Joulu Prahassa

Olen haaveillut jouluisesta ulkomaanreissusta niin kauan kuin muistan. En oikein ole jouluihmisiä, ja vuosi vuodelta innostun vähemmän lanttulaatikoista ja stressaamisesta. Tänä jouluna saimme reissun sopimaan aikatauluihin ja hurautimme jouluaattona Prahaan.

praha1 (1 of 1)

En oikein ehtinyt tekemään mitään matkasuunnitelmia. Ennen reissua tuli lähinnä vilkaistua ravintoloiden ruokalistoja sen verran, että löytyy seitsemällätoista eri tavalla valmistettua sikaa ja kasvisvaihtoehdoksi hapankaalia. Majoituksen sentään muistin buukata ja varasin pöydän Lehka Hlavaan. Ajattelin, että kaipa sitä selviää hapankaalilla ja keitetyillä perunoilla neljä päivää, jos tarve vaatii. Onneksi Prahasta löytyi kuitenkin vähän muutakin syötävää!

Prahassa on aivan valtava määrä kasvisravintoloita. Tuntui, että melkein joka nurkan takaa löytyi joku kasvismesta, tosin suurin osa niistä oli joulupyhinä kiinni. Prahaan täytyy ehdottomasti tehdä vielä uusi reissu, sillä monia hyviä vegepaikkoja jäi tällä kertaa testaamatta!

Jos suuntaat itse joulupyhiksi Prahaan, kannattaa ottaa huomioon seuraavat seikat:

  • Suurin osa paikoista sulkee ovensa jouluaattona viimeistään klo 15. Monet pubit ja ravintolat ovat kuitenkin auki.
  • 25.12. ruokakaupat ovat kiinni ja rajallinen määrä ruokapaikkoja auki.
  • 26.-27.12. alkaa olla normimeno. Jotkut ravintolat ja pubit pitävät ovensa kiinni myös nämä päivät.
  • Joulutorit, joita on ympäri kaupunkia, ovat avoinna koko joulun. Kastanjoita ja hehkuviiniä!

Yleisesti ottaen Prahassa on kuitenkin turistilla ihan hyvät oltavat joulupyhien aikaan. Moni paikka on avoinna, julkinen liikenne pelaa ja olutta löytyy. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että Prahassa on joulun aikaan aivan valtava määrä turisteja. Kuten kuvasta näkyy. Nähtävyyksien kuvaaminen oli lähestulkoon mahdotonta, koska niin moni muukin oli aina samalla asialla :D

praha4 (1 of 1)

Muutamia tärppejä:

LoVeg

LoVeg oli oiva vegaaninen lounaspaikka. Ruoka oli vähän terveelliseen päin kallellaan, maukasta tosin, mutta ei ehkä riittävän tuhtia illalliselle. Söin LoVegissa linssiburgerin ja mies valitsi kasvislasagnen. Oivaa lounasruokaa kumpikin. Jälkkäriksi listalta löytyi tosi herkullinen porkkanakakku, mutta missä kuorrute?

praha6 (1 of 1)

Praha8 (1 of 1)

LoVeg-käynti kannattaa heittää samalla reissulla, kun piipahtaa ihastelemassa St. Vituksen katedraalia ja linnoitusta.

Lehka Hlava

Lehka Hlava oli avoinna jouluna ainostaan 27.12 ja onneksi olin varannut ravintolaan pöydän etukäteen. Ravintola vaikutti olevan sen verran suosittu, ettei sinne olisi ollut mitään asiaa ilman pöytävarausta. Lievää epäuskoa aiheutti ravintolan ruokalista: tarjolla oli myös oma annos breathariaaneille. Onneksi ennakkoluulot osoittautuivat vääriksi ja ravintolan ruoka oli kuitenkin todella hyvää! Rakastuimme miehen kanssa kumpikin alkuruoaksi tarjottuun tofoie gras’han, joka oli tehty savutofusta ja tarjoiltiin maalaisleivän ja karpalohillon kera. Ihan tajuttoman hyvää! Pääruoaksi söin bulgur-savutemperisottoa. Jälkiruoaksi oli pakko ottaa raakakakkua, kun muita vegaanisia vaihtoehtoja ei ollut tarjolla. Hyvää sekin oli kyllä.

Ravintolassa oli niin pimeää, että en viitsinyt ottaa kameraa esille. Kännykkäräpsyt voi käydä vilkaisemassa Instagramin puolelta.

Olut

Tsekkiläinen olut on hyvää, halpaa ja sitä saa kaikkialta. Muista nauttia. Hifistelijöille suosittelen BeerGeek -baaria, joka löytyy lyhyen metromatkan päässä keskustasta.

Praha9 (1 of 1)

Muuta kivaa

Prahassa on kaunista. Upeaa vanhaa arkkitehtuuria on tarjolla yllin kyllin, mutta kaupunki on silti sopivan boheemi. Siinä missä kaltaiselleni tuli esimerkiksi Wienissä aivan nukkavieru olo, voi Prahassa ottaa rennommin.

praha3 (1 of 1)

praha5 (1 of 1)

Praha10 (1 of 1)

Törmäsimme sattumalta vanhan kaupungin keskusaukiolla galleriaan, jossa oli suosikkivalokuvaajani Jan Saudekin näyttely sekä samassa talossa samaan aikaan Salvador Dali -näyttely. Mahtavuutta!

Kaupungissa on myös mielenkiintoinen alkemiamuseo sekä ihania kuppiloita joka kulmassa. Kannattaa tsekata ainakin Absintherie sekä Standard Cafe.

Jos haluaa varmistua siitä, että vegaanin ruokahuolto pelaa joulunakin ja välttyy tällaisilta aterioilta, kannattaa majoittatua keittiöllä varustettuun kämppään ja hoitaa ruokaostokset ennen kuin kaupat menevät jouluaattona kiinni.

praha2 (1 of 1)

Joulu Prahassa? Chocochili suosittelee! Parin päivän maleskeluloma jossain otetaan kyllä ensi joulunakin to do -listalle.

6 vastausta kirjoitukseen “Joulu Prahassa

  1. Terveisiä täältä Prahasta ja kiitos vinkeistä! Pitääkin yrittää varata pöytä Lehka Hlavaan :) Voin suositella kasvisravintoloista myös Radost – nimistä paikkaa, joka on lähellä I P Pavlovaa. Lisäksi aiomme tällä reissulla käydä kokeilemassa kasvisravintola Etnosvetiä, joka on samoilla kulmilla. Oon käynyt Prahassa melko säännöllisesti 10 v ajan ja todella ilahduttaa nähdä uusien kasvispainotteisten ravintoloiden määrä, kun muuten ruoka on täällä aika raskasta ja lihapainotteista.

    1. Noita ravintoloita tsekkailinkin etukäteen, mutta eivät kuitenkaan tainneet olla meidän reissun aikaan auki.

      Tavallisten ravintoloiden kasvistarjonta oli kyllä harvinaisen onnetonta, sen takia varmaan noita kasvispaikkoja löytyykin useita :)

  2. Kiitos katsauksesta Prahan kasvisravintolatarjontaan! Opiskelin siellä vajaa 20 vuotta sitten ja silloin kasvisruokailijalle oli juuri tuollaisia vaihtoehtoja kuin mitä instagramiin olit laittanut! Lisäksi tarjottiin aina ja joka paikassa paistettua juustoa. Itse vielä silloin söin lihaa mutta kasvisruokailija-ystäväni oli aikalailla mahdotonta syödä ulkona. Olen miettinyt pitäisikö lähteä katsomaan miten paikat ovat muuttuneet ja jos ravintolatkin ovat hyviä niin mikä ettei!

    1. Tavallisten ravintoloiden tarjonta ei tosiaan taida olla muuttunut sittemmin, mutta vegepaikkojen määrä näyttää kyllä lisääntyneen huimasti!

  3. Hei! Kiitokset mahtavasta blogista ja kirjoista! Sain joululahjaksi keittokirjasi ja olen jo innostunut tekemään varmaan puolet resepteistä :) Eipä liity tähän postaukseen mitenkään, mutta ajattelin kysyä neuvoasi. Olen ollut pian vegaanina puoli vuotta ja ajattelin varmuuden vuoksi käydä verikokeissa tarkistuttamassa arvot. Mietinkin, että osaatko sanoa mitä kaikkea pyydän tsekattavaksi? Rauta, kolesteroli, mitä muuta? Kiitos kovasti jos osaat auttaa ja kivaa vuoden alkua! :)

    -Hanna

    1. Moikka,

      En tiedä millä nimellä sitä kutsutaan, mutta se normaali terveystarkastuksen yhteydessä oleva veriarvojen tarkistus riittää :) Siihen voi pyytää kylkeen B12-arvot, niin sitten pitäisi olla kaikki vegaanille tarpeellinen tsekattuna.

      Hyvää uutta vuotta!

Vastaa käyttäjälle Tiina / Parempia polkuja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights