Simasuut metsäretkellä

Yhteistyössä Suomen Sokeri – Simassa voi maistua myös marjat, chili ja inkivääri! Testasimme kevään parhaat simat.



Kirjoitus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen Sokerin ja Foodloverin kanssa. 

Olen edelleen tiiviisti yhteydessä muutamiin työkavereihin puutarhuri- ja floristiajoiltani. Meillä on tapana kokoontua vähintään pari kertaa kuukaudessa joko after workille tai puuhastelemaan jotain muuta hauskaa. Syksyisin käymme usein sienessä tai marjassa, toisinaan vaikkapa melomassa tai joskus ulkona syömässä. Entinen työkaverini Katja on innokas retkeilijä, joten hänen kanssaan on helppo lähteä päiväretkillekin metsään, kun kaikki lähitienoon parhaat tulentekopaikat ja kauneimmat maisemat on tiedossa.

Viime viikolla päätimme viettää yhden kauniin kevätillan metsässä. Suuntasimme porukalla Kaarinan Vaarniemeen, joka sijaitsee meiltäkin pyöräilymatkan päässä. Vaarniemessä on hurjan kaunis merimaisema näköalatorneineen ja hyvä tulentekopaikka. Se on ehdottomasti yksi kivoimmista päiväretkikohteista tässä lähistöllä! Tarkoituksena oli tällä kertaa paitsi grillailla nakkeja ja paistaa tikkupullaa, myös maistella astetta jännemmät vappusimat ennakkoon.

Minä sain testattavakseni Sweet Food O’ Mine -blogin chili-inkiväärisiman ja Dansukkerin oman marjasiman. Laitoin simat jääkaapiin tekeytymään siksi aikaa kun olin pitkän viikonlopun reissussa ja siellä ne valmistuivat itsekseen sillä välin, helppoa! Kumpikin sima kävi erinomaisesti kaupaksi simasuuraadillemme ja keskustelu vaihtui nopeasti siihen, mistä voisi tehdä herkullisimman oman siman. Minulla alkoi muhia mielessä oma mansikkasima juhannukseksi ja joku toinen haaveili vielä astetta chilisemmästä vappukuplivasta. Ennen vappua aion kuitenkin itse laittaa tekeille vielä tämän ihanan kuuloisen rosmariini-limesiman!

Chili-inkiväärisima

  • peukalonpään kokoinen inkiväärin pala, raasteena
  • 2 punaista chiliä, ( siemenet poistettuna )
  • 1 sitruunan kuoret ja mehu
  • 125 g Dansukker fariinisokeria
  • 125 g Dansukker taloussokeria
  • 2 l vettä
  • Tuorehiivaa, pienen herneen kokoinen pala
  • sokeria ja rusinoita pulloihin

1.  Aloita raastamalla inkivääri ja halkaisemalla chilit. Voit poistaa siemenet jos et pidä kovin voimakkaasta mausta.
2. Pese sitruuna huolellisesti ja ota talteen sitruunan keltainen kuoriosa ja purista mehut. Perunankuorija on muuten oiva apuväline sitruunan kuorimiseenkin.
3. Lisää kattilaan sokerit.
4. Kuumenna vesi toisessa kattilassa ja kaada se sokerien päälle. Sekoita kunnes sokerit liukenevat. Lisää sitruunanmehu ja kuoret sekä inkivääriraaste ja chilit.
Anna nesteen jäähtyä kädenlämpöiseksi.
5. Lisää hiiva pieneen nestetilkkaan sekoitettuna kattilaan. Peitä kannella ja anna seistä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.
6. Siivilöi neste huolellisesti. Jos olet jättänyt chilin siemenet nesteeseen, ole tarkkana että saat ne siivilöityä pois.
7. Laita sopivien pullojen pohjalle n. 1 tl sokeria ja muutama rusina. Kaada neste puhtaisiin pulloihin ja sulje korkit löyhästi, jottei pulloihin pääse muodostumaan liian kova paine. Aseta jääkaappiin.
Sima on valmista juotavaksi noin viikon kuluttua, kun rusinat nousevat pintaan.
Sima säilyy noin viikon valmistumisestaan.

Resepti: Sweet Food O’ Mine

Simasuiden kommentit:

”Todella hyvää! Tässä on mukana se jokin, joka tavallisesta simasta aina puuttuu!”

”Ei haittaisi, vaikka tässä olisi vielä reilummin sekä chiliä että inkivääriä!”

”Erinomainen sima. Maistuu aidolle simalle, mutta pienellä twistillä.”

”Tätä reseptiä testataan meillä seuraavaksi!”

Marjasima

  • 3,5 dl kotimaisia mustaherukoita, mustikoita tai punaherukoita (pakaste)
  • 125 g Dansukker fariinisokeria
  • 125 g Dansukker taloussokeria
  • 2 l vettä
  • herneen kokoinen pala tuorehiivaa
  • sokeria ja rusinoita pullotukseen
  1. Survo marjat kevyesti.
  2. Kuumenna 0,5 l vettä kiehuvaksi. Lisää joukkoon marjat ja sokerit. Anna kiehahtaa. Lisää joukkoon 1,5 l kylmää vettä.
  3. Jäähdytä kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva joukkoon. Anna juoman käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.
  4. Siivilöi ja pullota sima. Lisää jokaiseen pulloon 1 tl sokeria ja muutama rusina. Pane pullot jääkaappiin. Sima on valmista juotavaksi muutaman päivän kuluttua pullotuksesta, kun rusinat ovat nousseet pintaan.
  5. Paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa, älä käytä liian tiukkaa korkkia.
  6. Säilytä sima jääkaapissa ja käytä noin viikon kuluessa.

Vinkki!
Voit tehdä siman myös pelkästään taloussokerista, jolloin maku on miedompi ja väri vaaleampi.

Resepti: Dansukker

Simasuiden kommentit marjasimasta:

”Onpa kesäinen maku! Tämä ei maistu perinteiselle simalle ollenkaan.”

”Mehuisen makuinen ja sopivan makea. Ihana väri!”

”Toimisiko tämä mansikoilla tai pelkillä mustaherukoilla?”

”Tosi hyvää, mutta kaipaisi pientä happamuutta.”

Tikkupullat sopivat täydellisesti siman kaveriksi, kun ihan vielä ei ole vappu. Reseptin löydät täältä.

Simasuuraatimme tuli siihen lopputulokseen, että sima on ehdottomasti juoma, jota pitäisi muistaa tehdä muulloinkin kuin vappuna! Marjasima oli hyvä osoitus siitä, että simasta voi varioida vaikka minkälaisia juomia, joita ei välittömästi yhdistä vapunviettoon.

Kaikki bloggareiden testaamat simat löydät kootusti Dansukkerin sivuilta, josta voit käydä kurkkaamassa myös oman appelsiinisimareseptini sekä monia muita ihanan kuuloisia simoja. Haastan samalla teidätkin testailemaan erilaisia simareseptejä! Jaa oma #simasuu -kuvasi Instassa tägillä #ihanitsetehty ja kerro mistä raaka-aineista valmistuu sun suosikkisima! 

Yhteistyössä Suomen Sokeri

9 vastausta kirjoitukseen “Simasuut metsäretkellä

  1. Chilin siement on capsaisiinittomia joten niitä ei sinänsä tarvitse varoa, onhan ne ikäviä seassa tietty, mut siemenkiinnikkeet on ne tulisimmat kohdat. Ne on sinänsä hyvä jättää kiinni että tolet nousee jonka jälkeen voi syödä vielä tulisempia ja maukkaampia chilejä.

    Mahtava blogi!

  2. Ihana postaus! Sima kuuluu ja sopii ehdottomasti muuhunkin kuin pelkästään vappuun.

    1. Kiitos! :) Olipa hauskaa välillä kokeilla tehdä simaa muiden resepteillä, ja vähän erilaisilla sellaisilla! Täytyy ehdottomasti jatkaa näitä simakokeiluja vaikka koko kesän.

      1. Ihan samoissa mietteissä. Oli tosi kivaa päästä kokeilemaan muiden reseptejä. Aion kyllä ehdottomasti kokeilla tässä kesän mittaan muitakin makuja.

  3. Kokonaisuutena tosi kiva juttu. Tikkupullat roikkuu itsellä aina vaan to-do-listalla.

    Me kokeiltiin tuota ihanaa rosmariini-limesimaa jonain vuonna. Maut maistuivat kyllä, mutta itse vahventaisin niitä vaikka lisäämällä limen määrää ja hieromalla rosmaarininoksia ennen juomaan lisäämistä.

    1. Kiitos Merituuli!

      Ja kiitos myös simavinkistä! En ehtinyt vielä laittaa sitä työn alle, joten laitan nämä vinkit korvan taakse!

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights