Kaupallinen yhteistyö Method | Miten vähentää tiskin määrää keittiössä + ARVONTA!
Kirjoitus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Methodin kanssa.
Kun vajaa kolme vuotta sitten muutin Turusta Helsinkiin, jouduin tinkimään aika monesta töihin ja kokkaamiseen liittyvästä mukavuudesta. Turussa minulla oli erillinen työhuone ja keittiö, jossa mahtui kokkaamaan ja sotkemaan niin paljon kuin vain ehti ja tiskauksenkin hoiti astianpesukone. Viimeiset vuodet olen kokkaillut kämppiksen kanssa jaetussa minikeittiössä, jossa ei ole astianpesukonetta. Ruokaa teen silti ihan yhtä paljon kuin ennenkin, joten tiskattavaa riittää. Näiden vuosien aikana olen kuitenkin oppinut muutaman takuuvarman keinon, miten tiskin määrä pysyy aisoissa. Varmasti teistäkin moni elelee jatkuvan tiskikaaoksen keskellä, joten tässä muutama vinkki, kuinka selviät vähemmällä tiskillä ja miten hommasta tulee helpompaa!
1. Panosta oikeanlaisiin astioihin
Suosikkiasioita omassa keittiössäni on lasiset kannelliset vuoat, jotka voi laittaa uuniin, niissä voi säilöä ruoan jääkaappiin ja ottaa ne eväsrasiaksi mukaan. Yhdestä astiasta siis parhaimmillaan valmistaa, säilöö, uudelleenlämmittää ja syö koko ruoan. Uuniruoat voi myös valmistaa suoraan annoskokoina, jolloin niitä ei ole pakko siirrellä astiasta toiseen.
Ja tämä on ehkä itsestäänselvyys, mutta mitä vähemmän sinulla on astioita, sitä vähemmän tulee tiskiä. Kun astiat ja lusikat on kortilla, niitä ei tule tuhlailtua ruokaa laittaessa. Kannattaa siis miettiä tiskausasioita tältäkin kannalta: onko keittiössä vain tarpeellinen määrä tavaraa?
2. Usein pelkkä huuhtelu riittää!
Veitset, raastimet ja esimerkiksi jauhojen mittaamiseen ja sekoittamiseen käytetyt astiat tai perunoiden keittämiseen käytetty kattila kannattaa huuhdella ja siirtää kuivumaan heti käytön jälkeen. Ne eivät (ainakaan joka kerta) kaipaa erillistä tiskaamista. Kun tällaista kevyempää välisiivoilua tekee jo ennen varsinaista tiskausurakkaa, lopullinen homma jää paljon pienemmäksi.
3. suosi yhden astian ruokia ja hyödynnä leivinpaperi
Omat lempiarkiruokani ovat sellaisia, jotka valmistuvat yhdessä astiassa. Usein pilkon uunipellille (leivinpaperin päälle) läjän kasviksia ja heitän joukkoon soijapyöryköitä. Jos teen uunipellillä valmistuvia ruokia, sekoitan öljyn ja mausteet kasvisten joukkoon käsin suoraan uunipellillä, enkä sekoittele niitä erillisessä kulhossa.
Usein teen myös yhden pannun lasagnea, yhdessä astiassa valmistuvia kiusauksia tai ison kattilallisen keittoa. Lounassalaatin pilkon yleensä suoraan lautaselle ja paistan siihen sopivan annoksen verran jotain kasviproteiinia. Mausta ei tarvitse tinkiä, mutta tiskiä ei tule juuri lainkaan.
4. mittaa kuivat aineet ensin
Kun leivot tai teet ruokaa, mittaa kuivat aineet ennen nesteitä. Näin et tarvitse kahta erillistä mittakippoa ja lusikoita, eikä niitä tarvitse pestä välissä. Olen yrittänyt huomioida tämän myös omissa resepteissäni jos se suinkin on reseptin toteuttamisen kannalta mahdollista: ruoanlaitto ja etenkin leivonta on näin helpompaa.
5. meal preppaa
Ennakointi ja isojen määrien kokkaaminen kerralla on fiksua myös tiskaamisen näkökulmasta. Samalla pannulla voi paistella useammat eri ruoat ja kattilassa keitellä ison satsin pastaa tai riisiä koko seuraavalle viikolle ja selviät yhdellä tiskausoperaatiolla. Etukäteen suunnittelu ei ole vahvinta alaani, mutta se kyllä helpottaa monia käytännön asioita.
6. käytä samoja astioita uudelleen
Omalla tiskipöydälläni notkuu aina vähintään vesilasi, kahvikuppi ja leipälautanen, joita käytän monta kertaa uudelleen.
7. panosta hyvään tiskiaineeseen
Tiskiä syntyy joka tapauksessa, mutta tiskaaminen on paljon mukavampaa ja helpompaa kun sen tekee oikeilla aineilla! Oma suosikkini on jo monta vuotta ollut Method, jonka löysin käyttöön Animalian eläinkokeettoman kosmetiikan listalta. Methodin tuotteissa on ihanat tuoksut ja ne tehoaa oikeasti todella hyvin myös kokkaillessa syntyvään rasvalikaan. Rasvaiset paistinpannut ja pinttyneemmätkin astiat puhdistuvat Methodilla helposti! Joistakin Methodin tuotteista löytyy myös täyttöpakkauksia (kuten suosikistani Coconut Water -astianpesuaineesta), jolloin muovin määrääkin on helppo vähentää. Methodin tuotteet valmistetaan kasviperäisistä, biohajoavista ainesosista ja ne on pakattu kierrätysmuovista valmistettuihin ja edelleen uudelleenkierrätettäviin pakkauksiin.
arvonta
Voit voittaa itsellesi paketillisen Methodin tuotteita! Paketista löytyy omat suosikkituotteeni tiskivuoren taltuttamiseen sekä muutama yllätystuote maahantuojalta. Arvontapalkinnossa on seuraavat lempparituotteeni:
- Ihanalta tuoksuva Method Coconut Water -astianpesuaine
- Hedelmäisen raikas ja tehokas Method Peach + Pink Pepper -astianpesuaine
- Makean klementiinin tuoksuinen Method Daily Kitchen Clementine -siivoussuihke, jolla saa keittiön pinnat hohtamaan
Arvonnan säännöt
- Kommentoi tämän postauksen alle viimeistään 17.10. minkä tuoksuista astianpesuainetta haluaisit testata. Valikoiman voit kurkata täältä.
- Jätä toimiva sähköpostiosoite sille varattuun kenttään, jotta saan sinuun tarvittaessa yhteyden arvonnan päätyttyä.
- Palkinto arvotaan 18.10.2021. Mikäli voittajaa ei saada kiinni viikon kuluessa arvonnan päätyttyä, palkinto arvotaan uudelleen.
- Palkinnon toimittaa voittajalle Methodin maahantuoja Eettinen luksus.