Vegaaninen lehtikaali-fetapannukakku

Suolainen pannukakku, joka on höystetty lehtikaalilla ja vegaanisella fetalla.


Kotimainen lehtikaali alkaa olla nyt parhaimmillaan, joten sitä kannattaa upottaa nyt esimerkiksi pastan joukkoon, sämpylätaikinaan tai smoothien sekaan. Leivoin itse lehtikaalista tänään suolaista pannukakkua, jonka höystin vielä vegaanisella fetalla. Pannarista syntyy pienellä vaivalla mainio kesälounas esimerkiksi salaatin kanssa!

Vegaaninen lehtikaali-fetapannukakku

pellillinen

  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl ruisjauhoja
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1/2 – 1 tl suolaa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 l kauramaitoa
  • 5 dl silputtua lehtikaalia (noin 3-4 lehteä)
  • 150 g vegaanista fetajuustoa (Porlammin salaattikuutiot)
  • 2 tl oliiviöljyä
  1. Kuumenna uuni (200°C).
  2. Sekoita kuivat aineet yhteen suuressa kulhossa. Lisää kauramaito ja sekoita tasaiseksi vispilällä.
  3. Lisää taikinan joukkoon silputtu lehtikaali. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
  4. Ripottele pinnalle juustokuutiot ja pirskottele lopuksi päälle oliiviöljyä.
  5. Paista uunin keskitasolla noin 35 minuuttia. Pannukakku kiinteytyy jäähtyessään, joten anna sen vetäytyä hyvin ennen tarjoilua.
  6. Herkuttele pannari esimerkiksi salaatin kanssa.

10 vastausta kirjoitukseen “Vegaaninen lehtikaali-fetapannukakku

  1. Heippa Elina! Millä korvaisit nuo jauhot, jos täytys tehdä gluteenittomana keliaakikolle? :)

    1. Heippa! Valitettavasti en itse ole koskaan tehnyt vegaanisesta pannukakusta gluteenitonta versiota, joten en ihan varmaksi uskalla sanoa miten tämä toimii ilman vehnäjauhoja – ne kun on aika oleellinen osa tämän leivonnaisen koostumusta. Ehkäpä lähtisin kokeilemaan jollain vaalealla gluteenittomalla jauhoseoksella. Jos testaat, niin kerro sitten kuinka kävi! :)

    2. Itse yleensä olen käyttänyt vegaanisissa gluteenittomissa pannukakuissa Semperin jauhoja (sen mukaan, mitä kaupassa tai kaapissa on ollut), ja hyvin ovat mielestäni toimineet. :)

      1. Kiva kuulla, että toimii! Sen vähän mitä olen leiponut gluteenittomasti, olen tehnyt usein tolla Semperin fin mixillä ja se kyllä pelaa usein ihan hyvin.

  2. Voiko fetakkeet korvata tofulla ja jos voi niin onko ideoita marinoimiseen?

  3. Tein tätä äsken ja todella hyvää tuli! Voisin jopa melkein sanoa että parasta maistamaani pannukakkua :) Korvasin tosin lehtikaalin pinaatilla sillä jääkapissani lojui pinaattipussi joka oli jo melkein siinä syömäkelpoisen ja menetetyn tapauksen rajamailla :D

  4. Kestääköhän tämä pakastamista miten hyvin? Yritän tehdä osan juhlatarjottavista etukäteen pakkaseen😊

    1. En valitettavasti osaa sanoa varmaksi, en nimittäin ole testannut tämän pakastamista. Mutta vahva veikkaus, että toimii!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights