Vietnamilainen nyhtökaura-nuudelisalaatti

Tänään ruokalistalla reseptilaina Viimeistä murua myöten -blogista. Nam!


Rakastan salaatteja ja erityisesti erityylisiä aasialaishenkisiä nuudelisalaatteja. Ihastelin tätä vietnamilaista nyhtökaura-nuudelisalaattia jo tovi sitten Saaran herkullisessa Viimeistä murua myöten -blogissa. Muistin kuitenkin salaatin olemassaolon uudelleen vasta tänään, kun Hannan sopassa julkaistiin siitä oma versio. Päätin itsekin laittaa reseptin tekeille saman tien, kun päivän lounassuunitelmat olivat vielä auki.

Ja voi nam mikä salaatti tästä syntyi! Rapeaksi karamellisoitu nyhtökaura, nuudelit, tuoreet, rapeat vihannekset ja tulinen hapanimelä kastike on ihan loistava kombo. Tämä resepti jää kyllä ehdottomasti arkiruokalistalleni! Käytin alkuperäisestä ohjeesta poiketen riisinuudelien sijaan kikhernenuudeleita, joissa on rutkasti proteiinia eikä maku juuri poikkea muista nuudeleista. Kurkun korvasin rapealla parsakaalilla, kun sitä sattui olemaan kaapissa.

Vietnamilainen nyhtökaura-nuudelisalaatti

neljälle

Karamellisoitu nyhtökaura

  • 250 g Nyhtökauraa (kaffirlime tai maustamaton)
  • 1-2 rkl seesamiöljyä
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl (kookos)sokeria
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl raastettua inkivääriä

Nuudelisalaatti

  • 200 g kikherne- tai riisinuudeleita
  • 2 porkkanaa
  • 1/2 parsakaali
  • kourallinen mungpavun ituja
  • 2-3 kevätsipulia
  • 1/2 ruukku tuoretta minttua
  • 1/2 ruukku tuoretta korianteria

Kastike

  • 3 limen mehu
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 3 rkl (kookos)sokeria
  • 2 tl Srirachaa

Karamellisoitu nyhtökaura

  1. Kuori valkosipulinkynnet ja hienonna ne. Raasta inkivääri.
  2. Kuumenna seesamiöljy pannulla. Lisää pannulle nyhtökaura ja muut ainekset. Paista melko kovalla lämmöllä, kunnes nyhtökaura on rapsakkaa. Varo kuitenkin, ettei sokeri pala pannulle!

Nuudelisalaatti

  1. Keitä nuudelit kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Huuhtele kylmän veden alla siivilässä ja jätä valumaan.
  2. Kuori porkkana ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi kuorimaveitsellä. Hienonna kevätsipulit ja leikkaa parsakaalin nuput pieniksi paloiksi.
  3. Hienonna yrtit. Sekoita kaikki salaatin ainekset yhteen .

Kastike

  1. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Sekoita sitten nyhtökaura ja kastike nuudelisalaatin joukkoon.

18 vastausta kirjoitukseen “Vietnamilainen nyhtökaura-nuudelisalaatti

  1. Olen aikalailla kokkaillut asiakkaille sekä nyhtistä että härkistä. Maustamalla niistä saa oikein kelvon makuisia, mutta en silti jotenkin jaksa innostua näistä eineksistä.

    1. Mä en taas oikein osaa ajatella nyhtökauraa eineksenä. Ei se ole sen kummempaa kuin että kaataisi muovipaketista jauhelihaa pannulle :)

  2. Tein tätä kun olin juuri idättänyt mungpapuja ja riisinuudeleitakin löytyi kaapista. Oli vain sen verran nälkä ja kiire syömään että unohdin kokonaan tehdä kastikkeen ;) Mutta siitä huolimatta ihan loistava resepti, teen varmasti toistekin!

    1. Heh, sattuuhan näitä! :D Kannattaa kuitenkin ensi kerralla tehdä se kastikekin, tulee entistä herkumpaa!

    1. Tuoreet yrtit on kyllä niin parasta! Ruoka kuin ruoka maistuu paremmalta niiden avulla.

    1. Kiitos! Ulkonäkö kyllä taitaa hieman hämätä, tämä on aika tuhtia tavaraa! :)

    1. Nyhtökaurasta saa kyllä tosi kivoja juttuja, kunhan se on oikeassa paikassa! Tässä reseptissä se toimii karamellisoituna ihan mielettömän hyvin. Kannattaa antaa sille vielä uusi mahdollisuus :) Itsekään en ekoilla kerroilla vielä lämmennyt.

  3. Herkullinen resepti, kiitos! Pari tuunausehdotusta: kastike kaipasi mielestäni hiukan enemmän limeä ja chiliä. Jos kaapista ei löydy parsakaalia niin kuorittu kurkku toimii. Mungpavun itujen sijaan muutkin idut käy. Jos ei ole syömässä salaattia ihan heti niin nyhtökaura kannattaa säilyttää eri astiassa ja lisätä vasta lopuksi.

    1. Tämä reseptihän on siis tosiaan Viimeistä murua myöten -blogista, ja alkuperäisessä reseptissä oli kurkkua, kuten tuossa mainitsinkin :) Itse kyllä tykkäsin tosta parsakaalista tässä tosi paljon ja se kestää säilyttämistäkin paljon kurkkua paremmin. Mulla tämä salaatti oli tosi hyvää vielä seuraavanakin päivänä, vaikka toki nyhtökaura oli menettänyt rapeutensa.

      Maustaminen ja ruoanlaitto yleensäkin on juuri siitä niin kivaa, että kaikkea voi lisäillä ja ottaa pois oman maun mukaan :)

  4. Tämä on ehkä lempireseptini sinulta! Toivoisin lisää vastaavia aasialaishenkisiä mutta helppoja. :)

    1. Kiva kuulla, vaikka tämä reseptihän ei siis ole minun vaan Viimeistä murua myöten -blogista! :) Pidän reseptitoiveen mielessä!

  5. Olen juuri aikeissa tehdä tämän. Seesamiöljy mietityttää, kun olen siinä käsityksessä ollut, että sitä ei kannata kuumentaa. Mitä seesamiöljyä olet tässä käyttänyt, koska ilmeisesti se soveltyy kovallakin lämmöllä paistamiseen?

Vastaa käyttäjälle minni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights