Ruokalehdet iPadiin

Talouteemme kotiutui joulun alla iPad (terveisiä vaan joulupukille!), joka on osoittautunut varsin käyttökelpoiseksi kapineeksi ruokalehtien selailuun.


Mies jaksaa aina vinoilla metsien tuhoamisesta ja paperimedian vanhanaikaisuudesta ja alan kyllä itsekin kallistua sille linjalle, että lehdet on huomattavasti mukavampi lukea sähköisenä paperiversion sijaan. Sanomalehtiä en ole enää lukenut vuosiin, eikä minulle tule nykyään kotiin kuin yksi aikakauslehti. Se nurkkiin kerääntyvän paperiroskan määrä on ihan uskomaton, vaikka tilaisi kotiin vain muutamaa eri lehteä. Toisaalta en ole edes kovin kiinnostunut keräämään kotiini lehtien vuosikertoja, koska niiden selailu ja tiettyjen juttujen etsiminen valtavan paperimäärän seasta on niin vaivalloista.

Kovin monella lehdellä ei ole vielä omaa versiota iPadilla luettavaksi, mutta esimerkiksi Good Food -lehdeltä sellainen löytyy. Good Food taitaa maksaa paperille painettuna noin 8 euroa, mutta iPadille ladattavan ohjelman saa parilla eurolla ja jatkossa ilmestyvät numerot maksavat noin nelisen euroa. Lehden iPad-versio toimii erinomaisesti, on hauska käyttää ja on tietysti mielettömän upeaa katseltavaa ihanien kuvien takia. Good Foodista löytyy niin hyviä reseptejä, että iPad tulee varmasti jatkossa olemaan useinkin mukana keittiössä!

Vaikka lehdillä ei olisi omaa erillistä ohjelmaa iPadille, voi lehtiä ostaa esimerkiksi Zinion kautta. Zinion tarjoamat pdf-tiedostot ovat kyllä aika ankeita, eikä niiden hinta-laatusuhde ole ihan kohdillaan. Ihan mielellään Zinion tarjontaakin selailee, mutta pelkkä kopio paperilehdestä ei ole 4-5 euron arvoinen. Kivaa tietysti on se, että Ziniosta voi ostaa sellaisiakin lehtiä, joita ei löydy ihan peruskaupoista (eikä kyllä ainakaan Turun Akateemisesta kirjakaupastakaan), kuten Vegetarian Times ja Saveur.

Täytyy toivoa, että esimerkiksi Maku ja Glorian Ruoka & Viini sekä Jamie Magazine löytyisivät pian iPadille räätälöityinä versioina. Ostaisin!

7 vastausta kirjoitukseen “Ruokalehdet iPadiin

  1. Kiitos tästä vinkistä! Kiinnostuin erityisesti tuosta Ziniosta. Laatu olisi kiva tarkistaa, onkohan siellä mallia mistään lehdestä? Menenpä tutkimaan tarkemmin.

  2. Kiitos tästä postauksesta! En ollut jostain syystä ajatellutkaan, että noita ulkomaisia ruokalehtiä voisi saada noin kätevästi tietokoneen näytölle. Uskon että niitä voi olla ihan kätevä käyttää keittiössä läppärilläkin, kun iPadia ei ainakaan vielä ole :)

    Koitin katsoa noita Zinion sivuja: ymmärsinköhän oikein miten homma toimii? Eli luodaan tunnus, ladataan ohjelma (ilmainen?), ja sit voi ostaa joko yksittäisiä numeroita tai tilata lehden? Ja ne ostetut numerot säilyy sitten omalla tietokoneella siinä ohjelmassa?

  3. Oih täällä säteilee niin paljon oivalluksen iloa ja valoa :D Kiitos. Inhoan nurkkia täyttävää lehtinöyhtää ja iPadi on pyörinyt näppeissä kohta vuoden, mutta eipä ole tullut mieleeni yhdistää näitä.

  4. Maku oli aikaisemmin saatavissa Zinion kautta kuten joitakin muita suomalaisia lehtiä. Ulkosuomalaisena paperilehden tilaaminen on ihan sika kallista joten toivottavasti tulee muitakin iPad lehtia tarjontaan pian.

Vastaa käyttäjälle Jaana Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights