Maapähkinävoi-hilloneliöt

Tämä resepti on kummitellut mielessä siitä lähtien, kun törmäsin siihen ensimmäistä kertaa ihanassa Puputyttö ja vohvelisankari -kirjassa. Jos pidät maapähkinä-hilloleivistä, niin taatusti rakastat myös näitä!


Muokkasin alkuperäistä reseptiä sen verran, että laitoin kananmunankorvikkeen tilalle hiukan soijamaitoa ja -jogurttia, enkä jaksanut voidella ja jauhottaa leivinpaperia – mainiosti toimi myös näillä muutoksilla. En oikein ymmärrä miksi leivinpaperi olisi vielä pitänyt käsitellä erikseen, koska ei tällä ollut mitään aikomustakaan tarttua siihen kiinni. Jos soijatuotteet eivät syystä tai toisesta sovi, voit käyttää nesteeksi myös esimerkiksi kauramaitoa; lisää sitä sen verran, että taikina on käsiteltävää. Hilloksi valitsin Den Gamle Fabrikin aavistuksen happaman, vähäsokerisen kirsikkahillon (löytyi K-Supermarketista). Neliöistä tuli vähäsokerisenkin hillon kanssa melkoisen makeita, mutta niin näiden kuuluukin olla!

Ainoa huono puoli tässäkin leivonnaisessa on se, että on ihan pakko odottaa jäähtymistä, ennen kuin se on valmis leikattavaksi ja syötäväksi. Tunnustan, että kävin kyllä vähän jyrsimässä reunoja veitsen kanssa ennen aikojaan…

MAAPÄHKINÄVOI-HILLONELIÖT

n. 30 palaa

  • 200 g margariinia  (tummansininen Keiju)
  • 3,5 dl sokeria
  • 5 dl maapähkinävoita
  • 1 tl vanilja-aromia
  • 7 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl suolaa
  • 4 rkl soijamaitoa
  • 3 rkl maustamatonta soijajogurttia
  • 320 g kirsikkahilloa
  • 1 dl suolapähkinöitä
  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Vaahdota rasva ja sokeri sähkövatkaimella. Lisää maapähkinävoi ja vatkaa vielä pari minuuttia. Sekoita sitten joukkoon vanilja-aromi.
  3. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja suola. Sekoita jauhot parissa erässä maapähkinäseoksen joukkon yhdessä soijamaidon ja -jogurtin kanssa (tässä vaiheessa kannattaa taikinaa sekoitaa käsin).
  4. Painele 2/3 taikinasta leivinpaperoituun uunivuokaan (28×28 cm). Levitä päälle hillo ja ripottele sen päälle loput taikinasta sekä kevyesti rouhitut suolapähkinät.
  5. Paista vuokaa noin 45 minuuttia. Jos päällinen uhkaa ruskistua liikaa, peitä vuoka foliolla.
  6. Anna leivonnaisen jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. Älä leikkaa liian isoja paloja, sillä tämä on todella makeaa!

Aloin välittömästi haaveilla kesäisestä marjapiirakasta, jonka päälle ripottelisin tätä ihanaa maapähkinätaikinaa…

11 vastausta kirjoitukseen “Maapähkinävoi-hilloneliöt

  1. Oijoi, näitä on pakko kokeilla.
    Ostan aika harvoin maapähkinävoita, sillä se tulee yleensä syötyä suoraan lusikalla purkista…

  2. Yaelian, se on kyllä minunkin heikko kohtani ;)

    Fanny, maapähkinävoi on superherkkua, mutta en kyllä sentään ainakaan vielä ole innostunut sitä lusikoimaan suoraan purkista.

  3. Herkkua! itse oon kerennyt kokeilla vasta paria pikkukakkus ohjetta mutta noi neliöiset kiinnostavat paljon. Maapähkinävoita tuli ostettua pikkukakkusia varten mutta en sitten kamalasti pitänytkään siitä:/ ehkä laitoin sitä liikaa.

  4. Alice, no jos et pidä maapähkinävoista, niin en kyllä sitten suosittele näitä. Nämä ei paljon miltään muulta maistukaan :D

  5. Maapähkinävoi ei todellakaan ole mun heikko kohta, mutta oon jotenkin pikkuhiljaa oppinut tykkäämään siitä. Söin jopa peanut butter & jam sandwicheja tässä joku päivä ;) Ehkä kohta saattaisin tykätä näistäkin.

  6. Maapähkinävoi ja selleri sopivat yllättävän hyvin yhteen, joten kannattaa kokeilla maapähkinävoi-sellerikeittoa. Amerikkalaiset ovat onnistuneet siis ainakin jossain. :P

  7. Esteria, noniin, siitä se lähtee ;)

    Fanny, oho, onpas mielenkiintoinen yhdistelmä. Tota on varmaan pakko kokeilla joskus!

  8. Kuulostaa hyvältä! Mulla olis ihan tällanen yleinen kysymys: ostin n. viikko sitten luomutäysruokosokeria. Sen haju ainakin on TOSI vahva (ja aika outo) ja vahvalta se musta myös maistuu. Haluaisin makeuttaa jollain vähän ravinteikkaammalla kuin valkoisella sokerilla, eli voinko käyttää tätä ostamaani sokeria tavallisen sokerin sijaan ilman (suuria) makumuutoksia valmiissa tuotteessa? Pahoittelen sekavaa kysymystä! Ja muuten, luen blogiasi parhaillani läpi, joten siksi kommentoin kaikkea… :D

    1. Kaisa, käsittääkseni tuo täysruokosokeri muistuttaa enemmän fariinisokeria, mutta kyllä se käy tavallisen sokerin tilalle ihan hyvin. Erilaiseltahan se maistuu, mutta mä ainakin tykkään ruokosokerista – tavallinen sokerihan ei tuo leivonnaiseen mitään makua.

Vastaa käyttäjälle Fanny Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights