Mansikka-raparperipiirakka

Lupasin tehdä raparperipiirakkaa piknikevääksi, mutta se jalostuikin matkan varrella mansikalliseksi versioksi. Ei huono käänne.


Olen nyt jäänyt ihan koukkuun kookosjauhojen kanssa leipomiseen. Sen kanssa leipomuksiin tulee jotenkin erityisen hyvä koostumus. Piirakat pysyy hyvin kasassa ja taikinasta tulee hyvän makuinen. Suosittelen siis muillekin hankkimaan paketillisen kookosjauhoa kuivakaappiin! Sitä myydään ainakin luontaistuotekaupoissa ja vastaavissa erikoisliikkeissä. Netistäkin sitä saa, esimerkiksi Vegekaupasta.

Piirakka sai aikaan tyytyväistä mutinaa myös viiden hengen ei-vegaaneista koostuvalta testiryhmältä.

Mansikka-raparperipiirakka

  • 2 isoa raparperinvartta
  • iso kourallinen mansikoita
  • 150 g margariinia (tummansininen Keiju)
  • 3 dl sokeria
  • 1 dl maustamatonta soijajogurttia
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kookosjauhoa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 3 dl makeutettua soijamaitoa
  1. Kuori raparperit tarvittaessa ja pilko ne pieniksi paloiksi. Halkaise mansikat 3-4 osaan.
  2. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää soijajogurtti.
  3. Sekoita kuivat aineet yhteen ja lisää kuivien aineiden joukkoon noin 3/4 raparperi- ja mansikkapaloista.
  4. Sekoita kuivat aineet muutamassa erässä margariinivaahtoon yhdessä soijamaidon kanssa. Kääntele taikina tasaiseksi.
  5. Levitä taikina neliskulmaisen vuoan pohjalle (n. 28 x 28 cm) leivinpaperin päälle. Painele piirakan pinnalle loput mansikoista ja raparpereista.
  6. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 25-30 minuuttia tai kunnes kokeilutikkuun ei enää tartu taikinaa.
  7. Piirakka on parhaimmillaan, kun se on saanut vetäytyä yön yli kylmässä!

28 vastausta kirjoitukseen “Mansikka-raparperipiirakka

  1. Näyttää hyvältä! :) Voisikohan kookosjauhot korvata jollain muulla? Entäpä soijajogurtti (tavallinen maustamaton jogurtti), soijamaito (tavallinen maito)?

  2. ann, piirakan voi toki leipoa myös pelkistä vehnäjauhoista, mutta silloin tästä ei tule aivan yhtä hyvää.

    Sille on syynsä, miksi en suosittele lehmänmaitotuotteiden käyttämistä. Mikset kokeilisi leipoa soijatuotteilla? :)

    1. Entä riisijauho? Mitkä sen ominaisuudet olisivat tässä reseptissä?

        1. Hei kiitos vastausestasi. Minä puolestani en ole leiponut kookosjauhoista koskaan. Onko niissä voimakkaampi vai miedompi maku kuin kookoshiutaleissa? osaisitko sanoa minkälaisella määrällä hiutaleta saisi aikaan suurinpiirtein samanlaisen kookosvivahteen kuin 1dl:lla kookosjauhoja?

          t. Inqqu

        2. Mä olen käyttänyt kookosjauhoja leivonnassa lähinnä sen takia, että niiden kanssa leivonnaisiin tulee aina jotenkin ihan erityisen hyvä koostumus. Pullastakin tulee ihan superhyvää, kun osan jauhoista korvaa kookosjauhoilla! Ihan suoraan siis kookoshiutaleet ja kookosjauhot ei korreloi keskenään, mutta tokihan kookoshiutaleitakin voi käyttää. Hiutaleissa on varmaan vähän voimakkaampi maku.

  3. Tätä täytyykin kokeilla :)

    Minua ei lakkaa ihmetyttämästä ihmiset, jotka kyselevät täällä vinkkejä vegaanisten ainesosien vaihtamiseen ei-vegaanisiksi. En itsekään ole vegaani (kasvissyöjä kylläkin), mutta ei tulisi mieleenikään ehdotella esim. maitotuotteiden käyttämistä. Luulisi tämän olevan itsestäänselvää, kun kyseessä on vegaaniruokablogi ja ideologiasi on aika selkeästi esitelty tuolla info-osiossa. Netti on pullollaan tässä tapauksessa vaikkapa ns. tavallisia raparperipiirakkaohjeita. Miksi kysellä neuvoja sellaiseen täällä?

    1. Hanna, no kieltämättä samaa olen itsekin ihmetellyt. Laitettiin tuohon logoonkin tuo lisäys ”vegaaniruokablogi”, jos se vähän hillitsisi kommentointia tyyliin ”tää oli tosi hyvää, kun laitoin lisäksi vähän raejuustoa/parmesaania/voita/pekonia/jauhelihaa/kananmunaa” tai ”voiko soijatuotteen x korvata rahkalla/jogurtilla/maidolla”, mutta ei se ole juurikaan vaikuttanut asiaan.

      Lähinnä nyt vaan se, että mulla ei ihan oikeasti ole tietoa siitä, miten maitotuotteet käyttäytyy ruoanlaitossa vs. soija- tai muu kasvituote, enkä nyt ole kyllä kiinnostunut edes käymään siitä keskustelua. Kuten sanoit, niin netti on pullollaan ohjeita joissa on käytetty maitoa ja kananmunaa, joten jos joku haluaa niiden kanssa leipoa niin sinne vaan tutkimaan.

  4. Ajattelin kokeilla vaihtamalla kookosjauhot mantelijauhoon,jospa niissä olisi tuo koostumus samantyyppinen. En vain voi kestää kookosasioita leivonnaisissa (kookosmaito ja -kerma on iiiihan eri juttuja, niitä voisin syödä vaikka pelkästään). Toivottavasti onnistuu!
    Soijatuotteita varmaan jotkut karttaa, mutta sitten voisi kokeilla jotain kasvisvaihtista tilalle. Kaikille jäisi parempi mieli :)

  5. Enna, ei ne ihan sama asia ole, on sitäkin testattu! Miten ihmeessä kookosmaito- ja kerma on eri asioita kuin muut kookosjutut?

  6. Eilen leipastiin tätä, tuli hyvää. Ei ollut mansikoita, mutta pistettiin sitten raparperia vain, kun sitä oli reilummin.

  7. Mulla on pakastimessa pieniksi paloiksi leikattuja raparperinpaloja, niin osaisitko sanoa, kuinka monta desiä niitä vastaa suunnilleen tuota kahta isoa raparperinvartta? :)

  8. Tiina H, joo tokihan tämä toimii myös pelkällä raparperilla :) Mä oon syönyt raparperipiirakkaa alkukesän aikana niin monta kertaa, että toi mansikka oli ihan mukavaa vaihtelua…

    Kaisa, mitähän mä tähän heittäisin… 5 desiä?

  9. Ihan tavallisena lakto-ovona suosittelen muitakin ei-vegaaneja käyttämään soijavalmisteita ym. maidottomia meijerituotteita. Itse aloin vasta vähän aika sitten käyttämään maitotuotteuden tilalla vegaanisia vaihtoehtoja (olin huolissani rauta-arvoistani), ja yllätyin erittäin positiivisesti! :) Esimerkiksi nyt litkin soijamaitoa, jonka maku on monin kerroin parempi verrattuna eläinperäiseen. Ja yhtä hyvin toimivat leivonnassa ja kokkauksessa.

    Kiitos vielä Elinalle hyvistä ohjeista ja inspiraatiosta :)

  10. Hei! Kaiken uhallakin kysyn nyt yhden maitoon/kasvimaitoihin liittyvän kysymyksen. :D Neutraloiko esim. soijamaitotuotteet raparperin hampaita narskuttavan ominaisuuden? Kalsiumiahan niissäkin on, joten ehkä, mutten ole päässyt vielä kokeilemaan omassa kyökissä. Itse siis ainakin tykkään syödä raparperipiirakan tai -kiisselin kanssa jotain maitopitoista, että kiille ei kärsisi niin paljoa, ja olisi mukavaa, jos kasvimaitotuotteet toimisivat samoin.

    1. Maija, en nyt ihan tiedä mitä tarkoitat ”hampaita narskuttavalla ominaisuudella”. Raparperin sisältämä oksaalihappo sitoo soluista kalsiumia, joten sen takia sen kanssa pitäisi syödä jotain kalsiumpitoista, eli kalsiumia sisältävät soijatuotteet käy ihan yhtä hyvin! Hammaskiilteeseen raparperilla ei oo mun käsittääkseni kovin suurta vaikutusta, esim. appelsiinimehu taitaa olla pahempaa tavaraa.

  11. Kiitos vastauksesta! :) Hmm, olenko sitten ainoa hammasongelmani kanssa? Siis tarkoitan sellaista tahmeaa, karheaa tunnetta. Vähän samanlainen tila jää esim. coca colan juomisesta (se sokerillinen versio). Ehkä se on sitten joku happoisan ja makean nauttimisen yhteisvaikutus. Hassua, luulin, että kaikilla on sama juttu! :D

  12. Kuinkahan isona tuo resepti pitäisi tehdä jos tätä haluaa tehdä pellillisen? Ja koska syöjänä olisi myös yksi soija-allergikko, millähän tuo soijajugurtti kannattaisi korvata? Maidon tilallehan käy varmasti kauramaito :)

    1. Jos sulla on 50cm leveä uuni, niin kaksinkertaisena pitäisi riittää. Uskoisin, että resepti toimii ihan hyvin niinkin, että jätät soijajogurtin pois ja lisäät vähän nestettä.

  13. Heippa! Olen vasta opettelemassa uutta ruokavaliota, ja ilokseni löysin tämän blogisi! En saa syödä mitään maitotuotteita enkä viljoja, joten muunsin reseptistä tähän toimivan version: korvasin vehnäjauhot kaurajauhoilla ja kaurahiutaleilla, soijajogurtiksi valitsin kookoksen makuista jogurttia ja samaa versiota soijamaidosta. Tuli muuten tosi hyvää! Ensimmäinen tekemäni gluteeniton maidoton piirakka, joka oli oikeasti herkullisempi kuin se ”tavallinen” versio. Ehkä mustakin vielä kehittyy etevä kokki tällä saralla vaikka itkua meinasin eka vääntää kun kuulin ettei maitotuotteita enää.. Kiitos, inspiroivia ohjeita bongasin heti monta täältä, varmasti kokeilen useampaa 😊

  14. Ajattelin kommentoida, kun joku on aiemmin kysynyt riisijauhoista. Mä oon tehnyt tätä aiemmin reseptin mukaan, mutta nyt muokkasin gluteenittomaksi niin, että vaihdoin jauhojen tilalle Semperin Fin Mix -seokseen (purkki riitti juuri 1,5-kertaiseen annokseen eli pellilliseen) ja soijajugurtin Alpron soijarahkaan. Toimi tosi hyvin eikä millään uskoisi gluteenittomaksi. Ilmeisesti juuri tuon kookosjauhon takia pysyi pehmoisena ja ihanana rakenne. Ja rahka pitää hyvin koossa, en osaa sanoa miten toimisi jugurtilla.

    1. Ai kas, joku olikin jo kommentoinut sitten viime lukeman, että toimii hyvin vehnättä :)

  15. Kiitos Elina, tämä ohje on minun luotto-ohjeeni! Teen tällä kaikki kakut ja muffinsit, makuainetta vaihdellen. Tyyliin sitruuna, suklaa, banaani etc. Aina onnistuu!! Kiitos tuhannesti!!

  16. Hei!
    MItenkähän tämä pakastuu? Nimittäin ei ihan tällä jengillä koko piirakkaa saa millään syötyä.

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights