Lounasvinkki Turkuun: Salaattiasema

Yhteistyössä Salaattiasema – Löysin juuri uuden lounaspaikkasuosikkini Turusta!


Kirjoitus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Salaattiaseman kanssa. 

Pyrin syömään kaksi kunnollista ateriaa päivässä, ja jos totta puhutaan, niin ateriat ovat varsinkin kesäaikaan melkein aina salaatteja. Viime viikkoina olen ihanien säiden vuoksi tehnyt töitä läppärin kanssa milloin missäkin: puistossa, parvekkeella, keskustassa jokirannassa tai kahviloiden terasseilla. Helteellä lounasta ei tee mieli raahata kotoa mukanaan, joten olen turvautunut myös keskustan lounastarjontaan viime aikoina.

Pääsin viime viikolla testaamaan Turun Hansakorttelissa sijaitsevan Salaattiaseman vegaanista tarjontaa, ja tästä taisi kyllä tulla salaattifanille uusi lempilounaspaikka keskustassa!

Salaattiaseman tiskin takana työskentelee kokkeja ja kaikki valmistetaan itse paikan päällä joitakin huolella valikoituja valmistuotteita lukuun ottamatta. Salaattipohjan päälle saa itse valita kastikkeen sekä viisi erilaista täytettä, joista kaksi sisältää runsaasti proteiinia. Täytteet vaihtelevat Salaattiasemalla päivittäin ja joukkoon valitaan aina myös sesongin raaka-aineita. Tällä kertaa valitsin omaan salaattiannokseeni mm. paahdettua parsaa, yrttikvinoaa, marinoitua tofua ja majoneesi-jättipapuja. Salaatti oli raikas, maukas ja todella täyttävä, täydellistä lounasruokaa siis! Myös valmiiksi suunniteltu päivän salaatti on usein vegaaninen!

Salaattiasemalta löytyy muuten myös täytettyjä leipiä, tuorepuuroja ja vastapuristettuja mehuja. Salaattiasemalla ei ole kaikki vegaanista, mutta valikoimat ovat sen verran kattavat myös vegaanin näkökulmasta, että suuntaan tänne taas joku päivä varmasti uudelleen. Salaattiasema on avoinna kahdeksaan asti illalla, joten kaltaiseni salaatin suurkuluttajat voivat napata täältä helposti mukaan myös illallisen tai syödä sen paikan päällä. Seuraavaksi voisin kyllä testata salaattirullaa, joka on wrapiksi kääräisty naan-leipä täytettynä salaatilla ja vapaavalintaisella proteiinilla.

Salaattiaseman kaikki ravintolat voi kurkata täältä. Ja Turun osalta esimerkiksi päivittäin vaihtuvat lounassalaattivaihtoehdot löydät Facebook-sivuilta.

9 vastausta kirjoitukseen “Lounasvinkki Turkuun: Salaattiasema

  1. Kuulostaapa tuo salaattisi herkulliselta! Pakko ihmetellä, kun oma kokemukseni Salaattiasemasta on täysin vastakkainen; Kävin Tampereen uudella salaattiasemalla, ja vegaaniset vaihtoehdot olivat todella vähissä. Tiskistä löytyi vegaanisena proteiinivaihtoehtona vain papumixiä ja falafeliä, joista valitsin falafelin (minulle sanottiin että täytteitä saa valita vain 4 joista yksi oli proteiini – onkohan eri toimipisteissä eri käytännöt?). Falafel oli kuivaa eikä maultaan juuri eronnut Keskon pakastepullista. Lisäksi sitä sai vain 5 pyörykkää, joten salaatista tuli lopulta aika proteiiniköyhä, kun niiden 5 pyörykän lisäksi valitsin kurkkua, punasipulia ja porkkanaraastetta, ja päälle sain ruokalusikallisen siemeniä. Suurin osa salaattirasian sisällöstä oli jäävuorisalaattia. Itse en enää maksaisi yli 10 euroa moisesta, harmillinen kokemus.
    Ehkä kyseessä oli vain yksittäinen huono kokemus, jonka voi osittain varmasti laittaa myös vasta avatun ravintolan piikkiin, mutta tämän jälkeen en kyllä itse menisi uudelleen siinäkään toivossa että taso olisi parantunut. En myöskään voisi suositella Salaattiasemaa.
    Pakko kysyä kun en tiedä kuinka nämä kaupalliset yhteistyöt toimii – olitteko sopineet etukäteen ajan jolloin pääsit testaamaan Salaattiasemaa, vai menitkö
    yllätysvierailulle? Mietin vain, että näinköhän blogimainosta varten tiskiin oli laitettu tavallista paremmat vaihtoehdot, ja muulloin valikoima on paljon huonompaa… Vai satuinko itse paikalle vain tavallista huonompana päivänä ja normaalisti valikoima on runsas ja hyvä. Vai ovatko toimipaikkakohtaiset erot näin suuret? No joka tapauksessa, kiva että sait hyvän lounaan, tuo näyttää kyllä todella hyvältä, harmi etten itse saanut yhtä hyvää kokemusta.

    1. Harmi kuulla, ettei sulla ole ollut yhtä hyvä kokemus Salaattiasemasta! Toimipaikkakohtaisia ja sekä päiväkohtaisia eroja tarjonnasta löytyy varmasti, mutta hyvä puoli tässä on se, että kun suurin osa täytteistä valmistetaan paikan päällä, niin tiskin tarjontaan voi hyvin myös tehdä itse toiveita :) Turussakin oli toki tarjolla porkkanaraasteet, kurkut ja punasipulit, mutta siellä oli tarjolla myös paljon kaikkea mielenkiintoisempaa ja täyttävämpää, kuten hummusta, paahdettuja papuja ja parsakaalia. Salaatin sisältöön ja täyttävyyteen on siis helppo vaikuttaa sen mukaan, mitä tiskistä valkkaa salaattiinsa.

      Salaattiasemalla tiedettiin, että tulen sovittuna päivänä paikan päälle kuvaamaan. Tiskissä on kuitenkin päivittäin vegaanisia vaihtoehtoja ja kuten sanottua, niin toiveita kannattaa aina esittää!

    2. Hei Anna,

      Harmi, että kokemuksesi Salaattiasemasta oli huono.
      Omavalintaiseen salaattiin kuuluu 3 kasvistäytettä ja 2 delitäytettä (proteiini) ja sen lisäksi vielä päällinen (siemeniä, pähkinöitä tai ruisrouhetta). Valikoimassa on aina paljon vegaanisia täytteitä. Kasvistäytteistä kaikki ovat vegaanisia ja proteiinipuolella pitäisi aina olla vähintään 2 vegaanista vaihtoehtoa, usein myös enemmän. Kasvispuolen täytteistä suurin osa paahdetaan paikan päällä ja maustetaan omilla mausteseoksilla. Osassa on mehevöittäjänä vegaanimajoneesi.
      Kasvistäytevalikoiman täytteet on pääsääntöisesti täyttäviä ainesosasia, eikä pelkkiä ”vesikasviksia”.
      Salaattipohjassa on jäävuorta, cosmopolitania ja pinaattia. Ilmeisesti vierailusi Salaattiasemalla on osunut kohtaan, jolloin raaka-aineet ovat olleet lopussa, eikä valikoima ole sen takia ollut niin laaja, kuin se normaalisti on.

      1. Hei Pia,
        Kiitos vastauksestasi! Minulle tosiaan sanottiin, että proteiinipuolelta saa valita vain yhden täytteen. Toisen täytteen kanssa salaatti olisi ollutkin jo vähän kivempi, vaikka siltikin ne falafelit olivat aika kuivia, ja öljyssä lilluva tölkki/pakastepapumix ei mielestäni kyllä ole järin ihmeellinen, samanlaista saa kaikista kauppojen salaattibaareista.
        Ja kasvispuolelta kaikki ei ollut vegaanista, sillä ainakin yhdessä täytteessä oli mukana hunajaa.
        Kyseessä oli varmaankin vain huono ajankohta, mutta kannattaa silti tarkentaa kaikille toimipisteille samat käytännöt omavalintaisten täytteiden määrästä ja siitä onko kaikki vegaanista vai ei, niin ei tule ikäviä yllätyksiä jos uskoo näihin mainospuheisiin. Ja ehkä vielä miettiä niitä vegaanisia proteiininlähteitä, sillä kuivat falsupullat ja tölkkipapumixit tosiaan ovat myös kauppojen salaattibaarien perusantia, ja Salaattiasemalla varmaan oli tarkoitus nimenomaan erottua edukseen täytteiden laadulla ja valikoiman kiinnostavuudella.
        Pitänee tehdä uusi vierailu, josko toisella kertaa salaatti olisi tosiaan sen kalliin hinnan arvoinen.

  2. Itse kävin jokunen aika sitten Helsingin Salaattiasemalla ja petyin kyllä suuresti. Tylsä ja pieni salaatti joka ei tosiaankaan vienyt nälkää – toi sun näyttää kyllä hyvältä!

    1. Salaattiaseman paras puolihan on se, että salaattiin voi valita itse ne täyttävimmät ja tuhdimmat päälliset. Ja se take away -salaattikippohan on aivan valtava, en jaksanut itse edes syödä kaikkea :) Kannattaa kuitenkin antaa vielä uusi mahdollisuus ja käydä ensi kerralla valitsemassa salaattiin vähän tuhdimmat täytteet.

    2. Hei Janna,

      Salaattiasemalla voit valita lounasaikaan päivän salaatin, joka on suppeampi kuin omavalintainen salaatti. Kannattaa valita omavalintainen, jolloin täytteitä on 3 kasvista ja 2 proteiinia ja päällinen. Näin saat juuri ne maut, jotka sinua miellyttää. Lisäksi salaatti on silloin todella runsas. Myös ammattiurheilijat (ja muut suuria annoksia syövät) ovat kehuneet salaatin täyttävyyttä.

  3. Vuosia ole toivonut Turkuun tällaista paikkaa! Tuoreita ja terveellisiä aineksia, vaihtelevasti. Ihmettelen kuitenkin markkinointia, facebookissa esiteltyjen valmissalaattien kuvia. Ne ovat turhan yksitotisia, useimmiten pelkkää vihreää ja ruskeaa. Itse syön silmillänikin, joten en oikein ajatuksissani ”pääse makuun” kun herkulliset lämpimät värit puuttuvat annoksista. Satunnaisesti porkkanaraasteella ja vesimelonilla on sentään luotu jotain ilon kipinää. Vaikka maku on pääasia, värikylläisiä houkutuksia odotellen.

    1. Hei Marjoram,

      Kiitos kommentista. Yritämme parantaa kuvia päivän salaatista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights