Sweet chili soijasuikalesalaatti

Kesäkurpitsanuudeleita ja soijasuikaleita sweet chili -kastikkeella. Oivaa lounasruokaa!


Soijasuikaleet ovat olleet viime aikoina taas vakiokamaa keittiössäni. Ne on edullista, nopeaa, kevyttä ja proteiinipitoista ruokaa. Ja koska lupasin itselleni syödä tänä vuonna joka päivä kunnon ruokaa, olenkin mussuttanut kiltisti viime viikkoina hurjan määrän kasviksia ja niiden kanssa jotakin proteiinipitoista: yleensä soijasuikaleita, tofua, lupiinitempeä tai erilaisia papuja.

Muutama vinkki soijasuikaleiden kanssa onnistumiseen:

  • Suikaleiden koostumuksissa on huimia eroja merkkien välillä! Omia suosikkejani on Vegekaupassa myytävät kotimaiset, ohuet soijasuikaleet sekä saksalaiset vähän paksummat suikaleet.
  • Purista suikaleet kuiviksi keittämisen jälkeen (esim. paistinlastan ja siivilän avulla). Tämä tekee huiman eron koostumukseen! Painele suikaleita paistinlastalla vielä paistamisen aikanakin.
  • Ei kannata vielä heittää kirvestä kaivoon, jos ensimmäinen kerta soijasuikaleiden kanssa ei ollut menestys. Testaa jotain muuta merkkiä ja mausta vahvemmin. Kokeile maustamiseen esimerkiksi currytahnaa!
  • Suikaleita voi tarvittaessa myös keitellä ison satsin kerralla ja pakastaa vaikka marinadeineen kiirepäivien varalta.

Sweet chili soijasuikalesalaatti

kahdelle

Soijasuikaleet:

  • 60g ohuita soijasuikaleita
  • 1 kasvisliemikuutio ja vettä keittämiseen
  • 1 rkl öljyä
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 rkl Sweet chili-kastiketta
  • suolaa ja mustapippuria

Salaatti:

  • 150g porkkanoita
  • 300 g kesäkurpitsaa
  • 1/2 kurkku
  • 1/2 parsakaali
  • 1/2 dl siemeniä (esim. kurpitsansiemeniä ja mustia seesaminsiemeniä)

Kastike:

  • 3 rkl sweet chili -kastiketta
  • 1-2 tl soijakastiketta
  • 1 limen raastettu kuori
  • 1 limen mehu
  • suolaa
  1. Keitä soijasuikaleet kasvisliemikuutiolla maistetussa vedessä kunnes ne ovat pehmeitä (noin 10 minuuttia). Purista suikaleet kuiviksi esim. paistinlastan ja siivilän avulla.
  2. Kuumenna öljy paistinpannulla. Lisää suikaleet ja mausteet ja paista suikaleisiin kaunis pinta.
  3. Kuori porkkanat ja suikaloi ne kuorimaveitsellä. Leikkaa kesäkurpitsa nauhaksi spiraalileikkurilla. Pilko kurkku ja parsakaali. Sekoita salaatin ainekset ja paistetut soijasuikaleet yhteen.
  4. Yhdistä kastikkeen aineet ja sekoita se salaatin joukkoon.

Vinkki! Tuore korianteri sopii tähän salaattiin erinomaisesti! Minulta se jäi pois tällä kertaa, koska sitä ei löytynyt lähikaupasta.

4 vastausta kirjoitukseen “Sweet chili soijasuikalesalaatti

  1. Hei
    Soijasuikaleista saa myös makoisia, kun ne käyttää keittämisen jälkeen uunissa grillivastuksen alla. Nam!

  2. Nam! Tämän reseptin avulla sai hyvinkin maistuvan aterian aikaan :) Soveltunee myöskin hyvin seuraavalle päivälle evääksi töihin.

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights