Niia’s Cupcakes

Farangin lisäksi Helsingissä ehdittiin testaamaan toinenkin mainitsemisen arvoinen paikka, Niia’s Cupcakes, josta haimme herkut paluumatkalle mukaan.

niiascupcakes

Niia’s Cupcakes on pieni koju Forumin ensimmäisessä kerroksessa, Micmacin sisäänkäynnin vieressä. Kaikki Niia’s cupcaket ovat vegaanisia!

Meille valikoitui mukaan Blueberry Queen ja Stormy Salmiac -cupcaket. Mies oli jo ehtinyt syödä omansa ennen kuin tajusin kysäistä  josko sitäkin olisi voinut maistaa, joten hyvää taisi olla. Oma mustikkacupcakeni ei kyllä juurikaan maistunut mustikalle, mutta oli hyvää ja makeaa, niin kuin pitääkin. Vaikka cupcakejen täytyykin olla överimakeita, olisin kaivannut kuorrutteeseen vähän raikkautta (=mustikkaa). Leivoksen pohja oli aavistuksen liian mureneva, mutta kuitenkin hyvän makuinen.

Menen ehdottomasti toistekin, kunhan seuraava Helsingin-reissu taas joskus koittaa. Chocochili suosittelee!

P.S. Jos keskustassa iskee pieni nälkä, Sis. Delistä sai aikas hyvää kasvis-hummusleipää ja ihanaa soijalattea. Taidan hakea sieltä seuraavaksi (suolaiset) eväät junamatkalle :) Muitakin vegaanivaihtoehtoja näytti löytyvän, ja paikka oli mukava myös istuskeluun, jos take awaylle ei ole tarvetta!

4 vastausta kirjoitukseen “Niia’s Cupcakes

  1. Hyvä yhdistelmä, Farang ja Niia´s! Sattumoisin joulun alla vietettiin työpaikan virkistyspäivää ja syötiin Farangissa, jonka jälkeen suunnattiin Forumiin cupcake-ostoksille kotimatkaa varten :)

  2. Salmiakkia en ookaan tainnut vielä maistaa. Haettiin joskus sixpack puoliksi kaverin kanssa ja helposti uppos illan aikana makeudestaan huolimatta.. Vähän teki kyl pahaa viimeisessä.

    Mä vetelin noita Sis. Delin leipiä monta kuukautta melkein päivittäin ja silti himoitsen niitä edelleen säännöllisesti :D

Vastaa käyttäjälle Ksenia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights