Kvinoa-sienipasteijat

Metsäsienillä ja kvinoalla täytetyt pasteijat valmistuu arkenakin nopeasti vaikkapa keittojen kaveriksi.


Onni on ystävät, joiden kanssa voi hurauttaa heti aamusta sienimetsään! Piipahdimme eilen pikavisiitillä Kurjenrahkan kansallispuistossa. Tarkoitus oli käydä vain vähän metsäfiilistelemässä ja paistella lounasta tulilla, mutta retkeltä löytyi taas saalistakin! Tänä syksynä sienimetsällä on päässyt nautiskelemaan löytämisen riemusta ehkä useammin kuin ikinä ennen. Erityisen onnellinen olen kyllä ollut tämän syksyn tattisaaliista. Mitä luksusta, kun kaupungissakin on voinut noukkia tatit mukaan aamulenkillä!

Osa eilisestä sienisaaliista päätyi tällä kertaa pasteijoiden sisälle. Näihin pasteijoihin voit hyvin käyttää muitakin metsäsieniä, kuten kantarelleja tai mustatorvisieniä.

Kvinoa-sienipasteijat

16 kpl

  • 8 lehtitaikinalevyä
  • 1/2 dl kvinoaa* + kasvislientä keittämiseen
  • 200 g metsäsieniä (käytin herkkutatteja ja suppilovahveroita)
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1/2 tl suolaa
  • mustapippuria
  • 1 tl riisiviinietikkaa
  • 1/2 dl kaurakermaa

Lisäksi

  • 1/2 dl kaurakermaa voiteluun
  1. Ota lehtitaikinalevyt sulamaan hyvissä ajoin.
  2. Kuumenna uuni (225°C).
  3. Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan kasvisliemessä ja kaada sitten ylimääräinen liemi pois.
  4. Pilko sienet, silppua sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet.
  5. Kuumenna paistinpannu ja lisää sille öljy. Kuullota sipuleita hetken aikaa ja lisää sitten sienet pannulle. Paista sienet hyvin ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla.
  6. Lisää pannulle keitetty kvinoa sekä riisiviinietikka ja kaurakerma. Tarkista suola ja siirrä pannu sivuun.
  7. Leikkaa lehtitaikinalevyt neliöiksi. Lusikoi jokaisen neliön päälle noin ruokalusikallinen täytettä, taita kolmioiksi ja painele reunat tiukasti kiinni. Voitele pasteijat kaurakermalla.
  8. Paista uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes pasteijat ovat kauniin värisiä.

* kvinoan valinnassa kannattaa kiinnittää alkuperämäähan huomiota. Kotimainen kvinoa puuroutuu voimakkaasti, joten suosin tässä reseptissä mieluummin ulkomaista kvinoaa.

3 vastausta kirjoitukseen “Kvinoa-sienipasteijat

  1. Oi, nää kuulostaa ja näyttää tosi hyviltä! Pitääpä koettaa itsekin ottaa sieniä vahvemmin mukaan leivontaan. :)

  2. Hei Elina! Herkullisen kuuloinen ohje. :) Olen suunnitellut väsääväni pasteijoita huomenna. Minulla on käytettävissä kuivattuja herkkutatteja. Suositteletko turvottamaan niitä vedellä pasteijoita varten vai olisiko parempi käyttää ne ihan vaan kuivattuna ja murustella täytteen joukkoon? Kiitos, jos ennätät vastata!

    1. Pahoittelut, huomasin viestisi vasta nyt! Mä käyttäisin niitä vain mausteena, murustettuna täytteen joukkoon.

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights