Olen kuullut huhua, että tänä vuonna olisi ylitarjontaa omenoista. Moisesta ongelmasta ei ole kerrostaloasujalla tietoakaan, mutta onneksi kotimaisia omppuja saa jo kaupoista ja torilta. Omenat uppoavat loistavasti myös rapeiden sämpylöiden raaka-aineeksi!
Olen oppinut Sikke Sumarilta, että sämpylöitä ei välttämättä tarvitse vaivata ja pyöritellä, taikinaan ei välttämättä tarvita öljyä ja kohotuksen voi hoitaa yön tai työpäivän aikana jääkaapissa. Normaalia pidemmän paistoajan jälkeen lopputuloksena on ihanan rapeat, sisältä mehevät sämpylät. Ulkonäöltään sämpylöistä tulee tällä reseptillä vaihtelevasti enemmän tai vähemmän littanoita, mutta se ei menoa haittaa!
Tällä kertaa sämpylätaikinaan upposi vähän syksyisempiä raaka-aineita. Omenaraaste tekee sämpylöistä meheviä ja hiukan makeita, ja pellavansiemenrouhe tuo niihin vähän ruokaisuutta. Nämä sämpylät ovat täydellistä seuraa syksyisille keitoille :)
Omena-pellavasämpylät
15-20 kpl
- 2 keskikokoista omenaa
- 1,5 dl tattari- tai kaurahiutaleita
- 1,5 dl täysjyvävehnäjauhoja
- 1 dl pellavansiemenrouhetta
- noin 9 dl vehnäjauhoja
- 1 pss kuivahiivaa
- 2 tl suolaa
- 7,5 dl lämmintä vettä
- Raasta omenat.
- Sekoita kuivat aineet yhteen. Lisää lämmin (42 astetta) vesi ja sekoita taikina puuharukalla löysäksi taikinaksi. Peitä kulho leivinpaperilla ja keittiöpyyhkeellä ja laita taikina kohoamaan jääkaappiin yön tai työpäivän ajaksi.
- Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kun uuni on kuuma, ota taikinasta kahden lusikan avulla taikinakekoja uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle hiukan jauhoja. Paista sämpylöitä noin 30-35 minuuttia.
- Älä peitä sämpyölöitä liinalla, jotta ne pysyvät rapeakuorisina.
Oi! Ihana variaatio :) Meillä kans tämä sämpyläohje usein käytössä, on niin helppo ja vaivaton. Ja tulee herkullisia sämpylöitä!
Joo, noilla Siken vinkeillä kyllä onnistuu aina :)
Syksyisin kyllä löytyy aika hyvin omenoita ilmaiseksi, jos esim. lenkkeillessä poikkeaa omakotitaloalueille, joissa ihmiset jättävät omenia koreissa portinpieleen.
Totta! :)
Itse kyllä asustan ison omakotitaloalueen lieppeillä, mutta täällä ei ole noita ilmaisomppuja näkynyt. Ehkä olen juuri onnistunut välttämään oikeat kadunpätkät!
Pitääpä kokeilla tätä varaatiota! Ainaki nummen urheilukentän viereisten talojen edessä on ollut mahdottomia määriä omenoita jaossa. Ja kuulemma sama juttu kupittaankadulla:)
Kiitos tiedosta! Sain jo vanhemmilta melkoisen läjän omppuja, mutta pidän tämän mielessä jos vielä tulee tarvetta! :)
Kiitos taas kerran ihanasta reseptistä! Tein tänään näitä, mustikka-banaaniruutuja sekä luumuvispipuuroa. Jätin osan sämpylätaikinasta vielä paistamatta, jotta saadaan huomisen sienikeiton kaveriksi tuoretta särvintä.
Ensi viikolla juhlin synttäreitäni ja aion yllättää työkaverit Sadepäivän porkkanakakulla ja niillä mustapapubrownieilla. Toivottavasti saan taas monta ”epäileväistä” uskomaan, että vegaaniset leivonnaiset on oikeesti super-hyviä! Brownieita en ole vielä kokeillutkaan, porkkanakakkua on sen sijaan tullut tehtyä tässä kuukauden sisällö neljä
kertaa :)
Olepa hyvä! Ihanaa kuulla, että Chocochilin resepteille on ollut käyttöä :)
Tuo Saara Törmän porkkanakakku on kyllä aivan mahtavan hyvä kakku! Mustapapubrowniet sen sijaan edustavat vähän terveellisempää osastoa, joten ihan kaikkia ei niillä välttämättä hurmata :)
Moi.
Vahvistan sekä Nummen (Kuuvuoren) urheilukentän että Kupittaankadun. Lisää löytyy Karjakujan tienoon omakotitaloaluuelta. Useampi pussillinen haettu, soseutettu ja vähän vielä mehuakin tehty. Sitä paitsi en oikein ymmärrä, miten kotimainen omena maksaa vieläkin ihan sikana, vaikka ylitarjontaa tuntuisi olevan kaatopaikalle asti. Vaikkakin pitää toki omenaviljelijöiden palkkansakin saada.
Onhan se lajikehifistely tietty eri asia, kyllä mä voin niistä vähän jotain maksaakin :) Noista kotipihojen ompuista ei yleensä ole kenelläkään tietoa mitä ne mahtaa olla. Mutta ainakin mun vanhempien pihasta saa parhaimmat hillo- ja piirakkaomput, koska siellä ne (nimettömät) lajikkeet on tarpeeksi happamia.
Mä sain just vanhemmilta neljä ämpärillistä omenoita. Oon ehkä vähän pulassa niiden kanssa!
Resepti toimii myös puolukoiden kanssa :P
Ei muuten kuulosta pöllömmältä sekään, kiitos vinkistä! :)
Taas häiriköin kommenteillani ;)
Näitä olen jo monta kertaa tehnyt. Nyt muuntelin myös toisen version: omenan tilalle porkkanaa, pellavasiementen tilalle kurpitsansiemeniä. Jauhoina täysjyväspelttiä, ohraa, ruista ja vehnää. Hyviä tuli!
Ja sitten vielä: oletko maistanut Pizzariumin Ceci et spinoli (tai jotain sinne päin) -vegaanista pizzaa? Kikhernetahnaa, herkkutatteja, tryffeliöljyä, rucolaa, pinjansiemeniä ja Kirsikkatomaatteja. Taivas maan päällä :)
Hehe, kiva kun käyt kommentoimassa! :)
Tuo Pizzarium pizza on tainnut näkyä ainakin mun Instagramissa. Se on kyllä herkkua! :)
Kiitos paljon resepteistä. Eilen tein siemennäkkäriä ja tänään laitoin sämpylätaikinan tulemaan. Näkkäri sai paljon kehuja ja jaoin reseptin monelle. 😊