekin testata ensi kerralla kurpitsansiemenillä, kuulostaa tosi hyvältä vaihtikselta!

  2. Vatsani ei pidä auringonkukan-/kurpitsansiemenistä, millä voisin korvata ne?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights