Pikkelöidyt raitajuuret

Karkilta näyttävät raitajuuret pääsevät parhaiten oikeuksiinsa pikkelöitynä.


Raitajuuret ovat heittämällä ruusukaalien ohella kauneimpia kasviksia, mitä on olemassa. Raitajuurien karkilta näyttävä leikkauspinta menee kuitenkin uunissa hukkaan, sillä raidat menettävät kypsennyksen myötä kauneimmat sävynsä.  Parhaimmillaan raitajuuret ovatkin minusta raakana tai marinoituna, jolloin raidat jäävät kauniisti näkyviin.

Tässä yksinkertaisessa etikkaliemessä pikkelöidyt raitajuuret sopivat loistavasti salaattien sekaan, voileipien väliin tai sellaisenaan lisukkeeksi. Nämä ovat mainio lisä myös joulupöytään!

pikkelöidyt raitajuuret

  • 400 g raitajuuria
  • 2 1/2 dl omena- tai valkoviinietikkaa
  • 3/4 dl sokeria
  • 2 laakerinlehteä
  • 1/2 tl kokonaisia maustepippureita
  • 1 tl korianterinsiemeniä
  • 1/4 tl suolaa
  1. Kuori raitajuuret ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi mandoliinileikkurin tai raastiraudan yksittäisen terän avulla. Laita raitajuuret lasipurkkiin.
  2. Mittaa kattilaan etikka, sokeri ja mausteet. Kiehauta liemi ja kaada se raitajuurien päälle. Anna maustua vähintään yön yli.

Pikkelöidyt raitajuuret säilynevät steriloidussa, tiiviissä lasipurkissa noin kuukauden.

P.S. Disclaimer, että punajuuria (ja kaiketi myös raitajuuria) ei suositella Eviran ohjeistuksen mukaan syötäväksi raakana, mutta minä olen popsinut niitä kuitenkin aivan huoletta jo vuosikausia. Evira suosittelee välttämään raakoja punajuuria varotoimenpiteenä, vaikka ei ole pystytty todentamaan, että lievät ruokamyrkytykset olisivat juuri punajuurten aiheuttamia.

Yksi vastaus kirjoitukseen “Pikkelöidyt raitajuuret

Vastaa käyttäjälle Mikko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *