Siirry sisältöön

Itse tehty kasvisliemi keittiön tähteistä

Kasvisten kuoret, kannat ja muut jämät kannattaa säästää, sillä niistä saa erinomaista kasvislientä.


Teen ruokaa pääosin itse alusta asti, ja vieläpä kasvatankin osan kasviksistani omalla kasvimaalla. Mitään ei tee mieli heittää hukkaan, joten viimeisen vuoden sisällä olen alkanut tehdä myös kasviliemen itse. Se syntyy kuin itsestään ruoanlaiton ohessa, sillä kasvisten kuoret ja kannat voi säästää pakastepussiin ja keittää myöhemmin sopivana hetkenä liemeksi.

Käytännössä siis kotitekoinen kasvisliemi syntyy lähes ilmaiseksi, sillä se tehdään aineksista, jotka muuten päätyisivät biojätteeseen.

Näin valmistat kasvislientä tähteistä

Kasvisliemi syntyy kuin itsestään ruoanlaiton ohessa. Pese kasvikset ennen käyttöä ja säästä pilkkoessasi kuoret ja kannat 2 l uudelleensuljettavaan pakastepussiin. Pussi täyttyy pikkuhiljaa ja kun se on täynnä, voit keittää liemen sopivana hetkenä.

Kasvisten jämät säilyvät pakastimessa muutamia kuukausia, joten liemen keittämisellä ei ole kiire.

Sopivat ja vältettävät kasvikset

Kasvisliemen maku tietysti vaihtelee sen mukaan, mitä kasviksia siihen käyttää. Ihan kaikkia jämiä ei kannata hyödyntää, joten kokosin listan liemeen sopivista sekä vältettävistä aineista.

Sopivat kasvikset liemeen:

  • Sipulin kuoret (antavat kauniin värin liemeen) ja varret
  • Porkkanan kuoret ja latvat
  • Sellerit, sekä lehti- että juuriselleri. Myös lehdet ja varren tyngät!
  • Purjon tummanvihreät osat ja juuripää
  • Valkosipulin kuoret ja kannat
  • Inkivääri
  • Palsternakan kuoret
  • Tomaatin kannat ja kuoret
  • Sienten varret ja kuoret
  • Persiljan ja muiden yrttien varret (käytä lipstikkaa, rosmariinia, salviaa ja muita voimakkaita yrttejä säästellen)
  • Fenkolin latvat ja tyngät
  • Paprikan kanta ja siemenkota (pieni määrä antaa makeutta)
  • Maissin rangat

Vältettävät

  • Kaalit | Ristikukkaiskasvien (Brassica-suku) kuoret ja varret voivat tehdä liemestä kitkerän ja aiheuttavat rikkipitoisen hajun ja maun liemeen. Ihan pieni määrä lehti- tai mustakaalia ei haittaa, mutta ei erityisesti myöskään paranna liemen makua.
  • Perunan kuoret | Peruna tekee liemestä samean ja tärkkelysmäisen; myös vihertyneet tai itäneet kuoret sisältävät solaniinia, jota kannattaa muutenkin välttää.
  • Punajuuren kuoret | Värjäävät koko liemen räikeän punaiseksi (paitsi jos haluat juuri sitä).
  • Pilaantuneet, homehtuneet tai limaiset osat | Heitä aina pois!

Muut mausteet

Liemeen voit lisätä lisäksi laakerinlehtiä, mustapippuria ja maustepippuria. Suolan lisään itse liemeen vasta ruoanlaiton yhteydessä.

Itse tehty kasvisliemi tähteistä

noin 1,4 l valmista lientä

  • 2 l pakastepussillinen kasvisten tähteitä
  • noin 1,5 l vettä
  • 1 tl kokonaisia mustapippureita
  • 1 tl maustepippuria
  1. Laita jäiset kasvikset kattilaan. Lisää vettä sen verran, että kasvikset peittyvät.
  2. Lisää pippurit.
  3. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja keitä kannen alla 10 minuuttia. Sammuta liesi ja anna liemen tekeytyä sen aikaa, että se on kokonaan jäähtynyt.
  4. Siiviloi liemi ja painele kasviksista kaikki neste pois, jotta saat maut talteen.
  5. Säilö liemi jääkaappiin (käytä 4 päivän kuluessa) tai pakasta rasioissa tai jääpalamuoteissa.

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.