Helppo ja nopea vegekanaviillokki

Lapsuudesta tuttu klassikko vegaaniversiona.


Kanaviillokki, tuo kouluruokien klassikko, onnistuu vaivattomasti myös vegaaniversiona ja ruoasta tulee ihan todella hyvää! Ja ehkäpä paras asia tässäkin helpossa arkiruoassa on se, että ruoka valmistuu suunnilleen vartissa.

Ruoanlaitto on nykyään niin helppoa, kun kaupasta löytyy valmiina erilaisia vegekanoja, joiden avulla arkikokkaamisesta tulee vaivatonta ja broilerin ystävät tuskin erottavat tuotetta alkuperäisestä. Kuivaruokaosastolla myytävät soijasuikaleet on toki edullisempia ja nekin käyvät tähän ruokaan hyvin: keitä suikaleet ensin vahvassa kasvisliemessä pehmeiksi, purista ylimääräinen neste pois ja käytä kuten käyttövalmista vegekanaa.

Perinteiseen kanaviillokkiin ei tule vihreitä papuja, mutta halusin tähän ruokaan vähän lisää kasviksia. Papujen lisäksi kastikkeeseen voit laittaa myös esimerkiksi tuoretta pinaattia.

vegaaninen kanaviillokki

4 annosta

  • 1 sipuli
  • 2 isoa valkosipulinkynttä
  • 1 pienen sitruunan raastettu kuori
  • 1-2 rkl vegaanista margariinia tai oliiviöljyä
  • 1-2 rkl curryjauhetta
  • 2 x 180 g pkt vegekanaa (esimerkiksi LikeMeat tai Vegetarian Butcher)
  • 4 dl kaurakermaa
  • 1 rkl kasvisfondia
  • 1 tl sipulijauhetta
  • kourallinen pitkiä vihreitä papuja (pakaste)
  • mustapippuria myllystä
  • 1-2 rkl sitruunan mehua
  • (suolaa)
  • tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa

Lisäksi

  • riisiä
  1. Jos käytät pakastevegekanaa, anna sen mielellään sulaa ensin. Näin se säilyy mehevämpänä pannulla.
  2. Silppua sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Raasta sitruunan kuori.
  3. Kuumenna margariini pannun pohjalla. Lisää puolet curryjauheesta sekä sipulit. Kuullota muutaman minuutin ajan tai kunnes sipuli alkaa pehmetä. Lisää sitten vegekana pannulle ja jatka paistamista vielä pari minuuttia.
  4. Kaada pannulle kaurakerma ja kasvisfondi, sekä sipulijauhe ja loput curryjauheesta (maun mukaan). Lisää vielä vihreät pavut ja hauduttele miedolla lämmöllä, kunnes pavut ovat sulaneet.
  5. Mausta lopuksi mustapippurilla, sitruunan kuorella ja purista joukkoon sitruunan mehua. Tarkista suola
  6. Tarjoa vegekanaviillokki tuoreen korianterin ja riisin kanssa.

6 vastausta kirjoitukseen “Helppo ja nopea vegekanaviillokki

  1. Tämä oli aivan taivaallista! Mun piti tehdä kastiketta omasta päästä, mutta sitten muistin tämän ohjeen. Kaikkia aineksia oli sopivasti kotona, ja kyllä oli hyvää!

  2. Reseptistä puuttuu tieto, missä vaihessa sitruunankuori lisätään mukaan kastikkeeseen. Valmistaminen onnistui silti – tosi hyvä ohje, kiitos!

  3. Moi!
    Vegekanaa näköjään huonosti saatavilla. voisiko toimia Mifu-suikaleilla?

    1. Hälsans Kök -merkiltä löytyy edelleen hyvin kaupoista, mutta harmi kun nuo muut ovat poistuneet! Mifu-suikaleet eivät ole vegaanisia, joten niiden käyttämisestä en osaa sanoa.

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights