Aprikoosigalette

Aprikooseista ja mantelimassasta syntyy helposti ihana piirakka kahvipöytään.


Olen yhtään liiottelematta syönyt kilotolkulla tuoreita aprikooseja tänä kesänä. En vaan saa niistä tarpeekseni! Tuoreet aprikoosit ovat melkeinpä parhaimmillaan ihan sellaisenaan, mutta niistä saa tietysti myös leivottua kaikenlaisia herkkuja. Tuoreet aprikoosit eivät paahdu uunissa liian imeliksi, vaan niistä tulee suloisen kirpeänmakeita. Täydellistä galetteen makean mantelimassan seuraksi!

Minulta muuten kysytään aika usein, mikä on lempiraaka-aineeni. Viime aikoina on tehnyt mieli vastata tomusokeri! Se nyt vaan pelastaa tumpelommankin leipurin pulasta joka kerta. Jos leivonnainen ei lopulta näytä ihan yhtä herkulliselta kuin mielessäsi kuvittelit, sen saa aina pelastettua tomusokerilla ja muutamalla mintunlehdellä. Niksi-Pirkka saa lainata!

Galette on muutenkin takuuvarma valinta leipurille, joka ei halua näperrellä turhia. Galette saa huoletta näyttää rustiikkiselta, eikä se kaipaa sileäksi tasoiteltuja reunoja tai ylimääräistä viimeistelyä. Sopii minulle!

Aprikoosigalette

Pohja

  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaurajauhoja
  • 1/4 tl suolaa
  • 2 rkl sokeria
  • 150 g vegaanista margariinia (esim. tummansininen Keiju)
  • 1/2 dl jääkylmää vettä

täyte

  • 250 g mantelimassaa
  • noin 10 aprikoosia

Koristeluun

  • tomusokeria
  • mintunlehtiä
  1. Laita mantelimassa jääkaappiin.
  2. Sekoita yhteen vehnä- ja kaurajauhot. Lisää suola ja sokeri. Nypi sekaan jääkaappikylmä margariini. Lisää vesi ja sekoita käsin kiinteäksi taikinaksi. Muotoile taikina palloksi ja laita se jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.
  3. Laita taikinapallo kahden leivinpaperin väliin ja kauli siitä pyöreähkö levy. Kääntele taikinaa välillä, jotta saat taikinasta tasaisen.
  4. Murustele mantelimassa taikinan päälle. Poista aprikooseista kivet ja leikkaa ne noin neljään osaan. Asettele aprikoosipalat mantelimassamurujen päälle. Käännä piirakalle reunat.
  5. Paista galettea 225 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia tai kunnes se on saanut kauniin värin pintaansa. Anna jäähtyä ja koristele tomusokerilla ja mintunlehdillä.

14 vastausta kirjoitukseen “Aprikoosigalette

  1. Heeeeiii!!!! Toi tomusokeri/mintunlehti on mun niksipirkka!!!!!

    No varmaan joo, mutta oikeasti maailman ihanin houkuttelevuuskertoimen lisääjä potenssiin sata, ainakin tälläselle suurpiirteeselle kokille.

    Ja aprikoosipiirakan teko

    paikeis minäkin.

        1. Nektariinitkin on olleet kyllä jotenkin erityisen hyviä tänä vuonna. Voi tosin olla, että sanon näin joka vuosi ;)

  2. Nam ! Arveletko että onnistuisi vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomiin ?
    Kovasti tekisi mieli kokeilla nimittäin …

    1. Kyllä tämä mahdollisesti voisi toimi myös gluteenittomista jauhoista! Jos testaat, niin kerro ihmeessä miten meni :)

  3. Aprikoosi ei ole mun juttu, mutta galette voisi ollakin. Näpertely nimittäin ei ole mun juttu…

    1. Tämä on kyllä takuuvarma laiskan leipurin piirakka! Ja onnistuu tietysti myös suolaisena esimerkiksi sipuli- tai sienitäytteellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights