Jättikokoiset espresso-suklaakeksit

Yhteistyössä Slurp – Suklaakeksit ja kahvi, kaksi lempiasiaani.


Kirjoitus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Slurp kahvielämyksen kanssa. 

Matkustamisessa, kuten elämässä yleensäkin, parhaita asioita on ruoka. Monesti muut yksityiskohdat katoavat mielestä vuosien varrella, mutta en luultavasti koskaan unohda Havaijilla syötyjä, juuri puusta poimittuja makadamiapähkinöitä, unkarilaismummon leipomaa omenapiirakkaa, kolmen Michelin-tähden vegaanista illallista Pariisissa, tobagolaisessa keittiössä aamupalaksi paistettuja keittobanaaneja, Kreikassa herkuteltua taivaallisen hyvää munakoisotahnaa, espanjalaista sipulikeittoa Uudessa-Seelannissa ja sitä jättimäistä suklaakeksiä, jonka söin viime toukokuussa berliiniläisen kahvilan terassilla. Löysin äskettäin kuvan tuosta suklaakeksistä ja päätin testailla, miten niiden valmistaminen onnistuisi kotona. Ja näistähän tuli juuri sellaisia kuin toivoinkin!

Keksit eivät kaipaa kaverikseen mitään muuta kuin hyvää kahvia, ja siinä minua on viime kuukaudet auttanut Slurp-kahvipalvelu, joka kuljettaa kotimaisten pienpaahtimoiden kahvit suoraan postiluukkuuni. Slurpista voit valita kahvin paahtoasteen (minulle tummaa, kiitos!), haluatko pavut vai valmiiksi jauhetun kahvin (minulle papuina) ja Slurp toimittaa tilauksen suoraan postiluukustasi sisälle haluamallasi tilausvälillä. Tilausta voit myös muokata ihan koska tahansa, jos haluatkin muuttaa esimerkiksi tilatun kahvin paahtoastetta. Olen ollut viime vuosina vähän kaavoihini kangistunut ja juonut pääasiassa Death Before Decafin tummaa espressoa. On ollut tosi kivaa vaihtelua, että Slurpin kautta kotiin on tullut kahveja, joita en ehkä olisi muuten tullut testanneeksi. Olen päässyt nyt testailemaan esimerkiksi Mokkapuun, Mokkamestareiden ja Lehmus Roasteryn kahveja. Lehmuksen House Blend Espressosta taisi tulla Slurpin myötä uusi lempparini, ja sitä käytin myös näiden keksin valmistamiseen.

Alennuskoodi

Kiinnostuitko Slurpista? Tämän yhteistyön myötä Slurpilta tehtiin teille alennuskoodi. Tämän linkin takaa pääset lunastamaan oman kahvielämyksesi alkaen hintaan 3,89€ (norm. 9,89€).  Käytä ostoskorissa koodia ”chocochili”, niin alennus aktivoituu. Koodi on voimassa vuoden 2018 loppuun asti.

Näistä suklaakekseistä tulee siis todella niin suuria, että uunipellille niitä mahtuu neljä kerrallaan. Nesteenä käytetty kahvi ei maistui lopputuloksessa kovin voimakkaasti, mutta tuo keksien makuun syvyyttä. Näistä kekseistä tulee keskeltä pehmeitä ja meheviä ja reunoilta hieman sitkeitä. Täydellistä!

jättikokoiset espresso-suklaakeksit

4 kpl

Kosteat aineet

  • 2 1/2 dl sokeria
  • 1/2 dl fariinisokeria
  • 1 tl vaniljauutetta
  • 3/4 dl rypsiöljyä
  • 1 dl keitettyä espressoa tai muuta vahvaa kahvia

Kuivat aineet

  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 100 g tummaa suklaata rouhittuna
  1. Keitä ja jäähdytä kahvi.
  2. Kuumenna uuni (175°C).
  3. Sekoita kulhossa yhteen sokeri, fariinisokeri, vaniljauute, rypsiöljy ja kahvi.
  4. Sihtaa nesteisiin vehnäjauhot ja kaakaojauhe. Lisää suola ja leivinjauhe ja kääntele taikina tasaiseksi. Sekoita joukkoon lopuksi rouhittu suklaa.
  5. Levitä taikinasta neljä isoa keksiä leivinpaperin päälle (otathan huomioon, että keksit eivät juurikaan leviä tai kohoa, joten voit tehdä niistä juuri sen kokoisia kuin haluat lopputuloksen olevan).
  6. Paista keksejä uunin keskitasolla noin 18 minuuttia.

15 vastausta kirjoitukseen “Jättikokoiset espresso-suklaakeksit

  1. Pakko testata! Tummapaahtoinen kahvi ja suklaa ei voi olla huono yhdistelmä <3

  2. Onko kaakaojauhe esim fazerin omaa vai maitokaakaota kuten esim nesquick?

    1. Kaakaojauhetta, ei siis kaakaojuomajauhetta joka on eri asia. Leivontaan sopiva kaakaojauhe ei sisällä muita aineita kuin kaakaota.

  3. Oon tehny näitä kahesti ja nää on niin ihania ja saanu paljon kehuja!

  4. Huh miten ylimakeita näistä kekseistä tuli… sokeri oikein narskui hampaissa..

    muuten kyllä ulkoisesti houkuttelevan näköisiä. täytyy ens kerralla vähentää sokeria reilusti.

    1. Sellaiset keksit on just parhaita, parempi överit kuin vajarit! Nämä ovat sellaisia amerikkalaistyylisiä övericookieita, ei terveellisiä kaurakeksejä.

  5. Kiitos todella hyvästä, maukkaasta ja onnistuneesta keksireseptistä! 😋😊 Muuten tein ohjeen mukaan, mutta korvasin vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella, eli tein vegaanisen ja gluteenittoman version näistä kekseistä. 🙂 Tuli muuten todella hyviä, maukkaita ja ihanan sitkeitä ja rapeita samaan aikaan! 😊 Nam! 😋

  6. Hei, kuinka kauan nämä keksit pysyvät hyvinä ja sisältä pehmeinä? Ajattelin antaa ystävälle lahjaksi. :)

    1. Heippa! Tämä on niin vanha resepti, että en ihan varmaksi uskalla mennä sanomaan. En kuitenkaan paria päivää pidempään säilyttelisi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights