Bataattilasagne
En muista enää, mistä luin ensimmäistä kertaa bataattilasagnesta, mutta idea kyseisen ruuan tekemisestä ehti muhia mielessä jo vaikka kuinka pitkään. En olisi ensimmäisenä itse keksinyt yhdistää pastaa ja bataattia, mutta kombinaatio toimii suorastaan erinomaisesti!
Bataatti maistuu lasagnen joukossa ihanan pehmeälle ja aavistuksen makealle. Ensi kerralla ajattelin yhdistää tähän vielä jotain vähän vahvemman makuista vastapainoksi – aurinkokuivattuja tomaatteja tai ehkä kapriksia voisi kokeilla. Parsakaali ei muuten ole mikään suosikkitäytteeni lasagnessa, mutta tulipahan sitäkin nyt testattua. Seuraavaksi laitan bataatin kaveriksi pinaattia ja lisää tomaattia.
Kaikki uuniruoat on siitä loistavia, että niihin voi useimmiten lykätä vähän kaikkea mitä jääkaapista sattuu löytymään. Olen vaan vähän liiankin laiska tekemään mitään uunissa, kun pidän yleensä enemmän siitä, että ruuan valmiiksi saamisessa ei kestä puolta tuntia kauempaa. Uuniruokien tekeminen vaatii yleensä liian monta työvaihetta ja liikaa odottelua, mutta täytyisi vaan yrittää pitää mielessä, että vaivannäkö yleensä kannattaa.
BATAATTILASAGNE
6-8 annosta
- 1 bataatti
- iso köntti Keijua
- 1 pienehkö parsakaali
- 250 g tofua
- 2 sipulia
- 2 isoa valkosipulinkynttä
- 1 tl oreganoa
- 1 tl basilikaa
- suolaa, pippuria
- 700 g tomaattikastiketta
- 4 dl kaurakermaa
- 3/4- 1 kiekko Cheezlyä (edam tai mozzarella)¨
- lasagnelevyjä
- Kuori ja paloittele bataatti. Keitä pehmeäksi suolalla maustetussa vedessä. Survo soseeksi Keijun kanssa.
- Hienonna sipulit ja valkosipuli. Paloittele parsakaali ja murenna tofu. Kuumenna paistinpannulla reilusti oliiviöljyä, lisää sipulit ja kuullota hetki. Lisää pannulle tofu ja parsakaalit, sekä noin 2 dl tomaattikastiketta. Mausta suolalla, pippurilla, basilikalla ja oreganolla. Anna hautua pannulla noin 5 minuuttia.
- Levitä uunivuoan pohjalle ensin tomaattikastiketta, seuraavaksi lasagnelevyjä, bataattisosetta, tofu-parsakaalipaistosta, tomaattikastiketta, kaurakermaa ja Cheezlyä. Jatka, kunnes vuoka on täynnä. Raasta päälle Cheezlyä ja kaada koko komeuden päälle 2 dl kaurakermaa.
- Paista lasagnea 200 asteessa noin 40-50 minuuttia tai kunnes pinnassa on kaunis väri. En tosin taaskaan katsonut kelloa, joten heitin ajan hatusta. Kannattaa siis tarkkailla, miltä ruoka tuntuu ja näyttää.
11 kommenttia “Bataattilasagne”