Chocochilin maustekaappi

Lukija esitti vähän aikaa sitten toiveen, että esittelisin täällä maustevalikoimani. Tässä siis pieni vilkaisu maustekaappiin!


Keittiössä tuntuu usein, että kaikki paikat pursuilevat mausteita, mutta kirjoitettuna lista näyttääkin yllättävän lyhyeltä! Maustekaappi on kuitenkin ääriään myöten täynnä ja sen lisäksi kaapeissa on vielä pari isoa muovilaatikkoa täynnä maustepusseja.

Eniten käytettyjä mausteita keittiössäni on suolan ja pippurin lisäksi varmasti savupaprikajauhe ja jeera, ja kuivatuista yrteistä kuluu eniten basilikaa ja oreganoa. Kuivakaapin lisäksi tärkeitä mausteita löytyy myös jääkaapista: käytän aika monen ruuan maustamiseen (vegaanista) pestoa, erilaisia currytahnoja, tomaattipyrettä, balsamicoa ja kasvisfondia. Käytän myös paljon tuoreyrttejä, koska esimerkiksi kuivattu persilja on ihan turhaa tavaraa!

Tällaista kamaa kuivakaapeista kuitenkin löytyy:

Yrtit:

  • basilika
  • oregano
  • timjami
  • rosmariini
  • meirami
  • salvia
  • minttu
  • rakuuna
  • lipstikka
  • laakerinlehdet

Yleismausteet:

  • jodioitu suola
  • vuorisuola
  • yrttisuola
  • sokeri
  • agavesiirappi
  • unkarilainen paprika
  • savupaprika
  • mustapippuri
  • viherpippuri
  • valkopippuri
  • maustepippuri
  • rosepippuri
  • valkosipulijauhe
  • erilaisia chilijauheita ja kuivattuja chilejä
  • kasvisliemikuutioita
  • kasvisliemijauhetta

Muut:

  • juustokumina, jauhettu
  • juustokumina, kokonainen
  • korianteri, jauhettu
  • korianteri, kokonainen
  • curryjauhe
  • kurkuma
  • garam masala
  • tähtianis
  • inkivääri, jauhettu
  • muskottipähkinä
  • fenkolinsiemenet
  • neilikka, kokonainen
  • neilikka, jauhettu
  • kaneli, kokonainen
  • kaneli, jauhettu
  • vaniljatankoja
  • vaniljajauhe
  • piparkakkumauste
  • kardemumma

Olenko jäänyt jostain tärkeästä paitsi? Mitä maustetta teidän keittiöissä kuluu eniten?

21 vastausta kirjoitukseen “Chocochilin maustekaappi

    1. Noi purkit on niinkin eksoottisesta paikasta kuin Ikea… Aika monta vuotta sitten ostettuja tosin, joten en tiedä ovatko enää valikoimissa.

      Lemmi, savupaprikaa saa ainakin Punnitse&Säästästä (ja vastaavista, esim. Kuudes maku ja Runsaudensarvi) ja Stockmannilta. Netistäkin voi tilata, jos ei muualta löydy: http://www.delideli.fi/fin/?sivu=ryhma&id=52

  1. Mie haluan kanssa tuommosia purkkeja ja tarrakoneen! Oon yrittäny ettiä näist lähikaupoista (prisma, s-market yms.) tota savupaprikaa, mistä oot itse ostanu sitä?

  2. Olin iloisesti yllättynyt, kun löysin tuota Delidelin savupaprikajauhetta meidän lähi-S-marketista :)

  3. kiva postaus!
    olisi myös kiva kuulla, millaisia maustekastikkeita, öljyjä, etikoita yms. sinulla on kaapissasi? :)

  4. Kiva postaus :) Meillä kuluu ehdottomasti eniten tuoretta inkivääriä ja valkosipulia, noin niinkuin suolan ja mustapippurin lisäksi. Uusin löytö on Santa Marian wasabi&sesame -hässäkkä, joka on superhyvää mm. ruisleivän ja avokadon seurana.

    ..Mutta missä on Tabasco?

  5. Jaana, hyvä tietää, että sitä voi saada ihan normikaupoistakin!

    Mai, pistetään korvan taakse!

    nonnis, tää postaus keskittyi nyt lähinnä näihin kuivatarvikkeisiin. Tabascosta en kyllä tykkää yhtään, sehän maistuu ihan etikalle, eikä edes ole tarpeeksi tulista! Tämä on ehdottomasti mun suosikkichilikastiketta, löytyy aina jääkaapista: http://chilikauppa.fi/product_info.php?cPath=38&products_id=114

  6. Minäkin ihastuin noihin purkkeihin, mietinkin että muodoltaan ja kannesta muistuttavat juuri yksiä IKEAn purkkeja, mutta tarkastinpa jo asian eikä siinä sarjassa enää ole maustepurkkeja. Mutta tarrakone-idean aion myös minä rosvota, kestää pesuakin tuommoinen tarra! :)
    Mutta kutakuinkin samanlainen mausterepertuaari löytyy täältäkin keittiöstä, itselläni yrttien (lähinnä kuivien) käyttö on melko vähäistä ja taasen itämaiset voimakkaat mausteet ja sekoitukset ovat runsaassa käytössä. Ja paprikajauhe, sitä tungen melkein joka paikkaan, ja paljon. Ostankin sen aina semmoisessa kilon pussissa niin ei heti pääse loppumaan. ;)

  7. Nora, vilkaisin itsekin tota Ikean valikoimaa, koska munkin tarttis saada lisää näitä maustepurkkeja. Muutama muukin ihan kiva malli sieltä kyllä löytyi, vaikkei tätä samaa enää olekaan!

  8. Moi nyt on ihan pakko kysyä, että mistä olet ostanut lipstikkaa? Asun ulkomailla ja kotomaassa käydessäni olen yrittänyt löytää sitä suorastaan jo epätoivon vimmalla, mutta en vaan ole onnistunut. Tykkään muuten sivuistasi ja resepteistäsi tosi kovasti!

  9. Hilja, lipstikkaa ei taida kovin helposti löytyä valmiiksi kuivattuna, mutta se kuuluu tuoreyrttinä ainakin Järvikylä -merkin valikoimiin. Vanhemmilla kasvaa lipstikkaa iso puska pihalla, joten siitä riittää hyvin mun käyttöön :)

  10. Minä tyydyn usein tuoreeseen sitruunaan, mustapippuriin, basilikaan ja valkosipuliin.

    Hyvin mielelläni pirautan timjamia, jopa kalasoppaan.

    Ja aina pitäisi olla kunnon currya, kun kerran on maistanut hyvää, niin sitä onkin sitten vaikea löytää. Mikä muuten on parasta!?

    Mutta taidanpas tehdä blogiini samantapaisen luettelon…

  11. Hei! Olen seurannut sun blogia, kiitos monista hyvistä resepteistä. Mistä voin ostaa savupaprikajauhetta, ja mihin käytät sitä eniten? Alottelevana vegaanina kysyisin vielä, miten olet korvannut juuston leivälläsi? : )

  12. metsätonttu, parasta currymaustesekoitusta lienee itse tehty, mutta en oo vielä niin perehtynyt aasialaiseen keittiöön. Jos verrataan kaupan curryjauhetta ja currytahnaa, niin jälkimmäinen hakkaa sen mennen tullen.

    Anna, kiva kuulla, että olet löytänyt vegaaniruuan pariin :) Tohon savupaprikakysymykseen onkin vastattu jo ylempänä, ja jos kaipaat käyttövinkkejä, kannattaa kokeilla hakusanaa ”savupaprika”. Sillä löytyy ideoita siihen, mihin muun muassa käytän ko. maustetta.

    Oon ollut niin kauan vegaani, että toi korvausajattelu on kyllä ihan kokonaan unohtunut. Laitan leivän päälle kaikkea hyvää, enkä kyllä yhtään oo miettinyt kaipaavani juustoa :) Mä en välitä vegaanisista juustoista juuri muuten kuin pizzan päällä, joten leivän päälle laitan kaikkea muuta. Vianan savutofu on mun ehdoton leivänpäällissuosikki (saa Turusta Vegekaupasta ja ilmeisesti myös Ruohonjuurista). Tavallisista kaupoista löytyvä marinoitu tofukin menettelee, mutta sen lisäksi käytän paljon erilaisia paputahnoja ja hummusta ja tietty paljon kasviksia. Erilaiset seitanleikkeet on kans tosi hyviä, mutta kalliita. Itse tehty seitankinkku on myös hyvää leivän päällä ohueksi viipaloituna.

  13. Noin laajan maustekaapin haluaisin itsekin, varsinkin tuoreita yrttejä! Nyt ei riitä tila. Eikä oikein aikakaan vaativampiin mauste- ja kokkauskokeiluihin. :( Siispä kestosuosikkia chiliä kuluu varmaan eniten, meiramia kaaliruokiin, musta- ja valkopippuria, välttämättömyyksiin suolaa, garam masalaa seitaniin (pitäisi käyttää monipuolisemmin), kausittain currya ja muita maustesekoituskokeiluja (yleensä itämaisia, joiden nimiä ei muista, saatikka osaa kirjoittaa…). Savupaprika on tuoreimpia rakkauksia. :)

    Main ajatus öljyistä, etikoista jne. kiinnostaa muakin. Ennen kaikkea siltä kantilta, että mikä sopii minkäkin raaka-aineen, maun ja ruoan kanssa yhteen. Pitäisin melkeinpä oliiviöljyäkin jonkin sortin mausteena, koska se antaa erityisesti leivonnaisille aika vahvaakin makua.

  14. Hih, meidän maustepurkit on tismalleen samanlaisia. Ikea-purkkeja (joita oli vissiin vuoden vaihteeseen asti myynnissä) ja vanhaa dymoteippiä.

  15. Taru, hyvät öljyt on tosiaan parhaimmillaan mausteita muiden joukossa! Kiitos postausideasta, täytyy laittaa kehittelyyn.

    Marikki, mä itse asiassa ostin ton Dymon joulukortteja varten. Askartelin sellaiset (kuulemma sarjamurhaaja-henkiset) kortit mustasta kartongista ja teippasin niihin tolla koneella tehdyn tekstin ”hyvää joulua”. Tulihan niistä ihan hauskat, ja varmasti erottui muiden joukosta :D Ja nyt kun se masiina kerran on kotona, niin oon sitten tarroittanut noita purkkeja aikani kuluksi.
    Noi kaikki Dymot oli Claes Ohlsonilta kokonaan loppu ennen joulua, eli ilmeisesti muutkin on saaneet jotain inspiraatioita ko. koneesta…

  16. Huippua että muillakin on keittiö täynnä purnukoita! Asafoetidaa (Hajupihkaa eli Pirun paskaa )en huomannut tuosta sun listasta. Se korvaa kivasti sipulin ruoassa ja oleellinen mauste intialaista makumaailmaa tehdessä.

  17. Onnistuin löytää vahingossa tota savupaprikajauhetta ABC:n siit herkkupuodista, oli aika voittaja olo kun löysin sen vihdoinkin. Ja aivan ihana purkki ja tuoksu siinä ;)

  18. Mulla menee eniten (suolan ja pippurin ohella) oreganoa ja paprikaa. Onks savupaprika hyvää? Tabasco ja shirancha on kans täällä kovassa käytössä

  19. Mikäli Hämeenlinna on lähistöllä, tai liikutte siellä päin, niin kannattaa käydä Maustepörssissä! Sieltä me ollaan hankittu savupaprikajauhe sekä suolaton kasvisliemijauhe. Valikoima muutenkin todella laaja.

Vastaa käyttäjälle mai Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights