Lämmin sobanuudelisalaatti

Lämmin sobanuudelisalaatti tofulla, parsakaalilla ja tuhdilla maapähkinäkastikkeella.


Olen yleensä tarkka ostoksistani, enkä koskaan hanki kotiini esimerkiksi tavaroita, joita en ihan välttämättä tarvitse tai harrasta vaateshoppailua. Mutta ruokakaupassa tilanne onkin sitten ihan toinen! Välillä on vähän vaikea vastustaa kauniisti pakattuja ruokia, värikkäitä teepakkauksia tai erityisen mehevän ja herkullisen näköisiä vihanneksia, vaikka juuri sillä hetkellä ei olisikaan erityisiä suunnitelmia niiden varalle. Tällä viikolla hairahdin paikallisessa aasialaisia elintarvikkeita myyvässä liikkeessä näihin supernätteihin sobanuudeleihin, joita en vaan voinut jättää ostamatta. Nuudeleille löytyi kuitenkin heti käyttöä!

Alun perin japanilaiset sobanuudelit valmistetaan tattarijauhoista tai tattari- ja vehnäjauhojen sekoituksesta. Mitä enemmän vehnäjauhoja nuudeleissa on, sitä miedompi maku. Tein nuudeleista lämpimän salaatin, johon laitoin rapeaa parsakaalia, paistettua hampputofua, kevätsipulia, maapähkinöitä ja tuhdin maapähkinäkastikkeen.

Sobanuudelisalaatti

2-3 annosta

paistettu Tofu

  • 1 pkt / 270 g hampputofua (Jalotofu)
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 1 tl vaaleaa misotahnaa
  • 1 tl japanilaista soijakastiketta
  • 1 tl vaahtera- tai agavesiirappia

salaatti

  • 150 g sobanuudeleita
  • vettä ja suolaa keittämiseen
  • 1 pieni parsakaali
  • 2 kevätsipulia
  • 2 rkl suolattuja maapähkinöitä
  • tuoretta korianteria

kastike

  • 2 rkl maapähkinävoita
  • 1 limen mehu
  • 1 rkl japanilaista soijakastiketta
  • 1 rkl vaahtera- tai agavesiirappia
  • 1 rkl riisiviinietikkaa
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 1 rkl raastettua inkivääriä
  • 1 tl vaaleaa misotahnaa
  1. Valmista ensin kastike sekoittamalla kaikki aineet yhteen.
  2. Painele tofu kuivaksi talouspaperin välissä ja leikkaa se sitten kuutioiksi. Sekoita yhteen seesamiöljy, misotahna, soijakastike ja siirappi. Kuumenna rypsiöljy paistinpannulla ja paista tofua pari minuuttia tai kunnes se on saanut kevyesti väriä pintaansa. Kaada seesamiöljyseos pannulle ja kääntele hetki. Varo polttamasta tofua, sillä sokeri palaa pannulle helposti! Siirrä pannu sivuun.
  3. Leikkaa parsakaalin nuput pieniksi paloiksi (varren voit käyttää myöhemmin vaikkapa vihersmoothien joukkoon). Silppua kevätsipuli. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Valuta.
  4. Laita lämpimät nuudelit ja parsakaali kulhoon ja sekoita kastike joukkoon. Lisää lopuksi kevätsipuli, paistettu tofu, maapähkinät ja tuore korianteri. Syö salaatti lämpimänä.

5 vastausta kirjoitukseen “Lämmin sobanuudelisalaatti

  1. Tämä näyttää niin hyvältä 😍 – ihan pakko kokeilla! Sattuuko paikallinen kauppa olemaan Turussa? Vai saako näitä nuudeleita myös tavallisesta ruokakaupasta?

    1. Sobanuudeleita saa kyllä myös ihan tavallisista ruokakaupoista, joko sieltä pasta-/nuudeliosastolta tai aasialaisten elintarvikkeiden hyllystä. Mutta nämä omani ostin siitä aasiakaupasta, joka sijaitsee Eerikinkadulla Powaun ja Deli Marketin välissä.

  2. Tuli ihan sairaan ihanaa tästä, yks uus lempiruoka! Vaihdoin tofun tempeen ja toimi silleenkin loistavasti.

    1. Ooh, ihana kuulla! Tempeversio kuulostaa myös tosi hyvältä, voisin itsekin testata sitä ensi kerralla!

  3. Nam! Mä rakastuin Japanilaiseen ruokaan ihan täysin viime kesänä ja Japanissa ja olisi siistiä oppia itsekin tekemään hyvää japanilaista. Kiitos reseptistä :)

Vastaa käyttäjälle Tanja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights