Tomaattikeitto

Olen koko talven himoinnut tomaattikeittoa, enkä enää jaksanut odottaa, vaikka tomaatit eivät vielä olekaan mitenkään parhaimmillaan. Paras tomaattikeitto syntyy aina tuoreista tomaateista. Kaupassa kannattaa valita keittoa varten kaikkein kypsimmät tai mielellään jopa ylikypsät tomaatit, sillä ne ovat aina makeimpia.

tomaattikeitto

Pidän itse raikkaasta, aavistuksen kirpeästä tomaattikeitosta, mutta keitosta saa helposti pehmeämmän lisäämällä joukkoon kookosmaitoa tai kaurakermaa. Italialainen, litteä focaccia -leipä sopii erinomaisesti tomaattikeiton kanssa. Jos keittoa jää yli, se toimii seuraavana päivänä mainiosti pastakastikkeena.

TOMAATTIKEITTO TUOREISTA TOMAATEISTA

noin 4 annosta

  • 6  suurta tomaattia
  • 1 sipuli
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 1 pieni punainen paprika
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 3 rkl tomaattipyrettä
  • n. 0,5 l vettä
  • 2 tl basilikaa
  • 1 tl sokeria
  • mustapippuria
  • suolaa
  1. Tee tomaattien yläpäähän pieni ristiviilto ja upota ne kiehuvaan veteen. Nosta tomaatit jäähtymään, kun kuori alkaa rypistyä. Kuori tomaatit ja pilko niitä hiukan pienemmäksi.
  2. Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuutioi paprika. Lisää kattilan pohjalle oliiviöljyä ja kuullota sipuleita hetki. Lisää paprika ja tomaatit ja anna kiehua keskilämmöllä noin 10 minuuttia.
  3. Lisää vesi, kasvisliemikuutio ja tomaattipyre ja anna kiehua vielä noin 15 minuuttia.
  4. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja mausta basilikalla,  sokerilla, mustapippurilla ja suolalla. Anna keiton vielä kiehahtaa ja tarjoa tofumurusten kera.

TOFUMURUSET

  • 150 g kiinteää, maustamatonta tofua
  • 1/4 tl suolaa
  • kourallinen tuoretta basilikaa
  1. Murenna tofu ja silppua basilika. Sekoita kaikki aineet yhteen.

14 vastausta kirjoitukseen “Tomaattikeitto

  1. Vihdoin olen löytänyt blogin jossa on helppoja mutta monipuolisia vegaanireseptejä joita voi tehdä melko edullisestikin.Kiitos todella paljon tästä!

  2. Tein tämän juuri hetki sitten, ja on todella hyvää! Kiitos ohjeesta!

  3. Kokeilin tätä keittoa tänään, aiiivan mahtavaa. Juuri sellasta kuin tomaattikeiton mielestäni pitääkin olla! Tofubasilikamuru on kivan ruokaisa ton keiton lisänä.

    Kaikki muutkin sun reseptit vaikuttaa kyllä niin herkullisilta, pakko kokeilla muutamaa muutakin!

  4. Aivan ihanaa! Heitin sekaan jääkaapissa pyörineen chilin ja ai että kun toi mukavasti tulisuutta tähän.

  5. Tuleeko liian mautonta jos jättää tomaattipyreen pois tai voisiko sen korvata jollain?

    1. Kyllä mä melkein sen tomaattipyreen laittaisin tähän, jos suinkin mahdollista :)

    2. Tein tätä eilen ja olin unohtanut ostaa tomaattipyrettä kaupasta. Korvasin sen lorauksella ketsuppia ja ripauksella suolaa. Tuli varmaan vähän eri makuinen keitto kuin ohjeessa, mutta oikein hyvä silti :)

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights