Greippi-minttusalaatti
Tämä salaatti on ihanaa aamiaisella sellaisenaan, mutta toimii mainiosti myös eilen postaamieni vohveleiden seuralaisena.
Jotenkin näin keväällä sitrushedelmät ja kaikki raikkaat, kirpeät asiat maistuvat erityisen hyviltä. Greippi piristää aamulla kummasti ja maistuu erinomaiselta tuoreella mintulla höystettynä. Jos tarjoat tätä vohveleiden kanssa, lorauta päälle vielä ekstra-annos agavesiirappia. Vaahterasiirappikin toimii!
Greippejä kannattaa varata puolitoista-pari kappaletta syöjää kohden, sillä hedelmä pienenee kummasti veitsikäsittelyn jälkeen.
Greippi-minttusalaatti
- 1 greippi
- 1 verigreippi
- kourallinen tuoretta minttua
- agavesiirappia
- Kuori greipit veitsellä ja irrota hedelmäliha veitsen avulla kalvojen välistä. Hyvä greipinleikkausohje löytyy esimerkiksi täältä, jos et ole tehnyt vastaavaa ennen.
- Silppua mintunlehdet ja kokoa salaatti lautaselle. Valuta päälle agavesiirappia maun mukaan.
Kevät on muutenkin jo mielessä, sillä tilasin tänään chilinsiemeniä Fataliilta. Täällä evakossa on paremmat chilinkasvatusmahdollisuudet kuin kotona, joten saan chilivauvat hyvin alulle ennen kuin pääsemme takaisin kotiin. Syksyllä tullaan sitten keräämään ylimääräinen sato talteen :)
4 kommenttia “Greippi-minttusalaatti”