Kikhernetonnikalaleivät

Vegaaniset tonnikalaleivät syntyvät helposti superherkullisesta kikhernetäytteestä.


Kikhernetonnikala ei ole mikään uusi juttu, mutta olin unohtanut tämän herkun olemassaolon ihan kokonaan! Muistan tehneeni vastaavaa ekoja kertoja joskus yli kymmenen vuotta sitten, mutta jotenkin koko homma oli unohtunut, kunnes taannoin mietiskelin leivänpäällisiä ja tämä muistui mieleen.

Kikhernetonnikala ei nyt varsinaisesti maistu täsmälleen tonnikalalta, mutta joku merellinen viba majoneesin, punasipulin, kapristen, tillin, sitruunan ja kikherneiden yhdistelmästä tulee. Joka tapauksessa tämä on mitä mainioin leipien täyte!

kikhernetonnikalaleivät

Kikhernetonnikala

  • 80 g kuorittuja manteleita + 2 dl vettä
  • 1 tlk / 230 g kikherneitä
  • 1 pikkupurkki / 35 g kapriksia
  • ¼ punasipulia
  • 135 g vegaanista majoneesia (esim. Hellmann’s)
  • 2 rkl tuoretta tilliä silputtuna
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • mustapippuria myllystä
  • suolaa

Lisäksi

  • paahtoleipää
  • versoja tai salaattia
  • (tomaattia, suolakurkkuja tai muita kasviksia maun mukaan)
  1. Kaada mantelit kulhoon ja lisää vesi. Kuumenna mikrossa täydellä teholla 3 minuuttia. Kaada vesi pois ja huuhtele mantelit kevyesti kylmällä vedellä, jotta ne jäähtyvät hieman.
  2. Huuhtele ja valuta kikherneet. Soseuta kikherneet ja mantelit karkeaksi tahnaksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.
  3. Silppua sipuli hienoksi. Lisää kikherneseoksen joukkoon kaikki aineet ja sekoita hyvin.
  4. Täytä leivät kikhernetonnikalalla ja kasviksilla.

Huomioita reseptistä

  • Jos olet allerginen manteleille, voit korvata ne cashewpähkinöillä tai auringonkukansiemenillä
  • Jos sinulla ei ole mikroa käytössä, voit vaihtoehtoisesti kiehauttaa mantelit kattilassa tai liottaa niitä yön yli
  • Kikhernetonnikala säilyy jääkaapissa muutamia päiviä

23 vastausta kirjoitukseen “Kikhernetonnikalaleivät

  1. Vitsi tää tahna oli niiiin hyvää ! Vähän pelotti kaprikset, mutta rohkeasti kokeilin ja nekin toimi siellä 😍

  2. Ehkä tyhmä kysymys, mutta miksi niitä manteleita pitää kuumentaa / liottaa? Toimisiko paahtaminen? Tai ihan sellaisenaan?

    1. Heippa! Ei ole ollenkaan tyhmä kysymys! Manteleiden keittämisen/liottamisen idea on tässä se, että ne pehmenevät sopivasti. Sellaisenaan sekaan laitettuna suutuntuma jää helposti kuivaksi, mutta voit toki soveltaa reseptiä ihan sen mukaan mikä itsestä tuntuu hyvältä.

  3. Voisikohan korvata majoneesin – ainakin osan siitä – vaikkapa soijajogurtilla, ettei tulisi niin rasvaista? Ehkä pitäisi silloin laittaa sekaan myös hiukan sinappia.

  4. Kestäisivätköhän leivät lämmittämistä esim. uunissa sen jälkeen kun ovat täytetty?
    Täyte jo valmiina jääkaapissa, olipa helppo ja hyvää!

    1. Leivät kerää jonkun verran kosteutta jääkaapissa, joten en välttämättä suosittele täyttämään leipiä kuin vasta vähän ennen syömistä. Mutta täyte sopii mainiosti kyllä myös esimerkiksi lämpimiin leipiin!

  5. Miksi nimi on kikherne tonnikala jos tonnikalaa ei ole lainkaan 🤔?

    1. Nimi on kikhernetonnikala siitä syystä, että tämä on kasvisversio tonnikalasta. Ruokien nimeäminen niiden käyttötarkoituksen ja tutun olomuodon mukaan on helppoa, koska ihmiset tietävät siitä heti, mistä on kyse. Esimerkiksi soijamaito tai cashewjuusto on aivan käyttökelpoisia ja kuvaavia nimiä, vaikkei niissä olekaan lehmänmaitoa.

      Itse toivoisin, että tästä jatkuvasta nimistä vääntämisestä päästäisiin jo pikkuhiljaa eroon.

  6. Iso kiitos tästä! Tämä oli todella herkullista, 8-vuotiaan mielestä täysi kymppi! Samoin eilen tekemämme Kanakiusaus Vegetarian Butcherin chunckseista oli aivan ihanaa! Lapsiperheen keittokirjasta suosikiksi on noussut porkkana-kukkakaalikeitto.
    Kiitos upeista, takuuvarmoista resepteistä, joiden ansiosta meidänkin kaoottisessa erityislapsiperheen arjessa on mahdollista kokata ja leipoa vegaanista herkkuruokaa.

  7. Oon tehny tätä jo monta kertaa, aivan älyhyvää. Aloin jo hieman myös haaveilemaan jos tätä laittaisi voileipäkakun väliin.

  8. Olipa hämmentävän hyvää! Ja tosi helppo ja nopea valmistaa. Välillä tässä koronavuoden aikana on ehtinyt todella leipiintyä ruuanlaittoon, joten uudet hyvät reseptit piristävät tosi paljon.

  9. Olipas hyvä, itse asiassa loistava ohje. Vegaanisyöjät olivat maistavinaan myös kananmunaa täytteessä.
    Ihana ja tervetullut vaihtoehto esim hummukselle, jota paljon käytetään. Kiitos kovasti ja kiitos lisää uusia leivän päällisiä 🤗💚👌

  10. Kiitos vinkistä, en ole tällaisesta koskaan kuullutkaan. Sopisikohan voileipäkakun täytteeksi 🤔

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *