Yhteistyössä Kauppapuutarhaliitto –
Olen ollut siinä uskossa, että ketsupin tekeminen kotona olisi kamalan vaivalloista. Kuinka väärässä olinkaan! Ketsuppi on helppo tehdä ja kaiken lisäksi vielä maistuu niiiin paljon paremmalta kuin kaupan valmistavara.
Syön ihan hullun lailla kasviksia. Normipäivänä napaan uppoaa puolen kilon suosituksen sijaan puolitoista kiloa. Sen takia pyrin suosimaan suomalaista ja kiinnitän myös huomiota siihen, että ostamani vihannekset ja hedelmät ovat viljelty eettisesti ja luontoa kunnioittaen. Sirkkalehtimerkki on ainoa merkki, joka takaa sen, että tuote on sataprosenttisesti viljelty Suomessa. Merkin saaneet tuottajat sitoutuvat myös noudattamaan Laatutarhat-ohjeistusta, jolla varmistetaan tuotteiden laadun lisäksi myös ympäristöä säästävät kasvatusmenetelmät. Laatua arvostava kuluttajakin voi luottaa sirkkalehtimerkkiin: merkki nimittäin myönnetään ainoastaan ykkös- ja ekstraluokan tuotteille.
Kesäaikaan sesongin mukaan syöjää hemmotellaan. Kotimaiset tomaatit ovat nyt parhaimmillaan (ja edullisia!) joten niitä kannattaa hyödyntää myös säilöntään. Itse tehty ketsuppi säilyy jääkaapissa hyvänä useita kuukausia steriloiduissa lasipurkeissa, joiden korkki on tiiviisti kiinni. Ketsuppi kannattaakin purkittaa useampaan pieneen purkkiin yhden ison sijaan, sillä avattu purkki pilaantuu nopeammin.
Ketsuppiin kannattaa valkata kaupasta kaikki mahdollisimman kypsät, jopa ylikypsät tomaatit. Käytin itse ketsupin tekoon osittain kirsikkatomaatteja, joita löysin halvalla torilta. Niistä tulee vielä makeampi ketsuppi! Törmäsin jossain muuten vinkkiin, että osan ketsupin sokerista voisi korvata muutamalla nektariinilla tai persikalla. Sitä testaan seuraavaksi!
Itse tehty ketsuppi
noin 5 dl
- 1 kg tomaatteja
- 1 iso punasipuli
- 2 isoa valkosipulinkynttä
- 1 sellerinvarsi
- 1 punainen paprika
- 1 dl punaviinietikkaa
- 1 dl ruokosokeria
- tuoretta tai kuivattua chiliä maun mukaan
- 1/8 – 1/4 tl jauhettua neilikkaa
- 0,5 tl jauhettua maustepippuria
- 0,5 tl kanelia
- 0,5 tl jauhettua korianteria
- 2 tl suolaa
- mustapippuria myllystä
- Lohko tomaatit ja poista niistä kannat. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Paloittele paprika ja selleri.
- Kuumenna kattilassa viinietikka ja sokeri. Lisää kasvikset ja mausteet. Anna kiehua keskilämmöllä noin puoli tuntia ja soseuta seos sitten sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.
- Kuumenna ketsuppi uudelleen ja jatka keittämistä vielä toiset puoli tuntia tai kunnes ketsuppi on paksuuntunut.
- Purkita kuuma ketsuppi steriloituihin purkkeihin ja laita korkit kiinni. Jäähdytä ja siirrä purkit jääkaappiin.
Yhteistyössä Kauppapuutarhaliitto