Chocochili 9 vuotta

Ihan hullua, että siitä on kulunut jo 9 vuotta, kun aloin kirjoittaa ruokablogia!


Innostuin ruoanlaitosta aikoinaan pakon edessä: ryhdyin vegaaniksi 15-vuotiaana, eikä silloin Suomesta saanut mitään vegaanisia valmisruokia, eikä ravintolat tarjonneet vegaanista ruokaa. Jos aikoi syödä jotain hyvää, se oli pakko tehdä itse. Innostuin ruoanlaitosta tämän myötä ja valokuvausharrastus muuttui samalla ruokakuvausharrastukseksi.

Olen usein aika nopea liikkeissäni, mutta blogin aloittamista harkitsin pitkään. Olin saanut reseptitoiveita jo pitkään Flickr-kuvapalvelussa sekä Eläinoikeusfoorumilla (RIP), joten blogi alkoi tuntua sopivalta vaihtoehdolta reseptien ja ruokakuvien jakamiselle. Muistan vieläkin elävästi, kun postasin joskus vuonna nakki Eläinoikeusfoorumille (näin jälkikäteen ajateltuna aivan kamalan) kuvan uunissa paahdetuista nektariineista ja vaniljajäätelöstä.  Sain kuvaan kommentin, että minusta tulisi hyvä ruokastailaaja. Ilman tuota kommenttia en ehkä ikinä olisi rohkaistunut ruokablogin perustamiseen tai jatkanut näin innokaasti omien ruoanalaittotaitojen ja kuvaamisen opiskelua. Että kiitos vaan sinne, jos tunnistat itsesi! :)

Blogin perustaminen junnasi paikallaan ainakin vuoden, koska en millään keksinyt blogille sopivaa nimeä. Halusin nimen, joka toimisi myös englanniksi (blogia oli alusta asti tarkoitus alkaa jossain vaiheessa kirjoittaa myös englanniksi, mutta se projekti on vähän venähtänyt!). Lopulta nimi syntyi jonkun nimigeneraattorin avulla, johon syötin lempiraaka-aineitani. Chocochili oli perustettu!

Vuonna 2008 Suomessa ei edes uskaltanut uneksia siitä, että vajaat kymmenen vuotta myöhemmin tavalliset aikakauslehdet painaisivat sivuilleen vegaanisia reseptejä, uusia vegaanisia keittokirjoja putkahtelee kuin sieniä sateella ja vegaanisen ruoan syöminen on muutenkin aivan salonkikelpoista. Chocochili oli pitkään yksi harvoja suomenkielisiä sivustoja, josta saattoi etsiskellä vegaanisia reseptejä. Minulla oli alusta asti missio, joka on kantanut tähän päivään saakka: halusin blogistani paikan, joka toisi vegaaniruokaa esille hieman eri valossa kuin siihen oli silloin totuttu: että vegaaninen ruoka voi olla herkullista ja näyttää hyvältä, eikä siihen tarvitse liittää paasaamista ja syyllistämistä.

Chocochili otti heti perustamisen jälkeen nopeasti tuulta alleen, sillä minkäänlaista kilpailua ei silloin ollut. Olin niin iloinen niistä kahdestatuhannesta kuukausittaisesta lukijasta! Ja muistan vieläkin, miten hämmentynyt olin siitä, että lukijat ihan oikeasti tekivät ruokaa reseptieni mukaan! Kuulostaa ehkä hassulta, mutta en ihan oikeasti tullut ajatelleeksi miten paljon vaivaa täytyy nähdä reseptien kirjoitusasuun, raaka-aineiden mittoihin ja reseptien viilaamiseen, jotta ne varmasti toimivat muidenkin keittiössä. Vanhoja reseptejä lukiessa huomaa myös, miten reseptienkirjoitustaitoni ovat kohentuneet. Monet vanhoista resepteistäni ovat vähän turhan ylimalkaisia ja tulkinnanvaraisia, mutta siinäkin olen harjaantunut vuosien varrella.

Nyt 9 vuotta myöhemmin Chocochili on yksi Suomen luetuimmista ruokablogeista. 2 000 kuukausittaista lukijaa onkin yhtäkkiä 70 000. Blogi on poikinut myös 3 keittokirjaa, ja mikä parasta, tuhansia kommentteja ja sähköposteja teiltä lukijoilta. En olisi ikimaailmassa voinut kuvitella, että marginaaliryhmän ruokavaliota noudattavana blogilla kiilaisi joskus suosituimpien ruokablogien joukkoon. Olen miettinyt aika paljon sitä, mikä Chocochilin suosion taustalla on ollut. Tietysti se, että sain jalan oven väliin juuri oikeaan aikaan: joukosta oli helppo erottua silloin, kun blogeja ei vielä ollut samaa määrää kuin nykyään. Mutta ehkä olen itsekin tehnyt jotain oikein? Olen taustaltani aivan samanlainen tavallinen kotikokki kuin kaikki lukijanikin, joten reseptit ovat olleet aina helposti lähestyttäviä. En paasaa blogissa eläinten oikeuksista, vaan kirjoitan mieluummin juuri nyt parhaimmillaan olevista sesonkikasviksista ja muista mielenkiintoisista raaka-aineista.

Pitkäjänteisyys ei yleensä kuulu hyveisiini: kiinnostun asioista nopeasti mutta kyllästyn niihin yleensä samalla vauhdilla. Siksi jaksan ihmetyttää tällä säännöllisesti itseänikin, että blogin kirjoittaminen on edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen rakkain harrastukseni. Tunnen itseni niin onnekkaaksi, että tätä hommaa voi sekä harrastaa että tehdä työkseen. Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin en edellenkään tekisi mieluummin mitään muuta kuin kokkaisin, kuvaisin ruokaa ja kirjoittaisin siitä. Ja teitä lukijoita käy kiittäminen siitä, että voin nykyään täyttää yhä isomman osan viikoistani tällä, mitä oikeasti rakastan tehdä. Odotan jo innolla, mitä seuraavat 9 vuotta tuovat tullessaan!

Olisi muuten hauska kuulla, mikä resepti on jäänyt sinulle parhaiten mieleen näiden yhdeksän vuoden ajalta? Onko täältä blogista löytynyt joku resepti, jonka pariin palaat yhä uudelleen? Tai onko jostain blogin ohjeella kokatusta illallisesta jäänyt erityisen hyviä muistoja? :)

40 vastausta kirjoitukseen “Chocochili 9 vuotta

  1. Eläinoikeusfoorumi <3____<3 sieltä oon varmaan ekan kerran löytänyt tänne.

    En sano mitään yksittäistä reseptiä, koska koko Vegaanin keittiössä-kirja on niin täydellinen. Usein hyvässäkin keittokirjassa on max.puolet käyttökelpoisia, helppoja raaka-aineita sisältäviä, pienituloisenkin kukkarolle sopivia reseptejä, mutta tuosta kirjasta olen kokeillut jo varmaan kaikkea, ja saanut ihania ruokaelämyksiä niin arkeen kuin juhlaankin! Vaikka raaka-aineet ovat yksinkertaisia ja tulevat halvaksi, ovat niistä valmistettavat ateriat niin herkullisia, että tuntuu kuin aivan hemmottelisi itseään :) (tämä tietysti muita keittokirjojasi tai blogiasi väheksymättä!)

  2. Soijasuikaleet kookoskorianteri-kastikkeessa, bataattikeitto ja sacher-kakku jäivät mun vakkarilistalle. Etenkin sacheria tein tän vuoden kesällä lähes joka viikonloppu ja nyt osaan reseptin jo ulkoa.

  3. Kiitos hyvistä resepteistä ja kauniista kuvista! Tykästyin sun blogiin aikoinaan juuri siksi, että huomasin ehkä vasta ainesosaluetteloa lukiessa, ”kas, tää on vegaanista”. Auringonkukansiemenvoi ja punajuurilasagne ovat suosikkejani.

  4. Onnea 9-vuotias Chocochili!
    Olet hienosti hoitanut hommasi ja me saamme nauttia maukkaista resepteistäsi.
    Kiitos siitä.
    -arja-

  5. Hummuswrapit oli mun yhden kesän vakioruoka!

    Myös: keksitaikina- ja piparitaikinatryffelit!

  6. Kaikkein hienointa (sekasyöjän näkökulmasta) tässä onkin se, ettei täällä alleviivata vegaaniutta. On vain ruokaa, joka näyttää ja maistuu hyvältä. Niin pitäisi olla aina. Olen saanut täältä monia vinkkejä ja kokeillutkin useita reseptejä. Onnea!

  7. Kiitos Elina loistavasta blogista! Olen itse ollut kasvissyöjä 10 (tai 11?) vuotta, täysin vegaani en ole vieläkään mutta muun muassa sinun blogisi ja keittokirjojesi ansiosta lähestulkoon kaikki kotona kokkaamani ruoka on vegaanista. Myös sekasyöjäavomies on huomaamattaan alkanut tehdä esimerkiksi perunamuussin aina vegaanisena kaurakermaan ja siniseen Keijuun. :) Mitään yksittäistä suosikkireseptiä en varmaankaan osaa sanoa, mutta esimerkiksi Vegaanin keittiössä -kirjasi tofupyörykät ovat varmaankin tyypillisin arkiruoka meidän kotona. Rakastan myös kylmäsavutofu-parsakaalipiirakkaasi, se on aivan mielettömän hyvää! Blogisi taitaa olla ainoa ruokablogi jonka postaukset tarkistan päivittäin. Kiitos!

  8. Onnea<3 Parhaiten resepteistä on jäänyt mieleen ja käyttöön kirsikkapiiras, joka on niin sairaan hyvä ettei ilman sitä tule kesää. Muuten niin blogin, kuin kirjojesikin sapuskareseptit on ahkerassa käytössä viikoittain, aina löytyy jotain mitä kokeilla tai tehdä uudestaan.

  9. Rosmariiniseitan on edelleen yksi lemppareista, samoin Shepherd’s pie ja erilaiset pähkinäjuustot. Blogi, keittokirjat ja Vegekauppa ovat ihan huippuja juttuja, kiitos kun olet osaltasi tehnyt vegaanien elämästä helpompaa ja mukavampaa! <3

  10. Ensimmäinen resepti jonka täältä bongasin on yhden kattilan pasta kun vasta opettelin vegaaniksi. Yleensä haen täältä ensimmäisenä inspiraatiota siihen mitä söisin :) Ja toi pasta on kyllä edelleenkin minun sekä sekaanimieheni herkku, tein hänelle sitä ensimmäisellä tapaamisella ja tuossa hän vielä on eli taisi mennä ainakin sen osalta nappiin!

  11. Paljon onnea!
    Teet ihan mahtavaa työtä!
    Kasvis- ja vegaaniruoan kokkaaminen resepteilläsi on ihanaa seikkailua. On jännittävää löytää uusia raaka-aineita ja makuja. Tämä on ihan parasta työtä, mitä voi tehdä sen eteen, että kasvissyönti ja vegaaniruoan syönti yleistyy. Kyse ei ole todellakaan luopumisesta jostakin vaan siitä, että saa näin hienon ja jännittävän ruokamaailman tilalle!
    Ohjeillasi ei ole tullut pettymystä koskaan.
    Suosikkejani ovat esimerkiksi Tofua maapähkinäkastikkeessa. Teen sitä täysjyväpennepastan kaveriksi. Koko perhe tykkää!
    Toinen suosikkini on minestronekeitto.
    Myös vegemajoneesi ohjeellasi onnistui mainiosti.
    Ohjeissasi on hienoa se, että niissä on myös proteiinit kohdallaan, mukaan tulee tofua, papuja tai linssejä jne.
    Meillä on ensi kesänä juhlat, ja sinne aion kokeilla Budjettikokin raakakakkua. Täytyy tosin harjoitella ensin. :)
    Kirjoistasi mulla on jo Viiden tähden vegaani ja aion nyt hankkia kaksi muutakin kirjaa eli Vegaanin keittiössä ja Vegaanin aamupalakirja.
    Ihanaa, että teet tätä ja teet sitä niin sydämelläsi! Kiitos!

  12. Linssi-bataatti Shepherd’s Pie on jäänyt mieleen, oli tosi hyvä joulupöytään. Vähän vaihtelua.
    Tämä on ainoa ruokablogi, jota käytän säännöllisemmin. Tietää mitä saa, kun täällä harvemmin on hirveän työläitä reseptejä :).
    Vegaanin keittiössä on ihan mahtava kirja, käytän sitä säännöllisesti.

  13. Onnea iki-ihanalle blogille! Ilman Chocochiliä vegaaniruuanlaittoon tutustuminen olisi ollut niin paljon vaikeampaa. Blogisi on ihan ykkönen niin reseptien kuin ulkoasunkin houkuttelevuuden puolesta ja täältä useimmiten ensimmäisenä alkaa etsimäänkin,että mitä tänään syötäisiin! Suosikkeja on tosi monta, mutta ensimmäisinä tulevat mieleen arkiruokasuosikiksi nousseet soijarouhepullat tomaattikastikkeessa(sekasyöjämiehenkin makuun ovat),parsakaali-savutofu-piirakka(Ravontolapäivässäkin hyvin menestynyt luottoresepti) ja sipulipiirakka(ihan oma ”ylellisyysherkkuni” esim viinin kera).

  14. Onnea ihanaĺle Chocochilille! Me ollaan miehen kanssa kokkailtu tosi paljon eri ruokia sekä blogista, että kahdesta ekasta kirjasta (uusinta ei olla ehditty vielä hankkimaan) ja kaikki on olleet poikkeuksetta tosi hyviä! Ylivoimaisia suosikkeja ja säännöllisessä käytössä ovat tofu maapähkinäkastikkeessa (se indonesialaishenkinen) ja mustapapu-avokadoquesadillat. Myös monen montaa muuta reseptiä ollaan tehty usein :)

    1. Ja tietysti myös ihanat pannulla paistettavat pesto-kikherneet on meillä ihan vakkareita salaateissa.

  15. Onnea! Tätä blogia käyn välillä vaan lukemassa lukemisen ilosta ja katsomassa kauniita ruokakuvia. Teen tokipaljon ruokaakin näillä ohjeilla, täällä kun on selkeitä ja helppoja ohjeita, eikä tarvitse lähteä erikoiskauppoihin hakemaan tarvikkeita.
    Mm. päärynätuorepuuro, minttubrowniet ja metsäsieni-bataattilaatikko ovat jääneet vakituiseen käyttöön. Kiitos, kun pidät tätä blogia! :-)

  16. Kiitos kauniista, upeasta ja inspiroivasta blogista! Jerk seitan ja Hoisin tofu ovat omat kestosuosikkini.

  17. Kiitos mahtavasta työstäsi ja onnea chocochilin taipaleesta!
    Uusia reseptejä hakiessa blogi ja kirjasi ovat ahkerassa käytössä ja ovat osaltaan inspiroineet mua vegaaniudessa!
    Vakkarisuosikin on bataatti-maapähkinäkeitto ja protskupannarit.

  18. Onnea Chocochili! Meidän monivuotinen arkiruokasuosikki on myös tofua maapähkinävoikastikkeessa, jota on tehty kymmeniä kertoja.

  19. Top 3 suosikit, joita tulee tehtyä aika säännöllisesti: Jerk seitan ja limebataatit, Linssipastavuoka, Nyhtösoija (sämpylät ja coleslaw korvautuu usein ihan vaa perunamuussilla).

  20. Kiitos ihanasta blogista ja upeasta Vegaanin keittiössä -kirjasta! Olen keitellyt sen lähes kannesta kanteen ja reseptit ovat hyviä ja innostavia. Muistelenpa ihmetyksellä kasvissyöjän Helsinkiä 90-luvulla…. ravintolasta ei saanut mitään, paitsi ehkä ns. lämpimän kasvislautasen, jossa oli pahimmillaan mm. komeron perukoilta löytyneestä porkkanasta raastettua apeutta kauheaan ylihintaan. Oli myös pieni vegaaniyhdistys mutta ei kukaan tiennyt mikä on vegaani. Itse kokeilin silloin vegaaniutta mutta voitte kuvitella, että sosiaalinen elämä siitä kärsi. Nyt taas ihmettelen ja iloitsen miten kaikki on kääntynyt näin nopeasti päälaelleen!

  21. Kiitos itsellesi ihanasta blogista, joka todella ilahduttaa aina ihanilla ideoilla ja kauniilla kuvilla! Tätä lukiessa ja katsellessa olo raikastuu ja virkistyy aina. Kiitos, kun jaksat tehdä ja innostua. Innostuksesi näkyy kaikesta ja tarttuu! Oma lempparireseptini on shepherd’s pie linsseistä, jota olen tehnyt lukuisia kertoja itselle sekä vieraille. Iski ihan kriisi, kun kuvioihin shepherd’s pien jälkeen tullut miehekkeeni ei pidä perunasoseesta missään ruoassa :O Muuten hyvä mies, mutta tällainen perustavanlaatuinen vika ;D Teen tätä siitä huolimatta välillä, koska tämä on parasta ja uppoaa kyllä mieheenkin, mutta joudun etsimään myös hänelle oman Chocochili-lempireseptin. Onneksi valikoimaa riittää! Ja mikä sen hauskempaa kuin käydä koko arkisto läpi resepti kerrallaan!

  22. Onnea blogin vuosipäivästä ja kiitos jatkuvasta inspiraatiosta! Jos yksi resepti pitäisi sanoa, niin se on kyllä ehdottomasti sadepäivän porkkanakakku. Olen tehnyt sitä 1,5 vegaanivuoteni aikana lukemattomia kertoja ja vakuuttanut sillä kaikki sekaaniystäväni ja perheenjäseneni. Viikonloppuna kakkua tulee tarjolle valmistujaisjuhliini (joista tulee tietenkin täysin vegaaniset, sillä en ikinä jättäisi mahtavaa pehmeän vaikuttamisen mahdollisuutta väliin) :-)

  23. Kermainen soijasuikalepasta! Ostin sitä reseptiä varten ensimmäistä kertaa(n. 2 vuotta sitten) soijasuikaleita, ja kuinka rakastuinkaan tuohon simppeliin lohturuokaan. Sen jälkeen kaapistani on löytynyt aina soijasuikaleita tai -paloja.
    Taisin täällä joskus aikaisemminkin hehkuttaa banaani & maapähkinävoituorepuuroa, jota nautin aamuisin useasti.

    Kiitos mahtavasta blogista!

  24. Elina, paljon onnea 9.vuotiaan blogin johdosta,ja paljon vuosia lisää.Olemme blogi-iässä lähes samanikäisiä, oma blogini täytti 9 vuotta kuukauden alussa.

  25. Paljon onnea ja kiitos mahtavista resepteistä, inspiraatiosta ja arjen helpottamisesta! Mulle on ehkä kaikkein eniten jäänyt mieleen rosmariiniseitan. Siitä on tullut meillä ihan pääsiäisen perinneruoka, jos nyt muutama vuosi jo riittää perinteeksi :)

  26. Onnea ja suuret kiitokset aivan ihanasta blogista! Olen ollut kasvissyöjä melkein 25 vuotta ja viime vuosien kehitys vegeruuan saatavuudessa on ollut uskomatonta seurattavaa. Blogiasi olen lukenut suunnilleen alusta asti, joskin olen ollut laiska kommentoija :) Suosikkireseptini oli pitkään jerk-seitan, mutta jouduttuani gluteenittomalle dieetille, seitan on ollut pakko unohtaa. Vegaaninen lasagne papupastalevyistä on ihan huippua. Seuraavaksi kokeilen glaseerattua tofukinkkua, josko siitä saisi seitankinkulle hyvän korvikkeen joulupöytään. Vähintään yhtä mahtavaa jatkoa!

  27. Parsakaali-savutofupiirakka ja siiderissä haudutettu luumuseitan on ruokia, joista nään välillä untakin 😂. Ja sit kaikki kiireisen arjen pelastajat joita voi etsiä blogista lähikaupan hyllyjen välissä kun pääsen lyö tyhjää.

    Kiitos ihanasta bogista, joka todella innostaa siirtymään kasvisruokaa antamalla enemmän tilalle kuin mistä luopuu!

  28. Onnea 9-vuotiaalle! Jostain syystä parhaiten on jäänyt mieleen herne-pinaattikeitto. Varmaan siksi, että olin juuri siirtymässä kasvissyönnistä vegaaniksi niillä main kun julkaisit reseptin ja siitä tuli kesän 2016 vakioarkiruoka. Myös vanhempani ihastuivat reseptiin. Parasta Chocochilin resepteissä onkin juuri se, että monet niistä ovat helposti arjen kiireessäkin toteutettavissa ja koska ovat yksinkertaisia jää tilaa myös omille variaatioille ja ideoille.

  29. Onnittelut ja kiitokset ihanasta ja inspiroivasta blogista! Itse löysin Chocochilin vahingossa vuosia sitten, kun sekasyöjänä jostain keksin että voisikin kokata linssikeittoa – ja niin löytyi netistä ”helpon linssikeiton” ohje ja Chocochili. Seuraavaksi taisin kokeilla paahdettua paprika-linssikeittoa, ja tykkäsin molempien reseptien makumaailmoista niin kovasti, että aloin yhä enemmän kokkailla kasvisruokia tämän blogin ohjeilla. Mutta sitä en olisi ikinä arvannut, että Chocochilin löytäminen johti siihen, että osallistuin Vegaanihaasteeseen tammikuussa 2015 (näin täällä haasteen mainoksen), ja olen nyt vegaani, toimin itse tuutorina Vegaanihaasteessa sekä perustin muutaman ihanan ihmisen kanssa Oikeutta eläimille Seinäjoen paikallisryhmän ja Vegaaniliiton Etelä-Pohjanmaan paikallisryhmän! Enkä olisi tällä tiellä ilman Chocochiliä. <3

    Ja kokkailen edelleen suurimman osan ruuista Chocochilin ohjeilla. Reseptit, joihin aina palaan, ovat linssi-perunavuoka talvisin, monet ihanat salaatit kesäisin, ja töihin teen evääksi usein esim. porkkana-kikhernekeittoa tai rosmariinilla maustettua papukeittoa.

  30. Nyhtösoija ja koriantericoleslaw ( https://chocochili.net/2014/11/nyhtosoija-ja-koriantericoleslaw/ ) on blogistasi useimmin käytössä. Varioin sitä yleensä käyttämällä nyhtökauraa soijasuikaleiden sijasta, enkä aina laita tuoretta korianteria.

    Yleisesti blogisi on helpottanut kasvissyöntiä huomattavasti, koska täältä löytyy paljon tietoa ja inspiraatiota.

    Onnittelut blogisynttäreistä! Ensi vuonna tulee pyöreitä täyteen! : )

  31. Seitanruuat (kinkku, jerk, luumu-siideri erityisesti), cashew-tuorejuusto, Hoisin tofu ja nyt uudempana porkkala ovat jääneet parhaiten mieleen kun niiden reseptejä olen hakenut blogistasi useimmiten keittiössä – koneen tai kännykän näyttö jauhossa ja agavesiirapissa. Noin arviolta olen kokeillut 8 % kaikista resepteistäsi (muita en ole ehtinyt) ja kaikki ovat toimineet loistavasti. Itse asiassa niin hyvin, että sillä oli tosi iso vaikutus vegaaniksi ryhtymisekseni vuonna 2011. Toinen vielä tärkeämpi seikka oli se, että sain tietää säännöllisesti jostain terveestä ja muutenkin hyvinvoivan näköisestä ihmisestä, joka on ihan ihka oikea vegaani. Ennen sitä en ollut vielä oikeasti tavannut yhtään sellaista ja en ollut ihan varma, oliko vegaanina oleminen oikeasti edes mahdollistikaan (kyllä maitopropagandan ja ties minkä kasvatuksen uhri kun olin).

    Muistan, että joskus vuosina 2009-2014 koostin äitienpäivän lounasmenyn lähes pelkästään sinun resepteistäsi. Niihin onnistuneisiin hetkiin liittyy tosi paljon mukavia muistoja, ostoksilla käynnistä isän kanssa, ruuanlaitosta sisarusten kanssa ja sitten ruokapöytäkeskusteluista (joihin aina kuului myös vegaaniuden ihmettely, ja hyväntahtoinen naljailu siitä, isän puujalkavitsit ja nopeat katseenvaihdot sekaaniveljeni kanssa). Kiitos niistäkin! Jos pitäisi mainita mitkä kymmenen asiaa ovat tuoneet eniten iloa ja merkitystä elämääni, niin blogisi hienoine kuvineen ja mukavine teksteineen on ehdottomasti siinä joukossa.

  32. Suurkiitos kaikista näistä vuosista ja resepteistä. Palaan aina hakemaan blinireseptin. Se toimii! Mutta muutenkn kokkaan 2-3 kertaa kuussa jonkin reseptisi, se on kivaa vaihtelua.

  33. Chocochilillä oli oma osuutensa siihen, että ryhdyin lakto-ovosta vegaaniksi kaksi vuotta sitten. Seuraan blogiasi säännöllisesti ja kokkaan viikottain ohjeillasi. Eniten tykättyjä ja useimmin kokkailtuja meillä ovat pinaattikeitto, bataatti-maapähkinäkeitto, kaalilaatikko, härkäpapu-makaronilaatikko ja parmesaanihummus. Päärynätuorepuuro on yksi vakioaamupalani. Vegaanin pekonimunakas taas on kiireettömien aamujen luksusta. Kiitos erinomaisesta blogista ja kaikesta muustakin työstä, jota teet vegaanisen elämäntavan ja eläinten puolesta!

  34. Ihana Chocochili, kiitos että oot olemassa! Nyt kun aloin miettimään, niin oon seurannut sua alusta asti ja oot ollu mun yks suurimmista inspiroijista siinä, että tein itselenikin ruoasta ammatin. Joten kiitos Elina, että oot näyttäny ihmisille vegaaniruoan herkullisuuden, monipuolisuuden ja helppouden!

  35. En ole joulukiireessä ehtinyt vastamaan näihin kommentteihin, mutta tulinpa vain sanomaan, että olen täällä tippa linssissä lueskellut näitä teidän juttuja <3 Kiitos tuhannesti, niin palkitsevaa kuulla, että työlläni on ollut merkitystä.

  36. Kiitos sinulle tämän blogin pitämisestä! Olen onnellinen puolestasi, että nykyisin saat elantosi myös ruokakauppayrittäjänä – ja siitä huolimatta blogisi ei ole muuttunut pelkäksi ”kaupallinen yhteistyö”-tägejä suoltavaksi mainosalustaksi. Tähän on moni hyvä ruokabloggaaja sortunut ja se on lukijan kannalta todella tylsä suuntaus.

    Aloin lukea blogiasi heti alkutaipaleelta asti ja olet ollut suuri tuki silloisen opiskelijan keittiötouhuille, koska en ole mikään luova ruoanlaittaja ja juuri kasvisruokien kehittäminen tuntui itsestä todella haastavalta. Parasta blogissasi on, että se tarjoaa edelleen edullisia arkiruokaohjeita ja myös jälkiruokaohjeita sekä ravintolavinkkejä!

    Suosikkejani ohjeistasi ovat seuraavat:
    https://chocochili.net/2009/11/shepherds-pie-linsseista/
    https://chocochili.net/2017/08/kantarelli-makaronilaatikko/
    https://chocochili.net/2011/06/mustapapuquesadillat/
    https://chocochili.net/2008/11/italialainen-pastavuoka/

    Kiitos!
    -Penni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *