Pannukaalilaatikko

Paistinpannulla valmistuva kaalilaatikko.


Kaalilaatikko on ihanaa, mutta aina ei jaksa tai ehdi haudutella laatikkoa uunissa. Kelpo versio kaalilaatikosta syntyy myös paistinpannulla alle puolessa tunnissa! Ihan samaa uunissa hautuneen kaalin makua tähän ei toki saa, mutta pannukaalilaatikko on silti herkullinen ja nopea arkiruoka.

kaalilaatikko paistinpannulla

4 annosta

  • 400 g kaalia
  • 1 porkkana
  • 1 sipuli
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 2 dl (tummaa) soijarouhetta
  • 2 dl ruokakauraa tai pikariisiä*
  • noin 6 dl vettä + 2 rkl kasvisfondia
  • 2 rkl tummaa siirappia
  • 2 tl kuivattua timjamia
  • 1 tl kuivattua meiramia
  • 1 ti sipulijauhetta
  • suolaa ja mustapippuria myllystä
  1. Suikaloi kaali. Raasta porkkana. Silppua sipuli.
  2. Kuumenna öljy ison paistokasarin pohjalla. Lisää pannulle sipuli ja kuullota hetki. Lisää kaali ja porkkana ja paista, kunnes kaali alkaa hieman pehmetä. Lisää pannulle kuiva soijarouhe, timjami, meirami ja sipulijauhe ja paista vielä muutama minuutti.
  3. Lisää sitten pannulle ruokakaura. Yhdistä vesi ja kasvisfondi ja kaada suurin osa kasvisliemestä pannulle. Hauduttele kaalilaatikkoa kannen alla noin 10-15 minuuttia välillä sekoitellen. Lisää nestettä tarvittaessa. Kaalilaatikko on kypsää, kun ruokakaura on purutuntumaltaan pehmeää. Jos pannulla on vielä nestettä, paistele laatikkoa lopuksi tovi ilman kantta.
  4. Mausta kaalilaatikko lopuksi siirapilla, suolalla ja mustapippurilla. Sekoittele pannulla vielä 1-2 minuuttia.
  5. Tarjoa kaalilaatikko puolukkasurvoksen kanssa.

Huomioita reseptistä

  • Pannukaalilaatikko vie jonkun verran tilaa, joten valmistus onnistuu wokkipannussa tai korkeareunaisessa paistinpannussa. Oma luottotuotteeni on Swiss Diamondin paistokasari, joka on superkätevä kaikkien pannuruokien ja patojenkin valmistamiseen! Jos sinulla ei ole tarpeeksi isoa paistinpannua, valmista pannukaalilaatikko padassa tai hätätapauksessa vaikka kattilassa.
  • Ruokakaura on hyvä kotimainen vaihtoehto riisille. 8 minuutissa kypsyvä ruokakaura löytyy Fazerin valikoimista.
  • Jos käytät ruokakauran sijaan riisiä tai ohraa, valitse tuote, joka kypsyy suunnilleen samassa ajassa. Nesteen määrä saattaa hieman vaihdella käytetyn tuotteen mukaan, joten voit lisätä sitä pannulle tarvittaessa.

2 vastausta kirjoitukseen “Pannukaalilaatikko

  1. Teimme tätä tänään puolison kanssa ekaa kertaa. Käytimme tavallista riisiä, kasvisliemikuutioita (2 kpl) ja hunajaa. Tuli todella hyvää, kiitos reseptistä! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights