Riisi-papusalaatti

Perjantai-illan nopea herkkusalaatti, josta tuli niin hyvää, että teki mieli syödä koko kulhollinen kerralla.


Viime viikonloppuna Kauppilan lähiruokatapahtumassa oli mukana eräs varsin kiinnostava paikallinen yritys nimeltään Tannisen chilinen. Olin jo jostakin aikaisemmin kuullut ko. tuotteista, mutta pääsin nyt vasta tutustumaan niihin tarkemmin. Chilikastikemestari itse oli paikalla, joten pääsin utelemaan vähän lisätietoa tuotteista. Kastikkeet valmistetaan tässä ihan lähellä, ja raaka-aineetkin ovat tietysti kotimaisia. Chilit tulevat paikalliselta sopimusviljelijältä. Kaupoissa ei ole juuri näkynyt kotimaisia chilikastikkeita, joten nämä ovat kyllä ihan mahtava lisä kauppojen valikoimiin.

Päädyin viime lauantaina kotiin mukanani kassillinen chilikastikkeita, enkä ole ihan kaikkia vielä ehtinyt edes maistaa. Supertulinen kastike on kyllä siitä huolimatta jo ehtinyt mudostua suosikiksi tässä taloudessa, mutta se ei sitten ole heikkohermoisille ;)

Tannisen kastikkeista löytyy kyllä miedompien makujen ystävillekin tarjontaa, sillä ainakin chiliketsuppi, salaatinkastikkeet ja tuo kuvassakin näkyvä lempeä kastike sopivat hyvin myös ei-niin-tottuneille chilisyömäreille. Paitsi että kastikkeet ovat ihan oikeasti lähiruokaa, niin sekin on vielä hienoa, ettei ainesosaluettelosta löydy mitään epämääräisiä ainesosia. Suurin osa kastikkeista koostuu niinkin yksinkertaisista aineista kuin paprika, chili, etikka, sokeri ja suola. Mahtavaa!

En juuri koskaan syö riisiä (paitsi ravintolassa ja joulupuurona), mutta ostin nyt paketillisen kotiin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Jos riisi ei uppoa (ekologisesti ajatellen, tai muutenkaan), niin tähän sopii myös quinoa tai ohra.

Ohje on mukaeltu täältä.

Riisi-papusalaatti

noin 4 annosta

  • 1,5 dl villiriisisekoitusta
  • 1 tlk papusekoitusta
  • 1 (suippo)paprika
  • 2 kevätsipulia varsineen
  • 1 avokado
  • kourallinen tuoretta korianteria
Kastike:
  • 3 rkl Tannisen chilisen lempeää kastiketta
  • 1 rkl öljyä
  • 1 limen mehu
  • 1 tl juustokuminaa
  • 0,5 tl paprikajauhetta
  • mustapippuria
  1. Keitä riisi kypsäksi suolavedessä. Huuhtele riisiä kylmällä vedellä, kunnes se on kokonaan jäähtynyt.
  2. Huuhtele pavut. Kuutioi paprika, silppua kevätsipuli ja paloittele avokado. Hienonna korianteri.
  3. Sekoita kastikkeen aineet yhteen.
  4. Yhdistä kaikki aineet kulhossa.

Salaatti kannattaa syödä mahdollisimman nopeasti, ettei avokado tummu eikä korianteri pääse nahistumaan. Jos haluaa valmistella salaatin etukäteen, voi riisin ja pavut hyvin yhdistää kulhossa jo edellisenä päivänä, ja lisätä tuoreet ainekset joukkoon hiukan ennen tarjoilua.

7 vastausta kirjoitukseen “Riisi-papusalaatti

  1. Innostuin jo kovasti noista suomalaisista chilituotteista, mutta sivuiltansa selvisi, että jälleenmyyjiä on vain Helsingissä, TAmpereella, Lahdessa ja Heinolassa :/

  2. Paula, Tannisen chilinen on vielä melko uusi yritys, joten kaikkialle kastikkeet eivät varmasti ole vielä ehtineet. Kannattaa kuitenkin pyytää niitä omaan kauppaan myyntiin!

  3. joitakin Tannisen tuotteita myydään Turussa ainakin S-market Wiklund Herkussa. Kaipa niitä on siis mahdollista saada muihinkin marketteihin.

  4. ohikulkija, joo täällä Turussa noita saa melkein joka kaupasta (meidän lähikaupassakin on, joka on K-Supermarket), paikallinen firma kun on kyseessä. Muualla Suomessa voi olla toistaiseksi vähän hankalampaa, mutta kannattaa tosiaan kysellä omalta kauppiaalta noita myyntiin, jos kiinnostusta on! Ja Tannisen nettisivuilta tosiaan löytyy nuo tämänhetkiset myyntipaikat.

  5. Ihania reseptejä! Tannisen Chilisen tuotteita on saatavana melko kattavasti Turun seudulla. Kotisivujen ”Myynti” -osiossa (http://www.tannisenchilinen.fi/myynti#!__myynti) on listattu jälleenmyyjät erikseen Varsinais-Suomen ja muun Suomen alueilta, sillä Varsinais-Suomessa jälleenmyyjiä on huomattavasti enemmän.

  6. Sunnuntai-illan ratoksi tuli tätä väsättyä, ja oli kyllä herkkua! Mieskin kehui ”yllättävän hyväksi”. :D Chilikastikkeena käytin aina kaapista löytyvää sambal oelekia, joka toimi erittäin hyvin!

  7. Tätä pitää kyllä kokeilla, vaikuttaa hyvältä. d: Muutenkin sivuston reseptit ovat kyllä ihan parhaimmasta päästä!

    Itse olen siis 14-vuotias lakto-ovo, enkä syö liivatetta. Tämän vuoden puolella kananmunatkin jäävät luultavasti pois. Olen hieman ”laiska” tekemään ruokaa, mutta täältä löytyy kyllä omaan makuun simppeliä ja herkullista sapuskaa, jota voi tehdä montakin kertaa kyllästymättä. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights