Soijarouhetortillat

Helppoa viikonloppuruokaa!

soijarouhetortillat

Soijarouheesta ja tölkkilinsseistä syntyy helppo ja mehevä täyte tortilloihin. Käytin tähän reseptiin Vegekaupassa myytävää soijarouhetta, joka on ketjukaupoissa myytäviin soijarouheisiin verrattuna suutuntumaltaan parempaa ja imee isomman raekokonsa ansiosta paremmin makuja. Suosittelen testaamaan! :)

Tortillalätytkin kannattaa muuten tehdä itse, jos vain suinkin malttaa. Hyvän ohjeen löydät esimerkiksi täältä. Itse kylläkin lintsasin tortillojen valmistamisesta tällä kertaa, mutta muistin taas kuivia ja mauttomia valmislättyjä syödessäni, minkä takia teen letut yleensä aina itse.

soijarouhetortillat2

Soijarouhetortillat

Täytteestä riittää noin 8 pieneen tortillalettuun

  • 1 iso sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 pientä punaista paprikaa
  • 4 dl soijarouhetta*
  • 1 rkl öljyä
  • 2 rkl kasvisliemijauhetta
  • 1 rkl savupaprikajauhetta
  • 1 rkl juustokuminaa
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • 0,5 dl vettä
  • 1 tlk ruskeita linssejä
  • 500 g hyvää tomaattimurskaa
  • 2 rkl sambal oelek -chilitahnaa
  • 2 tl sokeria

Lisäksi

  • tortillalettuja
  • kaurafraichea tai maustamatonta, sokeritonta soijajogurttia
  • avokadoa
  • chilikastiketta
  1.  Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuutioi paprika.
  2. Kuumenna paksupohjainen (pinnoitettu) kattila tai iso paistinpannu. Lisää öljy ja pyöräytä sipulit pannulla. Lisää soijarouhe ja mausteet ja kääntele seosta hetken aikaa. Lisää vesi ja anna sen imeytyä.
  3. Lisää kattilaan huuhdellut ja valutetut linssit, tomaattimurska ja sambal oelek -chilitahna. Mausta vielä sokerilla. Keittele kastiketta keskilämmöllä noin 20 minuuttia. Jos seos tuntuu liian kuivalta, lisää tilkka vettä.
  4. Kun kastike on valmis, täytä tortillaletut seoksella. Lisää kaurafraichea, avokadoa ja chilikastiketta maun mukaan.

*jos käytät pienirakeisempaa rouhetta 3-3,5 dl riittänee

soijarouhetortillat3

Hyvää viikonloppua! Muistakaa syödä hyvin :)

14 vastausta kirjoitukseen “Soijarouhetortillat

  1. Näyttää superhyvältä! Olen ollut pienestä pitäen tortillojen perään ja ne olivat usein perjantai- tai lauantai-illan herkkuruoka. Viimeaikoina aivät ole jotenkin napanneet ja epäilen, että syy on siinä että olen tyytynyt täyttämään tortillani pikaisesti lämmitetyillä pavuilla luovuttuani lihasta noin vuosi sitten. Mutta nyt voisin laittaa tätä ja löytää tortillat toden teolla uudelleen. Kiitos!

    1. Tämä sitten ehdottomasti heti testiin! Tortillapäivät on pelastettu :) Kannattaa kokeilla myös hyvin maustettuja soijasuikaleita tortillojen väliin.

  2. Aivan mahtavia tuli näistä! Aiempikin soijasuikalewrap-reseptisi on suurkulutuksessa ja tämä pääsee myös listalle. Tortillafanin suosikit :)

  3. Tähän kommenttiin täysin liittymätön kysymys.

    Oon joissain resepteissä nähnyt että oot tehnyt erinäköisiä herkkuja käyttäen tätä ”aquafabaa”, eli kikherne säilykkeen suolalientä.

    Kuitenkin olen muualla törmännyt että jotkut ovat käyttäneet myöskin kuivattujen kikherneiden keittolientä/liotuslientä. Lieneekö tämä turvallista?

    Itselle on jotenkin niin iskostunut päähän esim soijapapujen liotuksesta että se olisi ainakin jollain tasolla myrkyllistä. Pääteköhän sama ollenkaan tähän?

    Jos siis olet asiaan perehtynyt! :)

  4. Hei! Ihanan kuuloinen ohje! Teen tätä lauantaina kahdellekymmenelle hengelle ja mietin, että mitä linssejä käytit? Säilyke vai kuivattuja? Ja monta desiä suosittelisit laittamaan kuivattuja tähän yksinkertaiseen annokseen?

    1. Olen käyttänyt säilykelinssejä, kun ohjeessa siis on tölkki :) Kuivattuja linssejä voit hyvin käyttää tässä myös, keitettynä sama määrä vastaa noin 3 dl:aa.

  5. Onko veden määrä reseptissä varmasti oikein? Puoli desiä vettä kuulostaa todella pieneltä määrältä neljälle desille soijarouhetta – varsinkin, kun kastiketta on tarkoitus keitellä 20 minuuttia.

    1. Heippa! Kyllä se on ihan oikein. Soijarouhe saa tässä jäädä vähän napakaksi. Voi toki maun mukaan laittaa lisääkin jos siltä tuntuu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights