Mausteinen filotaikinakasvispiirakka

Kaupallinen yhteistyö Becel – Filotaikinasta syntyy ihanan mehevä, pinnalta rapea kasvispiirakka.



Kirjoitus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Becelin kanssa.

Olen potenut vuosikausia pientä filotaikinakammoa. Kuvittelen, että sen käsittely on jotenkin erityisen vaikeaa ja se kuivuu sijoilleen sekunnissa. Mutta joka kerta kun leivon filotaikinasta jotain, huomaan, ettei se lopulta olekaan yhtään vaikeaa! On totta, että filotaikinan käsittelyssä saa olla ripeä, jotta taikina ei pääse turhaan kuivumaan. Vaikeaa taikinan käsittely ei kuitenkaan ole, ja lopputuloksesta tulee aina ihanan rapea ja herkullinen. Filotaikina on tietysti se juttu, kun leipoo baklavaa, mutta taikinasta saa leivottua myös monenlaisia herkullisia suolaisia leivonnaisia. Tällä kertaa leivoin filotaikinasta tämän mehevän kasvispiirakan.

Becel Original juokseva kasvirasvavalmiste on ihanteellinen tällaisten leivonnaisten valmistamiseen. Pakkauksesta voi puristaa rasvaa suoraan filotaikina-arkin päälle ja levittää sen sudilla. Superhelppoa! Esimerkiksi rypsiöljyyn verrattuna tässä on myös enemmän makua, sillä Becel Original on valmistettu auringonkukka-, pellava- ja rypsiöljyn sekoituksesta. Ja tietysti samalla saa kaupan päälle kaikki hyvät rasvahapot! Kaupassa ostoksia helpottaa, kun Becelin vegaaniset tuotteet on merkitty pakkaukseen selkeästi Vegan-merkillä.

Tämä herkullinen, mausteinen kasvispiirakka täytetään bataatilla ja kikherneillä, ja maustetaan muun muassa garam masalalla ja juustokuminalla. Piirakka kannattaa herkutella esimerkiksi raikkaan salaatin kanssa.

Otin tähän reseptiin mallia tästä Delicious-lehden reseptistä.

Mausteinen filotaikina-kasvispiirakka

10-12 palaa

  • 1 bataatti (noin 550 g)
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl raastettua inkivääriä
  • 1 tlk (230 g) kikherneitä
  • 1 rkl Becel Original juoksevaa
  • 1 tl garam masalaa
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1/2 tl korianterinsiemeniä jauhettuna
  • 500 g tomaattimurskaa
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 2 1/2 dl kaurakermaa
  • 150 g pakastepinaattia
  • 1 pkt filotaikinaa + Becel Original juoksevaa voiteluun
  1. Kuori ja paloittele bataatti pienehköiksi kuutioiksi. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Raasta inkivääri. Huuhtele ja valuta kikherneet.
  2. Sulata Becel juokseva kattilan pohjalla. Lisää mausteet ja sen jälkeen sipulit ja inkivääri. Kuullota hetki. Lisää kattilaan bataatti, kikherneet, tomaattimurska, kasvisliemikuutio ja kaurakerma. Lisää kattilaan vielä pinaatti ja keittele noin 35 minuuttia ilman kantta välillä sekoitellen. Jos seoksessa on tässä vaiheessa vielä runsaasti nestettä, jatka keittämistä, kunnes neste on haihtunut ja seos on melko paksua. Nosta sitten kattila liedeltä ja anna jäähtyä hyvin.
  3. Sillä välin kun kasvistäyte jäähtyy, nosta filotaikinapaketti sulamaan.
  4. Kun taikina on sulanut, laita uuni kuumenemaan (175°C) ja voitele irtopohjavuoka Becel juoksevalla. Voitele sitten 5-6 taikina-arkkia yksitellen Becel juoksevalla ja nosta heti voitelun jälkeen vuokaan niin, että reunat menevät reilusti vuoan yli. Lusikoi kasvistäyte vuokaan ja nosta reunat piirakan päälle. Voitele vielä muutama filotaikina-arkki ja rypistele ne piirakan pinnalle.
  5. Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin pintaansa.
  6. Anna piirakan jäähtyä hetken aikaa ennen leikkaamista. Piirakka on herkullista esimerkiksi raikkaan salaatin kanssa.

Vinkki! Irtopohjavuoasta saattaa valua rasvaa uunin pohjalle paistamisen aikana. Vähemmällä siivoamisella pääsee, kun asettaa vuoan uuniin ritilän sijasta uunipellille, joka on helpompi pestä.

4 vastausta kirjoitukseen “Mausteinen filotaikinakasvispiirakka

    1. Saman täytteen voi toki laittaa myös lehtitaikinan sisälle :) Kannattaa kuitenkin joskus kokeilla tota filotaikinaa, tykkään itse erityisesti tuosta rapeasta pinnasta!

  1. Miten tuollainen piirakka kannattaa lämmittää jos tekee edellisenä päivänä. Uuni/mikro? Kärsiikö rapeus?

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights