Sushidonitsit

Yhteistyössä Fine Foods – hauskat sushidonitsit on yllättävän helppo valmistaa!



Kirjoitus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Fine Foodsin ja Foodloverin kanssa. 

Poden kroonista matkakuumetta. Se on vielä kaiken lisäksi siitä ikävä tauti, että se vain pahenee, mitä enemmän matkustaa. Keväisin alan aina haaveilla Japanista (ja jos ihan totta puhutaan, tänä keväänä ihan mistä tahansa paikasta, jossa ei sada toukokuussa lunta!). Tiedättehän, se meille Suomeenkin rantautuva kuvatulva keväisestä hanamista saa kenet tahansa sekoamaan ihastuksesta! Matkustamisessa parasta on kuitenkin ruoka. Japanilainen ruoka on alkanut kiinnostaa vuosi vuodelta enemmän, eritysesti sen jälkeen kun onnistuin kovalla työllä taltuttamaan merileväkammoni. Vielä jonain keväänä aion toteuttaa haaveeni ja lähteä ihastelemaan kirsikankukkia, japanilaisia puutarhoja ja ihmettelemään paikallista ruokakulttuuria.

Japanissa kuitenkaan tuskin arvostetaan näitä meidän länsimaalaisten sushiviritelmiä, mutta onneksi ruokaan ei aina tarvitse suhtautua niin vakavasti! Sushidonitsit on yksi hauskimmista viime aikojen ruokavillityksistä. Sushiriisi muotoillaan donitsipellin avulla, ja koristelussa vain mielikuvitus on rajana! Suosittelen tutkimaan Instagramin tägillä #sushidonut. Mielettömiä luomuksia!

Vaikka en itse olekaan kaikkein kärsivällisin näpertelijä, sushidonitsien tekeminen oli tosi hauskaa! Koristelin omat donitsini mustalla ja vihreällä, mutta donitsit voi toki päällystää vaikka kaikissa sateenkaaren väreissä. Kivaa vaihtelua makuun donitsien päälle saa esimerkiksi porkkalasta tai savutofusta. Sushidonitsit on helppo syödä, kun ne tarjoilee neliön muotoisiksi leikattujen norileväarkkien päältä. Sushidonitsien kaverina voi tarjoilla esimerkiksi wakamesalaattia (ohje alla).

Jos ohje vilisee sinulle entuudestaan tuntemattomia raaka-aineita, löytyy kaikkia erikoisuuksiakin Fine Foodsin Yutaka-sarjan valikoimista. Koko tuotevalikoiman voi kurkata täältä, ja tuotteita löydät hyvinvarustetuista ruokakaupoista.

Sushidonitsit

9 kpl

Riisidonitsit: 

  • 250 g sushiriisiä
  • 3 rkl riisiviinietikkaa
  • 2 rkl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • rypsiöljyä donitsivuoan voiteluun

Koristeluun:

  • 1/2 avokado
  • 2 rkl mustaa merileväkaviaaria
  • 2-3 rkl mustia seesaminsiemeniä
  • pätkä kurkkua
  • 1/4 Sushi Nori -merileväarkkeja
  • 2-3 tl wasabi-piparjuuritahnaa

Tarjoiluun:

  • sushi nori -merileväarkkeja
  • tamari -soijakastiketta 
  1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Anna jäähtyä ja sekoita joukkoon viinietikka, sokeri ja suola.
  2. Voitele donitsivuoka kevyesti rypsiöljyllä. Painele riisi tiiviisti donitsivuoan koloihin. Siirrä donitsit jääkaappiin noin puoleksi tunniksi ja kumoa ne sitten esimerkiksi leikkuulaudan päälle.
  3. Leikkaa avokado ja kurkku ohuen ohuiksi siivuiksi. Leikkaa merileväarkeista kapeita suikaleita. Koristele riisidonitsit seesaminsiemenillä, merileväkaviaarilla, merileväsuikaleilla, wasabitahnalla, avokadolla ja kurkulla.
  4. Leikkaa merileväarkeista 9 hieman donitseja suurempaa neliötä ja nosta donitsit niiden päälle juuri ennen tarjoilua. Sushidonitsit on helppo syödä käsin ”merilevälautaselta”, jonka avulla donitseja voi myös dippailla soijakastikkeeseen.

Wakamesalaatti

  • 4 rkl kuivattua wakame-merilevää
  • kylmää vettä
  • (1 rkl vaaleita seesaminsiemeniä )

Kastike

  • 1 tl vaaleaa misotahnaa
  • 1 tl miriniä
  • 1 tl riisiviinietikkaa
  • 2 tl tamari -soijakastiketta
  • 1 tl seesamiöljyä
  1. Laita wakame likoamaan kylmän veden alle vartiksi. Purista vesi pois.
  2. Sekoita kaikki kastikkeen aineet yhteen ja yhdistä merilevän joukkoon. Anna maustua noin vartti.
  3. Lisää seesaminsiemenet ja tarjoa sushidonitsien kaverina.

Yhteistyössä Fine Foods

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *