Söin viikonloppuna kylässä ihanaa avokado-chilipähkinäsalaattia, joten kotona oli ihan pakko kokeilla jotain samankaltaista. Alkuperäisestä reseptistä ei jäänyt jäljelle oikeastaan mitään muuta kuin avokado ja salaatti, mutta tästä syntyi taas uusi lounasruokasuosikki.
Tofusta saa maukkaampaa, jos maltat marinoida sitä vähintään yön yli. Minä en yleensä ehdi/jaksa/viitsi ja pidän nykyään tofusta sellaisenaankin, joten lyhyt marinointi riittää tottuneemmille tofunsyöjille.
2 annosta
TOFUN VALMISTUS
- 1 pkt maustamatonta tofua
- 1 appelsiinin mehu puristettuna
- 2 rkl oliiviöljyä
- 0,5 tl suolaa
- mustapippuria
- Leikkaa tofu kolmioiksi ja sekoita marinadin aineet. Anna tofun marinoitua vähintään puoli tuntia, mutta mielellään yön yli.
- Paista tofukolmiot pannulla kauniin värisiksi.
AVOKADOSALAATTI
- jääsalaattia
- tammenlehtisalaattia
- 1 appelsiini
- 0,5 avokado
- 2 rkl paahdettuja ja suolattua cashewpähkinöitä
- oliiviöljyä
- 0,5 limen mehu
- Kuori appelsiinit ja poista kalvo hedelmälihan ympäriltä.
- Kokoa salaatin aineet lautaselle ja lisää päälle paistettu tofu. Purista salaattiin vielä puolikkaan limen mehu ja pirskota päälle hiukan oliiviöljyä.
Elina,kuulostaa tosiaankin ihanalta salaatilta :-)
En ole koskaan (jostakin syystä) kokeillut tofua, mutta sinulla kun näitä mahtavalta vaikuttavia reseptejä riittää, voisin innostua kokeilemaankin!
Kiitos, yaelian!
annamaria, kannattaa ehdottomasti tutustua tofuun! Se on tosi monipuolinen raaka-aine ja vieläpä terveellistä, proteiinipitoista ja kevyttä. Maistamalla ja kokeilemalla löytyy se oma suosikkitofu, sillä niissä on eroja! Tofua löytyy todella kiinteää, pehmeämpää, marinoitua, savutofua…
Oli mielettömän hyvää, syötiin kahestaan hetkessä kulhollinen ja seuraavana päivänä toinen :P Appelsiini sopii aivan mahtavasti, mitä en osannut odottaa. On tainut jäädä jotain kammoja kuivista salaateista/raasteista, joissa on säilykepersikkaa/-ananasta, yöh.
Kurrnau, kiva että maistui :) Aavistuksen kirpeä, raikas appelsiini ja rasvainen avokado on aina loistava yhdistelmä!
Tänään oli tämä vuorossa. Kielenhän se vei mennessänsä kyllä, huomiselle riitti vielä vähän aineksia joten toinen päivä putkeen on luvassa, mahtavaa :)
http://flickr.com/photos/whz/3297776582/
Tero, kiva kuulla :) Nämä kuvakommentit on ihan mahtavia, toivottavasti joku muukin innostuisi kuvaamaan kokkauksiaan!
Tämä kyllä maistui! Helppo tehdä ja herkullinen. :) Sopii hyvin tuo avocado ja appelsiini yhteen. :)