Tulossa: Lapsiperheen vegaanikeittokirja

Lapsiperheen vegaanikeittokirjaa on palautteenne perusteella odotettu! Nyt sitä voi ostaa jo ennakkoon ja tukea työtämme.


Kun Suvi esitteli minulle viime vuonna idean Lapsiperheen vegaanikeittokirjasta ja ehdotti kirjaa yhteiseksi projektiksi, ensimmäinen reaktioni oli apua enhän mä tiedä lapsista tai niiden ruokkimisesta yhtään mitään. Suvi sai minut kuitenkin nopeasti innostumaan tästä projektista. Vaikka minulla ei ole omia lapsia, olen vuosien varrella saanut paljon palautetta lapsiperheiltä, jotka ovat löytäneet blogista ja kirjoistani uusia koko perheen suosikkireseptejä.

Kirjaprojekti alkaa olla jo hyvällä mallilla. Suunnittelimme kirjan reseptit yhdessä Suvin kanssa, jolla on äitinä ja ammattipedagogina kaikki tarvittava tieto ja minulla pitkä kokemus reseptien kehittelystä. Ja mukana kirjan toteutuksessa on myös laillistettu ravitsemusterapeutti, ihana Leena Putkonen, joka tsekkaa, että reseptit ovat myös ravitsemuksellisesti täysipainoisia. Puuhaa riittää vielä reseptikehittelyssä ja kuvaamisessa, mutta olemme jo innoissamme, että saamme kirjan alkusyksystä ulos!

Lapsiperheen vegaanikeittokirja koostuu kuuden viikon kiertävästä ruokalistasta, jonka avulla saa taklattua kaikki arkiruokapulmat. Lisäksi kirjasta löytyy välipaloja ja herkkuja, joiden tekeminen onnistuu myös yhdessä lasten kanssa.  Kirjassa on myös mukana kattava tieto-osuus, jossa neuvomme miten nirsoilevan lapsen saa maistelemaan uusia asioita, miten lapset otetaan mukaan ruoanlaittoon ja kuinka piilottaa uusia kasviksia tuttuihin ruokiin. Olemme olleet ihan todella innoissamme siitä, miten ihanasti tämä kirjaidea on otettu vastaan, ja vaikuttaa siltä, että tämä opus tulee tarpeeseen monissa perheissä. 

Kuva: Miikka Pirinen / Kosmos

Aloitimme Lapsiperheen vegaanikeittokirjalle tänään mesenaattikampanjan, jonka kautta voit ostaa kirjan ennakkoon ja tukea työtämme. Meilläkin on tilanne se, että Suvin kevään puhujakeikat on peruttu ja monet omista kevään yhteistyöprojekteista on nyt jäähyllä ja peruutuksia tulee koko ajan lisää. Olemme hurjan kiitollisia jos hankit kirjan jo ennakkoon ja tuet projektin valmistumista! Mesenaatin kautta ennakkoon ostetuista kirjoista jää kirjailijalle suurempi osuus kuin kirjakaupasta hankittuna.

Voit ostaa oman kirjasi ennakkoon tämän linkin kautta.

17 vastausta kirjoitukseen “Tulossa: Lapsiperheen vegaanikeittokirja

  1. Hei,

    Jos saa esittää parannusehdotuksia tuohon ennakkotilauslomakkeeseen (Mesenaatti), niin olisi kätevää, jos samalla tilauksella voisi tilata useamman kappaleen – sekä sinne lapsiperheeseen että mummolaan!

    1. Hei, kiitos palautteesta! Mesenaattikampanjaa ei voi enää muokata, ja mietittiin useamman kirjan tilausvaihtoehtoa myös, mutta ajateltiin, ettei sille olisi kysyntää. Laitetaan tämä kuitenkin korvan taakse seuraavaa kertaa varten! :)

  2. Jee! Erityisesti tuo 6 viikon lista saa sata sydäntä. Ja tämä vielä tälläiseltä joka ei (vielä) ole vegaani, eikä edes kasvissyöjä. Mutta tälläisen kirjan kanssa matka vegaanimpaan on niin paljon helpompaa.

  3. Mahtavaa, että tämä kirja on tulossa! Onhan kirjassa myös sormiruokareseptejä?

    1. Jee! Kiva kuulla, että kirjalle on käyttöä. Varsinaisia sormiruokareseptejä kirjassa ei ole, mutta monet reseptit sopivat myös sormiruokailijoille ja pikkulasten ruokailusta on oma tieto-osio.

  4. Oiskohan tästä iloa myös perheelle jossa ei ole lapsia? :D Nimittäin sun edellinen Chocochilin arkiruokaa on aivan huippu kirja! Sen reseptejä meidän kahden aikuisen perheessä on kokattu tosi paljon joulusta lähtien ja olemme innostuneet kokeilemaan kokonaan vegaanista ruokavaliota tämä vuosi. Myös täältä sun blogista ollaan löydetty lisää hyviä reseptejä. Oikeastaan olemme syöneet koko alkuvuoden lähes pelkästään sun ohjeilla tehtyä ruokaa hahah. Kiitos paljon ruokaideoista! :))

    1. On toki, kirjan reseptit maistuu myös aikuisille! Mutta sun tapauksessa ottaisin nyt käyttöön mun Vegaanin keittiössä -kirjan 7. painoksen. Siihen on leivottu sisälle myös pari vuotta sitten ilmestynyt Vegaanin aamupalakirja, joten kirjassa on 426 sivua kokkailtavaa. Kirjaa voi tilata kotiin esimerkiksi Vegekaupasta ja Adlibriksestä.

      1. Kiitos vinkistä! Kävin laittamassa kirjan tilaukseen, niin riittää kokattavaa vähäksi aikaa. :)

  5. Hei! Mahtava juttu! Onko reseptit sillä tavalla simppeleitä, että niitä voi kokkailla yhdessä lasten kanssa?

    1. Useimpia kyllä voi, toki lasten iän huomioiden. Lähes kaikista resepteistä löytyy kyllä jotain, johon pienetkin lapset voi osallistaa :) Ja ohjeet ovat helppoja, jotta ne olisi arjen kiireessä nopea ja simppeli valmistaa.

  6. Voih, missasin tuon mesenaatin deadlinen eilen! Onko mitenkään mahdollista päästä vielä ennakkotilaukseen mukaan?

    1. Ei valitettavasti tällä erää, mutta kirjaa saa toki ihan normaalisti hankittua kirjakaupoista jahka se ilmestyy elo-syyskuussa :)

  7. Ihan loistava idea! Haluan ehdottomasti tämän kirja ja enemmän kuin mielelläni tuen teitä tilaamalla kirjan ennakkoon. Minulla olisi kuitenkin yksi kysymys: Asun Sveitsissä joten enne kuin tilaan kysyisin, että onko toimitus tänne mahdollista?

    1. Tämä joukkorahoitus on valitettavasti nyt jo päättynyt, mutta kirjaa saa nyt tilattua esim. Adlibriksestä. Mitkään suomalaiset kirjakaupat eivät taida tällä hetkellä toimittaa kirjoja Sveitsiin. Suomalainen toimittaa joihinkin Euroopan maihin, mutta valitettavasti Sveitsi ei kuulu joukkoon. Laitan sulle vielä sähköpostia, niin katsotaan mitä keksitään tämän tiimoilta!

  8. Ostin kirjan tänään:

    + monta hyvää ruokaohjetta
    + Lastenjuhlat-osio
    + välipalat

    – Aivan liikaa turhaa saarnamista (kasvatusneuvoja, ”Miksi kasvisruoka on hyvästä”, vauvan vegaaniruokailu ja…. ”Ota lapset mukaan keittiöön!”). Vähättelevä ja kaikentietävä sävy on aika meh.
    – Jotkut ruoat toistuu kirjasta toiseen (punajuuripihvit, pyttipannu, keitot…)
    – Samat mausteet kirjasta toiseen :(

    1. Hei! Kiitos palautteestasi.

      Kirjan ajatuksena oli nimenomaan tarjota tietoa ja kirjassa käsitellyt asiat ovat juuri niitä, joita meiltä useimmiten kysytään. Kirja on suunnattu niille, jotka kaipaavat tietoa siitä, miten lapset voi ruokkia vegaanisesti, ilmastoystävällisesti ja terveellisesti. Olisi hauska kuulla tarkemmin, miksi ajattelet, että sävy on saarnaava ja vähättelevä? Koska ajatuksemme oli, ja myös muilta saadun palautteen perusteella olemme siinä onnistuneetkin, että tietotekstien sävy olisi kannustava ja inspiroiva.

      Lisäksi reseptit, kuten esimerkiksi pyttipannu, ei ole toistunut kirjasta toiseen – Vegaanin keittiössä -kirjasta löytyy pyttipannun resepti, mutta sen raaka-aineet on perunaa lukuun ottamatta ihan eri ja valmistustapakin erilainen. Kustantajan kanssa kyllä mietimme yhdessä, että kirjaan olisi mukava saada osittain myös tuttuja klassikkoruokia, jotta uudet lukijatkin pääsevät niiden pariin ja Lapsiperheen vegaanikeittokirja olisi kattava kokoelma perheiden suosikkeja. Tämän takia opuksesta löytyy myös esimerkiksi pinaattikeitto, joka oli myös Chocochilin arkiruokaa -kirjassa.

      Mutta toivottavasti sinulle mieluisten reseptien parissa sujuu syksyn kokkauspuuhat mukavasti!

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights