Ruiskrutongit ja parhaat palat Instagramissa

Chocochilin Instagramia seuraavat ovatkin jo huomanneet, että sinne on ilmestynyt viime aikoina liuta ruisleipäkuvia hashtagilla #ruispalat osana Blogiringin ja Ruispalojen yhteistyökampanjaa. Tässä vielä kokoelma parhaita paloja krutonkireseptin kera!

instagram1

Vannoutuneen ruisleipäfanin kelkkaa eivät muotivillitykset juuri heilauttele. Oli sitten meneillään karppausbuumi tai gluteenittoman dieetin trendi, ei oma ruisleivän kulutukseni vähenny. Kelpuutan lautaselleni ruisleivän kaikissa muodoissaan, niin ruispaloina kuin happamana juureen leivottuna ruisleipänäkin – joka päivä!

Ruispalat mutustellaan meillä useimmiten sellaisenaan erilaisilla päällysteillä, mutta niistä syntyy myös ehdottomasti parhaimmat krutongit. Kokeile vaikkapa parsakaali-hernekeiton kanssa! Krutonkien tekoon voi myös mainiosti hyödyntää ne ruispalat, jotka ovat jo vähän päässeet kuivahtamaan.

photo-3

Ruiskrutongit

  • 4 viipaletta Vaasan Ruispaloja
  • 2 valkosipulinkynttä
  • oliiviöljyä
  • suolaa
  1. Leikkaa Ruispalat pieniksi neliön mallisiksi paloiksi. 
  2. Viipaloi valkosipulinkynnet muutamaan osaan.
  3. Kuumenna öljy paistinpannulla ja lisää valkosipulinkynnet ja ruisleipäpalat. Paistele keskilämmöllä, kunnes krutongit ovat sopivan rapeita.
  4. Mausta suolalla.

Vinkki! Jos käytät krutongit salaattiin, jätä ne vähän reilumman kokoisiksi. Keittojen päälle puolestaan sopii paremmin vähän pienemmiksi leikatut palat.

photo (8)

photo-4

photo-1 copy

photo copy

photo-5

photo-1

photo-2

photo

#ruispalat

Jos teillä ollaan samanlaisia ruispalasyöppöjä, kannattaa omat parhaat palat dokumentoida Instagramiin ja merkata hashtagilla #ruispalat. Osallistujien kesken arvotaan Nokian Lumia -puhelin. Ruispalapakkaukset on lisäksi varustettu kesään asti kampanjakoodeilla, joita kannattaa käydä syöttämässä osoitteeseen parhaatpalat.fi. Koodeilla on jaossa mahtavia palkintoja puhelimista liikuntalahjakortteihin!

blogirinki_logo_200px-1

 

Yhteistyössä Vaasan Ruispalat

7 vastausta kirjoitukseen “Ruiskrutongit ja parhaat palat Instagramissa

  1. Upeita kuvia ja lämmittävä herkku pakkaspäivään! Mustasta väristä päätelleen mutteripannu on käväissyt astianpesukonessa ;)

    1. Ei se ole, vaan siinä on musta pinnoite päällä. Mutteripannujahan saa ihan minkä värisenä vaan keksii haluta.

  2. Heippa,

    Kommentti ei nyt liity sen kummemmin tähän postaukseen, on vain pakko tulla sanomaan kiitos Elina tästä blogista! Olen mukana tammikuun vegaanihaasteessa ja vaikka olen ollut kymmenisen vuotta lakto-ovona, on ruokavalintoja joutunut miettimään eri lailla haasteen myötä. Haaste on sujunut tähän mennessä hyvin ja kuukausi saattaa venyä pidemmäksikin :) Suuret kiitokset blogistasi, josta olen saanut paljon vinkkejä ja maistuvia reseptejä arjen kiireeseen ja viikonlopun herkkuhetkiin. Eilen tuli kokkailtua linssi-punajuurilaatikkoa ja sekasyöjä mieskin kerjäsi maistiaisia ja kertoi ruoan olevan hyvää (vaikka ennen ei ole sietänyt linssejä).

  3. Nam! Oma suosikkini (jälkiuuni) ruispalan päällä on avocado + punasipuli + kurkku :)

Vastaa käyttäjälle Siiri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights