Taatelitryffelit

Nämä namuset voi valmistaa parhaimmillaan vain kahdesta aineesta; taateleista ja kaakaojauheesta. Joukkoon voi halutessaan kuitenkin lisätä myös pähkinöitä ja likööriä.


Aika usein ruokakauppojen taatelit on kuivahtaneita, mutta meidän lähikaupasta on tänä vuonna näin joulun alla saanut ihan älyttömän hyviä pehmeitä ja meheviä taateleita. Olen mutustellut niitä sellaisenaan tai lykännyt sisälle kiven tilalle saksanpähkinän. Taateleista syntyy tryffeleitäkin helpolla. Tämä idea on bongattu ihanasta Love Food Eat -blogista.

Liköörin ja kaakaojauheen määrä riippuu siitä, kuinka meheviä käyttämäsi taatelit ovat. Näissä ei itse asiassa haittaisi, jos taatelit ovat jo aavistuksen kuivia, koska tryffeleistä tulee helposti vähän liiankin pehmeitä. Pähkinärouhetta ja kaakaojauhetta lisäämällä tryffeleiden rakennetta saa kuitenkin muokattua. En kuitenkaan suosittele näitä kuljetettavaksi, vaan nämä namuset kannattanee syödä paikan päällä :)

Taatelitryffelit

noin 10 kpl

  • 10-15 taatelia
  • 1 rkl amaretto -likööriä (tai muita viinaksia)
  • 3 rkl kaakaojauhetta
  • mantelirouhetta
  • kaakaojauhetta tryffeleiden pinnalle
  1. Poista taateleista kivet ja jauha ne esim. sauvasekoittimella tasaiseksi amareton kanssa.
  2. Sekoita joukkoon kaakaojauhe ja mantelirouhe.
  3. Muotoile tryffelit palloiksi ja pyörittele kaakaojauheessa.

10 vastausta kirjoitukseen “Taatelitryffelit

  1. Käytitkö kuivattuja vai tuoreita taateleita? Ne tuoreet, jotka löytyvät kaupan hedelmähyllyltä, ovat niitä ihania ja meheviä…

  2. Ihana tämä blogisi! Itse olen sekasyöjä, mutta olen erittäin kiinnostunut terveysvaikutuksista, joita vegaaninen ruokavalio voi suoda, ja siltä pohjalta olen kokeillut useita ohjeitasi, ja jokainen on toiminut ihan loistavasti. Meillä nyt käytetään eläinperäisiäkin tuotteita, luomuna ja pientuotettuna aina kun se on mahdollista, mutta ohjeesi toteutan mieluummin juuri kuten olet ne kirjoittanut: en ole niin hyvä kokki, että ryhtyisin säveltämään vaihtamalla raaka-aineita. Tykkään hirveästi asenteestasi, joka käy ilmi esim. edellisen keksipostauksen tekstistä ”ei maistu erityisen tervelliselle”, eli todellakin, kasvisruoka ei tarvitse olla ankeaa vaan päinvastoin. Meidän muksutkin rakastuivat piparitaikinatryffeleihin, ja siinä samassa kerroin myös hiukan veganismistakin, sen mitä itse asiasta tiedän. Mielenkiintoista minusta, että lapset eivät juurikaan esitä vasta-argumentteja veganismiin, aikuisethan niitä keksivät kovastikin.

    Toivottavasti jatkat vielä pitkään inspiroivaa blogia. Onnellista Joulua Sinulle!

    1. Siru, mun mielestä on tärkeää, että lapset saavat pienestä pitäen tietää, mistä se ruoka tulee lautaselle. Olen ihan varma, että yksi syy siihen miksi olen nykyään vegaani on se kun olin lapsena Venäjällä todistamassa sian teurastamista. En nähnyt itse tapahtumaa, mutta kuulen vieläkin korvissani sen sian huudon. Ja kylpyammeessa kuistin vieressä lilluvat suolet, ugh.

      Ihanaa joulua sinnekin, ja toivottavasti Chocochilistä on inspiraatiota kasviskokkailuihin jatkossakin :)

  3. Muutin tätä reseptiä niin, että lisäsin n. 50 grammaa sulatettua suklaata suunnilleen kaksinkertaiseen annokseen tätä. (Viinaksena käytin konjakkia) Pysyivät silti ihanan pehmeinä, mutta kestivät kuljetusta oikein hyvin.

    Nämä, bounty-tryffelit ja kaura-suklaapallerot tekivät hyvin kauppansa joulun aikana. Kaurasuklaapalleroitakin modasin hieman kookoksisemmiksi korvaamalla osan kaurahiutaleista kookoshiutaleilla.

  4. Oih, näitäkin herkkuja on ihan pakko tehdä joulunamuiksi. Aineksetkin on jo valmiina. Aika järkky juttu tuo sun sian teurastuksesta jäänyt trauma. Nyt ymmärrän koko vegaaniasian paljon paremmin (ex-ammattilaisena).

  5. Kiitos ihanasta blogista. Haluaisin tehdä näitä tryffeleitä lapsille, millä nesteellä (muulla kuin alkoholi/kahvi) tuon liköörin voisi korvata?

    1. Ihan millä tahnsa. Kaurakerma, soijamaito, kookosmaito… Tai jos taatelit ovat riittävän mehukkaita, ei nestettä välttämättä tarvita lainkaan.

Vastaa käyttäjälle Joulunodottaja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights