Kahvismoothie

Kahvia sisältävä herkkusmoothie, olkaa hyvä! Ihan siltä varalta, jos maanantaina on käynnistymisvaikeuksia.

Amarettokahvi

Melkein jo ryhdyin keittelmään syksyn ensimmäisiä glögejä, mutta päädyin kuitenkin toiseen lämmittävään juomaan.

Jäälatte mantelimaidosta

Alprolta tuli vähän aikaa sitten kauppoihin uusi mantelijuoma. Siitä syntyy myös ihana jäälatte, jonka toinen juju on kahvista tehdyt jääpalat.

Jäälatte

Lämpimillä ilmoilla ei tee mieli juoda mitään kuumaa, mutta koska kahvia on saatava, on jäälatte oiva ratkaisu!

Suklaaruudut

Nämä ovat oikeastaan mokkapaloja, mutta suklaisempia ja mehevämpiä kuin tavalliset. Suklaaruudut onnistuvat aina, valmistuvat kotoa löytyvistä perusaineista (minulla on ainakin aina suklaata kaapissa!) ja ovat hyviä vielä seuraavanakin päivänä. Näihin on turha käyttää mitään kalliita hienostelusuklaita, sillä halpa ja perushyvä Pandan tumma suklaa toimii tähän tarkoitukseen mainiosti.