Piparipullat

En oikeastaan erityisemmin välitä pipareista, mutta piparkakkujen tuoksu täytyy joulun alla saada kotiin jossain muodossa. Sainkin jostain mieliteon yhdistää piparit ja pullan. Perinteinen versio olisi tietysti ollut leipoa piparitähti pullan päälle, mutta haaveilin enemmän piparinmakuisesta täytteestä. Yhdistelmä toimii mainiosti.

piparipullat1

Pullat kannattaa ehdottomasti kuorruttaa. Voit käyttää joko ihan perinteistä tomusokeri-vesiseosta tai lainata kuorrutteen viski-taatelikakulta. Jos teet kuorrutteen tomusokerista, kannattaa käyttää tavallisen tomusokerin sijaan ruokotomusokeria, jossa on ihanan pehmeä, melkein toffeinen maku. Minä en jaksanut lähteä kauppaan, joten tein kuorrutteen kotoa löytyvistä aineista: tomusokerista, vedestä ja pikkutilkasta manteliaromia.

PIPARIPULLAT

  • 6-8 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • 1,5 pss kuivahiivaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 tl kardemummaa
  • 1 tl piparkakkumaustetta
  • 0,75 dl margariinisulaa
  • 2,5 dl kaura- tai soijamaitoa

Täyte

  • margariinisulaa
  • 5 kpl ohuita pipareita
  • 2 tl piparkakkumaustetta
  • mantelirouhetta
  • sokeria
  1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Alusta taikinaan kädenlämpöinen kauramaito ja margariinisula. Vaivaa taikinaa hetki ja anna kohota lämpimässä paikassa.
  2. Kauli taikinasta suorakulmio ja levitä sille margariini, murennetut piparit, piparkakkumauste ja vielä ripaus sokeria ja mantelirouhetta. Kääri taikina rullalle pitkältä sivulta alkaen.
  3. Leikkaa taikina pulliksi ja anna kohota. Voitele pullat siirappi-vesiseoksella ja paista 225 asteisessa uunissa 5-10 minuuttia.
  4. Kuorruta pullat jäähtyneinä ja säilytä muovipussissa kuivumisen ehkäisemiseksi.

Jos kaipaat toista jouluista pullareseptiä, kokeile appelsiinibostonkakkua!

6 vastausta kirjoitukseen “Piparipullat

  1. Hei olis joskus tosi kiva, jos tekisit jotain keksejä, ei välttämättä pipareita, koska niitä ohjeita on kaikkialla, mutta jotain keksejä! Mulla keksit ei jostain syystä onnistu, ni ois kiva tietää, miten ne pitäisi tehdä. :)

    Terv. Leena ”Hirvisika”

  2. Heikki, kiitos :)

    Leena, no täytyy sanoa, että en itsekään ole keksejä kovin montaa kertaa leiponut. Niitä saa niin helposti kaupasta, että ei ole tullut tarvetta… Pidän kuitenkin toivomuksen mielessä!
    Mun keksireseptejä odotellessa kannattaa varmaaan tutustua tähän kirjaan.

  3. Moikka, olisi kiva jos voisit kehitellä perus muffinssi reseptin tai ainakin haluaisin saada vinkkejä miten kananmunan voi korvata muffinsseissa helposti. Ja on jo kyllä aikaista, mutta joulun tykkään joulutortuista niin voisikohan mitenkään kehitellä vegaanisen luumumarmeladin vai onko kaupoissa jo vegaaninen luumumarmeladin? Vielä joulua ajatellen olisikohan mitenkään mahdollista kehittää piparipulla ohje jossa täytte olisi piparkakkun makuinen vähän piparkakku taikinan tyylinen helposti levitettävä täyte :)

    1. Heippa! Täältä blogista ja mun kirjoista löytyy erilaisia muffinssireseptejä. Lisäksi kaikkiin noihin joulutoiveisiin löytyy reseptit mun Vegaanin joulukirjasta, josta on tulossa syksymmällä uusi painos (nyt loppuunmyyty). Toivottavasti niistä olisi apua! :)

Vastaa käyttäjälle Leena Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights