Mausteinen raparperipiirakka

Raparperiaika on kohta käsillä!


RAPARPERIPIIRAKKA

  • 3 dl sokeria
  • 175 g margariinia
  • 0,5 dl maustamatonta soijajogurttia
  • 0,5 tl vanilja-aromia
  • 2 dl makeutettua soijamaitoa
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl neilikkaa
  • 0,5 tl inkivääriä
  • 1/4 tl muskottipähkinää
  • 300 g raparperipaloja
  • vaniljasokeria
  • mantelilastuja
  1. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää soijajogurtti ja vanilja-aromi ja vatkaa vielä aineet sekaisin.
  2. Sekoita vehnäjauhojen joukkoon leivinjauhe, neilikka, inkivääri ja muskottipähkinä.
  3. Kääntele jauho-mausteseos parissa erässä rasva-sokerivaahtoon vuorotellen soijamaidon kanssa.
  4. Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka. Levitä noin 3/4 taikinasta vuoan pohjalle.
  5. Levitä raparperipalat taikinan päälle ja ripottele pinnalle hiukan tomusokeria.
  6. Lusikoi loput taikinasta raparperipalojen päälle nokareiksi ja ripottele pinnalle vielä hiukan mantelilastuja.
  7. Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Jos pinta uhkaa ruskistua liikaa, peitä se foliolla.

Piirakka kannattaa nautiskella jäähtyneenä esimerkiksi kauravaniljakastikkeen tai (kaura)vaniljajäätelön kera.

14 vastausta kirjoitukseen “Mausteinen raparperipiirakka

  1. Oi nam! Mä just mietinkin miten voisin hyödyntää pakastimet viimeiset raparperit eli tämä tuli kuin tilauksesta :)

  2. Aivan samoilla linjoilla Jytiksen kans. Mullakin on pakastimessa vielä raparperia – vaan ei oo kauaa! Ja sit vaan torilta uutta hakemaan. Raparperi on nii-in hyvää!

  3. Jytis ja hertta, nyt on tosiaan viimeiset hetket tyhjentää pakastin ennen uutta satoa :)
    Kannattaa testata muuten myös näitä!

  4. Täällä ihan päinvastoin ,eli raparperiaika talvikeväällä,ja mullakin raparperia pakkasessa.Namskis,ihanan näköinen torttu,täytyy vaan tuo soijajugurtti korvata jollain muulla,kun soijajugurttia ei täällä ole.

  5. Yaelian, soijajogurtin tilalle voisi kokeilla vaikka omenasosetta, ja soijamaidonkin voi tietty korvata vaikka kauramaidolla – soija-allergikoillekin tiedoksi :)

  6. Erica, täytyisi kyllä ehdottomasti kokeilla raparperia muuhunkin kuin vain leivonnaisiin. Kiinnostaisi testata sitä myös suolaisiin ruokiin.

  7. Hyvää. Hienoa että maidottomille on jotain näin hienoa.

  8. En ole ikinä oikein innostunut raparperista, mutta saatuani lahjoituksena säkillisen raparperinvarsia reipastuin kokeilemaan tätä reseptiä. Tykkäsin kovasti! Maustevalikoimani on melko aneeminen, joten korvasin neilikan, inkiväärin ja muskottipähkinän teelusikallisella piparkakkumaustetta, mutta hyvin sekin tuntui toimivan. Enpä olisi uskonut, että raparperista saa tehtyä jotain näin hyvää! =D

  9. Kiitos tästäkin ohjeesta =) Eipä olisi itselle tullut mieleen yhdistää raparperia, mausteita ja mantelia, yllättävän hyvin toimii näin =)

  10. Tulipa kokeiltua tätä ohjetta raparperin sijaan kesäkurpitsalla, kun sitä on nyt niin paljon. Olisi pitänyt raastaa kurpitsa palojen sijaan, ei oikein mössääntynyt. Kesäkurpitsasta irtosi myös niin paljon nestettä, että pitäisi varmaan olla kuivempi taikina tai joku ratkaisu. Tämän ohjeen taikina on kyllä hyvä, kuohkea ja hyvänmakuinen.

  11. Tämä on tosi hyvää. Olen tehnyt sitä nyt sekä mausteiden kera että ilman ja itse pidän siitä enemmän ilman mausteita. Kannattaa laittaa runsaasti pohjaa sillä raparperista tulee sen verran nestettä että se litistää sitä kummasti. Kiitos ohjeesta!

  12. Kiitos ihanasta reseptistä!
    Saatiin siirtolapuutarhapalstan raparpereille käyttöä. Tuo paistoaika ei tuntunut kuitenkaan riittävän, kun piirakka jäi keskeltä raa’aksi. Taikinaa tuli niin paljon että piirakasta tuli tosi paksu, vaikka käytin aika isoa vuokaa. Olisi pitänyt tajuta kokeilla kypsyyttä tikulla, ennen kuin otin uunista. Se maistui kuitenkin niin hyvältä, että vein puutarhakaverin synttäreille tarjolle vaikka olikin vähän raaka. Kelpasi kyllä vieraillekin!

    1. Kiitos palautteesta! Tämä on jo ihan ikivanha resepti, enkä ole tainnut tehdä tätä noin viiteen vuoteen. Täytyypä tarkistaa paistoaika joskus kun ehdin testailemaan tätä uudestaan :)

      Mutta yleisesti ottaen uuneissa on aina eroja, joten leivonnaisten kypsyys kannattaa tosiaan testata kokeilutikun avulla.

Vastaa käyttäjälle hertta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights