Myin Zengrow’n pois viime vuoden puolella ja vaihdoin sen IndoorGarden Herb:ie 23 -vesiviljelylaitteeseen, kun sen sai niin halvalla sisustuslehden kylkiäisenä. Mikä ihana hiljaisuus!
Olen aikaisemminkin kirjoitellut, että meillä ei kotona oikein voi kasvatella mitään, kun tänne ei paista aurinko – ei keittiöön eikä parvekkeelle. Persiljan ja sitruunamelissan saa juuri ja juuri pysymään hengissä, mutta mistään sen ihmeellisemmistä parvekeviljelmistä ei voi kun haaveilla. Jokakeväistä kasvatusinnostusta tyydyttämään hankin aikoinaan kotiin Zengrow -vesiviljelylaitteen, jolla sain onnistuneesti kasvateltua myös chilejä. Jossain vaiheessa hermot kuitenkin meni siihen jatkuvaan laitteen pitämään lorinaan, joten masiina sai lähteä. Tämä uusi laite ei ole ominaisuuksiltaan yhtä monipuolinen kuin Zengrow, mutta se ei pidä käytännössä minkäänlaista ääntä, ja näyttääkin aika paljon paremmalta.
Zengrow’n puolesta puhuu ehdottomasti se, että sen lamput ovat säädettävät ja kasveilla olevat omat lokerot helpottavat kasvatuspuuhia. Laite kuitenkin pitää niin kovaa lorinaa, että se kyllä vähän häiritsee, jos laitetta ei saa tarvittaessa suljettua ovien taakse.
Herb:ie 23 on Zengrow’ta helppokäyttöisempi ja yksinkertaisempi; vähemmän liikkuvia osia, ja se toimii käytännössä niin, että lykkää kaupan yrttiruukut laitteeseen ja unohtaa ne siihen kasvamaan. Ihanan yksinkertaista! Zengrow’n kanssa oli myös ongelmana, että pumppu oli jatkuvasti tukossa, kun sinne pääsi lehtiä ja juurienpalasia. Herb:iessä samaa ongelmaa ei pääse syntymään yhtä helposti, kun kasvit kasvavat isossa ”kourussa”, josta ei kovin helposti pääse mitään ylimääräistä vesisäiliöön.
Tällä hetkellä minulla on laitteessa kasvamassa persiljaa ja rucolaa, ja ne ovat ainakin viihtyneet hyvin. Miinusta tulee siitä, että ainakin IndoorGardenin oman verkkokaupan täydennystuotteet ovat ihan sikahintaisia. Jos esimerkiksi olisi aikeissa kasvatella yrttejä siemenestä, saa kuudesta pienestä kasvualusen palasesta pulittaa 12 euroa! Herb:ien kanssa esimerkiksi chilien kasvattamisesta saa vain haaveilla, koska ei ole toivokaan, että edes matalimmat lajikket mahtuisivat mitenkään laitteen lampun alle. Erilaisten yrttien kasvattaminen laitteen avulla näyttää kuitenkin onnistuvan vaivatta, joten eiköhän tässä kevään mittaan tule testailtua eri lajien viihtymistä vesiviljelyssä.
Jäin vain miettimään, olisiko sittenkin pitänyt valita mustan sijaan valkoinen Herb:ie?
Moikka! Meille toi pukki tuollaisen samanlaisen, ja kauhistelin myös noita kasvualustojen hintoja. Aattelinkin jatkossa tilata sekä alustat että orgaanisen BioSevian kasvuravinteen Pispalanpalmu.fi:stä. Huomattavasti halvempaa!
Heidi, kiitos vinkistä! Täytyykin käydä tuolla tutkimassa.
Enpä ole tuollaisesta kuullutkaan. Kyllä ihminen keinot aina keksii!
Minkä, oi minkä, lehden kylkiäisenä tämän sai?
Itse ratkaisin Zengrowin lorinan laittamalla tyhjiin paikkoihin pätkät narua jota pitkin vesi sai rauhassa valua säiliöön. Tämä yhdistettynä säännölliseen täyttämiseen jotta vedenpinta pysyy tarpeeksi korkealla jotta juuristot ylttävät veteen asti tekee vempeleestä äänettömän :)
Pumpun puhtaanapitäminen taas ratkesi kätevästi vuoraamalla se pumpun sisältävän pömpelin alaosa sisäpuolelta tiheällä nylonverkolla, tämän jälkeen on voinut huoletta iskeä kaupasta tuodut yrtit ja salaatit laitteeseen. Ja joillain esiintyvä pumpun ’jyrinä’ eliminoitui laittamalla sekä säiliön että valaisimen alle sopivat palaset retkipatjaa. Ei ole ehkä esteettisesti paras ratkaisu mutta toimi ;)
Suosikkini on kuitenki Garlandin pöytäpuutarha, tilavampana, äänettömänä ja edullisempana. Tämäkään ei ole välttämättä sisustusihmisen ensimmäinen valinta ;) Kannattaa kuitenkin katsoa josko moinen laite olisi hyvä vaihtoehto, varsinkin jos haluaa pitää saatavilla isompaa valikoimaa yrttejä ja salaatteja. Löytyy helpommin ulkomaisista nettikaupoista ja nopeammalla toimituksella kuin ainoalta kotimaiselta myyjältä.
metsätonttu, nämä vesiviljelylaitteet on kyllä ihan näppäriä, jos on laiska kastelija ja kotona on paha puute luonnonvalosta.
kissakehraavainen, Plaza Koti. Hehkuttelin tätä tarjousta silloin Chocochilin Facebook-sivuilla, kannattaa ryhtyä tykkääjäksi jos et vielä ole sitä tehnyt :) Lehti ei kyllä osoittautunut kovin kummoiseksi, mutta 49€ vuoden lehdistä ja pöytäpuutarha kaupan päälle oli kyllä aika hyvä tarjous, kun toi pelkkä masiina maksaa normaalisti satasen.
Juhis, aikamoista säätöä, en ehkä olisi jaksanut ryhtyä tollaseen :D Mutta hyvä tietää, että apuja ongelmiin löytyy, jos on yhtään viitseliäs!
IndoorGardenillahan on näitä myös monessa eri koossa, jos tarttee yrteille enemmän tilaa. Oon ehkä kuitenkin vähän sisustusihminen, niin ei ihan mitä tahansa pömpeliä viitsi hankkia keittiön nurkkaa kaunistamaan.
Tervetuloa Herbien pariin. Itse ostin aikoinaan saman tarjouksen saattelemana kotiin Herbie 23:n ja on kyllä ollut paras ostos aikoihin. Vuoden Plaza-lehdet ja Herbie erittäin huokeeseen hintaan. Monet yrtit on kasvatettu ja syöty parempiin suihin :D Ohessa oma juttuni Herbiestä ja tänhetkisistä kasvatuksista.
http://snapshotmotions.blogspot.fi/2013/02/yrtittanytta-ei-laiteta-herbie-23.html
Kiinnostavaa vertailua, kiitos tästä. Oon harkinnut jonkin tuollaisen vempeleen hankkimista jo pitkään. Osuispa mullekin sopiva lehtitarjous kohdalle! :D
Kertokaa, oi fiksummat, voiko tän vehkeen sijoittaa ikkunattomaankin huoneeseen?
Mulla olis just sopivasti eteisessä tällaiselle paikka ja siitä saisin oivan tekosyyn polttaa eteisessä lamppuja kun muuten hohkaa hämäryyttä olkkarinkin puolelle. :)
Veera, voi laittaa myös ikkunattomaan tilaan!
Hop, kiva kuulla, että ZenGrow:lle on jälleenmyyntimarkkina – aion kaupata omani pois, kun hyöty-vaivasuhde on kääntynyt päälaelleen enkä ikinä saanut persiljaa menestymään systeemissä. Nyt vähän sieppaa, että tuossa vaihtoehtopuutarhassa se näyttää pärjäävän paremmin :D
Liina, kyllä tää ainakin näin lyhyehkön koekäytön perusteella vaikuttaa paremmalta vempeleeltä! Toivottavasti saat Zengrow’si pois nurkista pölyttymästä :)
Osaatteko neuvoa miten kaupasta ostettujen yrttien kanssa pitäisi toimia. Voiko ne laittaa multineen Zengrowiin? Mietin, miten pumppu kestää.
Mulla on ZenGrowsta vähän hatarat muistikuvat, koska siitä on tosiaan aika kauan aikaa kun meillä oli sellainen. Muistikuva on kuitenkin että pumppu tukkeutui tosi helposti paitsi vesialtaaseen kasvavista juurista, myös mullasta. Useat kauppojen yrtit (esim. Järvikylä) on kasvatettu vesiviljelyssä (niissä on paljaat juuret), joten ne toimivat tietysti hyvin. Kannattanee ehkä ottaa yhteyttä valmistajaan tämän tiimoilta vielä :)