3x vegaaninen aamiainen Kööpenhaminassa

Onnistunut viikonloppureissu Kööpenhaminaan vaatii myös hyviä aamiaisia. Valinnanvaraa kaupungista ainakin löytyy!


Päätin viime vuoden lopulla, että aion tänä vuonna käyttää viime vuosia enemmän aikaa sellaisten asioiden tekemiseen, joista oikeasti nautin. Kuten nyt esimerkiksi matkustaa hetken mielijohteesta. Viime viikonloppuna päädyin yllätysretkelle Kööpenhaminaan. Jostain syystä koko Köpis oli jäänyt minulta aikaisemmin välistä, mutta taisin vähän ihastua kaupunkiin! Vegaaniruokaa löytyi vähän joka kulman takaa, ja kaupungista jäi muutenkin hyvä fiilis huonosta säästä huolimatta. Täytynee palata kesällä takaisin!

Koska rakastan aamupaloja yli kaiken, en mielelläni jätä reissussakaan aamiaishommia välistä, vaan ne saattavat usein olla päivän paras ateria. Aamiaispaikat tuli siis valkattua melko huolella, eikä pettymyksiä tullut! Kööpenhaminasta on helppo löytää hyviä brunsseja ja aamiaisia lähes mistä tahansa kaupunginosasta. Nämä paikat valikoituivat meille osittain sijainnin perusteella, mutta näiden takia aamiaiselle voi kyllä hyvin reissata vähän kauempaakin.

Kalaset

Kalaset on pieni boheemi kahvila-ravintola, jonka vegaaninen brunssi toimi erinomaisesti. Listalta ruksittiin tilaukseen haluamansa annokset ja pian pöytä notkui erilaisia pieniä ruokia herkuteltavaksi. Baaritiskiltä sai lisäksi niin paljon hilloja ja vegaanista Nutellaa kuin jaksoi syödä. Tykkäsimme erityisesti Kalasetin tofukokkelista ja porkkanapekonista. Myös kahvi oli täällä todella hyvää!

Viikonloppuna Kalaset on brunssiaikaan aivan tupaten täynnä, joten kannattaa saapua oven taakse jo ennen kuin ravintola aukeaa.

cafe feel good

Päädyimme Cafe Feel Goodiin vähän vahingossa, sillä emme sunnuntaiaamuna mahtuneet Kalasetiin sisälle ja suunnistimme Happy Cow’n perusteella lähimpään vegaaniruokaa tarjoavaan kahvilaan. Ehdimme istahtaa alas vain hetkeksi ennen kuin tämäkin paikka täyttyi pöytävarauksista, mutta ehdimme silti herkutella kahvit, smoothiet ja leivät.

Cafe Feel Goodin hummus oli mausteisuudessaan erinomaista ja kahvi hyvää. Katselin kyllä kateellisena alla olevan kuvan brunssilautasia, joita emme tällä kertaa ehtineet maistaa. Tämän paikan ruoat olivat selvästi terveellisempään kallellaan, mutta mausta ei tarvinnut tinkiä.

hope bar

Vanhankaupungin ytimessä sijaitseva Hope Bar on oppikirjaesimerkki hyggestä. Lämpimän skandinaaviseen tyyliin sisustetun pienen kahvilan listalta löytyy vegaaninen brunssilautanen, joka sisälsi paahdettua bataattia, leipää hummuksella ja avokadotahnalla, kookosjogurttia ja granolaa sekä pienen lusikoitavan smoothien. Ei ollenkaan pöllömpää!

Onko sinulla joku ehdoton suosikki aamupalapaikaksi Köpiksessä?

10 vastausta kirjoitukseen “3x vegaaninen aamiainen Kööpenhaminassa

  1. Aamiaissuosikkini Kööpenhaminassa on kafe kaf! Siellä on herkulliset aamiaislautaset ja vegaanista kakkua ja vegaanisa croissantteja! Paikka on söpön pieni, ja marraskuussa tarkeni vielä istua ulkona. Hyviä ovat myös kafe n, kalaset ja souls. Kalasetissa on näemmä brunssin tapa vaihtunut. Aiemmin sielläkin oli vain valmiita lautasannoksia. Itse jouduin kyllä etukäteen katsomaan minne menen syömään. Kasvisruokaa ja erityisesti vegaanista oli tosi huonosti saatavilla. Myös kaikissa ruokakaupoissa ei ollut esim kasvismaitoa.

    1. Kafissa itse asiassa käytiinkin syömässä Oreo-kakkua ja hyvät kahvit, sinne voisi tosiaan mennä aamiaisellekin seuraavalla reissulla! :)

      En ole itse vielä ikinä käynyt missään, missä ei olisi etukäteen pitänyt katsoa mihin menee syömään (ihan jo sen takia, että reissussa mieluummin valitsee ruokapaikat hyvin). Mutta Kööpenhaminassa tarjontaa kyllä riittää! Tripadvisorin ja HappyCow’n avulla ravintoloiden löytäminen on superhelppoa.

  2. Kivat vinkit!

    Itse myös asun Kööpenhaminassa, ja voin suositella matalan budjetin kahvilaa Vesterborgissa ”Madglad”, jossa saa kasvisruokaa buffetista. Tunnelma on kuin mummolan mökillä ja hinnat ovat ehdottomasti Kööpenhaminan alhaisimmat – todella rento arkitunnelma! Toki rahalla saisi myös vaikka kuinka ihania kahviloita Kööpenhaminassa, ja monessa on ainakin vaihtoehtona kasvisruoat ja juomat (tosin kannattaa erikseen sanoa että esim kauramaito, koska saattavat tarjota laktoositonta maitoa)

  3. SimpleRAW on kanssa tosi kiva paikka. Siellä on kauniit ja maistuvat annokset sekä viihtyisä sisustus.

    1. Suhtaudun erittäin suurella epäluulolla kaikkiin raakaruokapaikkoihin, mutta ehkäpä tälle voisi antaa mahdollisuuden?

  4. Hei! Sua somessa seuraavana on kyllä huomannut että matkustat aika paljon ja mietinkin, että haluaisitko kirjoittaa omia ajatuksia matkustamisesta ja ekologisuudesta? Oletkin varmasti törmännyt blogeissa paljon pinnalla olleeseen lentämisen ekologisuus-aiheeseen. Vaikkei Chocochili varsinaisesti matkablogi olekaan niin silti matkoistakin täällä kirjoitat ja yhdistettynä veganismiin se on mielenkiintoinen ”ristiriita” mistä mielellään lukisi :)
    Terveisin matkustamista rakastava vegaani jolla alkanut huono omatunto lentämisestä painaa vähän liikaa ja taitaa olla edessä siirtyminen hitaampaan matkustamiseen.

    1. Tätä aihetta on kyllä tullut mietittyä aika paljon viime aikoina, ja voisin kyllä naputella aiheesta jahka ehdin! Kiitos postaustoiveesta :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *