Vegaaninen puolukkapiirakka
Helppo ja herkullinen puolukkamurupiirakka.
Helppo ja herkullinen puolukkamurupiirakka.
Ihanan pehmeä vuokapulla Biscoff-puolukkatäytteellä. Nam!
Mehevä marjapiirakka kruunaa kesän.
Kikhernejauhoista tehdyt pinaattiletut eivät häviä maussa tavallisille. Täydellistä arkiruokaa!
Yhteistyössä Suomen Sokeri – Syksyn mehevin hillo syntyy puolukoista, vaniljasta ja sitruunasta. Täydellistä seuraa esimerkiksi vastaleivotuille skonsseille!
Persimonisesonki on nyt parhaimmillaan! Makeista persimoneista ja sopivan kirpeistä puolukoista syntyy talven ihanin smoothie.
Vaniljaista puolukkajäädykettä ja kanelilla maustettua puolukkamelbaa. Ei huono!
Keittiökameleontti-blogissa oli juuri aivan ihanan kuuloinen mausteisen puolukkasmoothien ohje. Siitä inspiroituneena päätin surauttaa kotona blenderillä jotain samantapaista. Syntyi piparkakkumausteella höystetty puolukka-banaanismoothie. Nam!
Kävin pari päivää sitten sienimetsässä. Löytyihän sieltä kantarelleja, mustatorvisieniä ja suppilovahveroitakin, mutta mukaan tarttui myös muutama litra puolukoita. Niistä syntyi kotona parasta puolukkapiirakkaa, mitä olen syönyt aikoihin!
Pakastimeen oli unohtunut vielä rasiallinen viimesyksyisiä puolukoita, joten ajattelin kakun olevan niille paras sijoituskohde. Hyvää tuli ja kaikki meni :)