Riika & ihana raakaruokakokemus
Vietimme juuri vuosipäivän kunniaksi pitkän viikonlopun Riiassa. Kaupungista löytyi myös aivan ihana raakaruokaan keskittynyt ravintola, joka karisti viimeisetkin ennakkoluulot raakaruokaa kohtaan!
Olen jo sen verran päässyt raakaruokailun makuun, että olen oppinut rakastamaan raakasuklaata ja ymmärtänyt raakaleivonnaisten hienouden. Raakaruoka itsessään on minulle vielä vähän tuntematonta aluetta. Olen mielenkiinnosta lueskellut useita raakakeittokirjoja ja tankkaan ihanaa rentoon raakaruokailuun keskittynyttä Keittiökameleontti -blogiakin säännöllisesti, käsittää oma kokemukseni raakaruoasta silti lähinnä salaatin ja gazpachon. Viikonloppuna tuli sitten testattua vähän muutakin, kun piipahdimme Riiassa Raw Garden -raakaravintolassa. Ihanaa ruokaa!
Raw Gardenin menu käsittää pääosin raakaruokia, mutta joukossa on myös muutama lämmin kasvisvaihtoehto. Välitsin itse punajuuriraviolit raakalistalta, mies päätyi lämpimiin paputortilloihin. Oma annokseni näytti pieneltä, mutta oli yllättävän täyttävä ja kaiken kaikkiaan oikein passeli lounas. Punajuuriraviolien välissä oli ihanaa pähkinäjuustoa ja lisäksi annokseen kuului salaattia, pähkinämuruja ja avokadosalsaa. Raviolien alla ollut salaatti oli kyllä raakaruokapaikkaan ehkä vähän mielikuvitukseton.
Jälkiruoaksi valitsin kerrosjälkkärin, mies söi avokadokakkua. Kumpikin ihanan raikasta ja sopivan makeaa.
Niin täällä Raw Gardenissa kuin yleisesti ottaen aika monessa muussakin paikassa kävi ärsyttämään, että paikassa oli painettu menu, mutta listalta oli kuitenkin yksi sun toinen juttu loppu. Meiltä jäi täälläkin alkupalat syömättä (ja ravintolalta rahat saamatta), kun alkupaloja ei sitten ollutkaan eikä tarjoilijalla ollut myöskään ehdottaa mitään tilalle. Seuraavana päivänä ihan sama juttu kävi Miit -kahvilassa, jonne olimme aikoneet lounaalle. Lounasajan piti kestää klo 12-16, mutta yhdeltä ei enää ollut jäljellä muita annoksia kuin paistettuja perunoita ja salaattia ja senkin valmistaminen kuulemma olisi kestänyt yli puoli tuntia. Seinälle oli lisäksi isolla printattu, että kahvit saa mantelimaitoon, mutta eihän sitä mantelimaitoakaan ollut. Tämä nyt ei varsinaisesti ole pelkästään Riian ongelma, vaan tätä samaa tapahtuu kyllä ihan jatkuvasti maailmalla näissä hipsteripaikoissa. Ärrrrsyttävää! Niin, ja nettisivujen menut voisi myös yrittää pitää ajantasalla siihen nähden, mitä ravintolassa on tarjolla.
No mutta kaikesta huolimatta, jos menette Riikaan, menkää Raw Gardeniin. Chocochili suosittelee!
8 kommenttia “Riika & ihana raakaruokakokemus”