Herkullinen kasvisversio klassikkoleivistä!
Amerikkalaiset tuna melt -klassikkoleivät onnistuvat mahtavasti myös vegaanisena! Tein tähän hieman muokatun version aikaisemmin julkaisemastani kikhernetonnikalasta, joka tuo leipiin mehevän, merellisen fiiliksen. Leivän välissä on tietysti myös vegaanista juustoa alkuperäisiä tunameltejä mukaillen.
vegaaniset tuna melt -leivät
4 annosta
- 2 tlk / á 230 g kikherneitä
- ½ pieni punasipuli
- 1 sellerinvarsi
- 1 pikkupurkki / 80 g kapriksia
- ½ dl vegaanista majoneesia (Hellman’s)
- 1 dl turkkilaista kaurajogurttia (Oatly)
- 1 pienen sitruunan raastettu kuori
- 1 rkl sitruunan mehua
- 1 dl tilliä silputtuna
- ½ dl lehtipersiljaa silputtuna
- mustapippuria myllystä
- 130 g vegaanista sulavaa juustoa (Violife Epic)
- 8 viipaletta hapanjuurileipää
- 2 tomaattia
- vegaanista voita paistamiseen (Eleplant)
- Huuhtele ja valuta kikherneet. Murskaa ne kulhossa esimerkiksi perunasurvimella. Pieniä sattumia saa jäädä! Silppua punasipuli ja selleri hienoksi.
- Lisää kikherneiden joukkoon punasipuli, valutetut kaprikset, majoneesi, turkkilainen kaurajogurtti sekä sitruunan kuori ja mehu. Lisää vielä silputut yrtit ja mausta mustapippurilla.
- Raasta juusto ja viipaloi tomaatit.
- Levitä juustoraastetta leipäviipaleille. Lisää tomaatit, kikhernetäyte ja nosta toinen puoli leivästä päälle.
- Sulata voi pannulla ja paista leivät parissa erässä molemmin puolin kullanruskeiksi (noin 3-4 minuuttia/puoli). Litistä leipiä pannua vasten lastalla tai kattilan kannella paistamisen aikana.
Huomioita reseptistä
- Jos olet allerginen sellerille, voit jättää sen pois reseptistä.
- Kaprikset voit halutessasi korvata hienoksi silputuilla suolakurkuilla.
- Jos haluat täytteeseen lisää merellistä makua, voit silputa joukkoon yhden nori-merileväarkin.
- Täytettä tulee tällä ohjeella aika paljon. Jos et syö kaikkea leipien välissä, voit sekoittaa loput vaikkapa kalattoman kiusauksen joukkoon (resepti täällä). Se on hyvää myös kylmänä leivän päällä!