Pepernoten

Aloitin syksyllä uuden harrastuksen: ryhdyin opiskelemaan hollantia! Jos kielitaito nyt ei vielä ole ihan kovin huimasti kehittynyt, niin kaikenlaista hauskaa nippelitietoa kielikurssilta on tarttunut mukaan, kuten näiden pikkukeksien olemassaolo.


Pepernoteneita syödään Hollannissa Sinterklaas-päivänä, 5. joulukuuta, mutta koska ne maustetaan samaan tapaan kuin meidän jouluiset piparimme, voi niitä vallan mainiosti leipoa täällä myös vähän lähempänä joulua. Näitä kyllä vaivaa se ihan sama ongelma kuin tavallisia piparkakkujakin, eli taikina on parempaa kuin itse lopputuote, mutta ihan hauskoja rouskuteltavia nämä ovat kuitenkin. Sopii hyvin kahvin tai glögin kera.

Tein tänä aamuna näistä pari eri versiota ennen kuin sain reseptin onnistumaan. Ensimmäiseen erään laitoin liikaan leivinjauhetta ja pyörittelin sen liian isoiksi palloiksi, jolloin lopputuloksena oli pellillinen yhteen sulaneita keksejä. Seuraavan version paistoin useammassa erässä, jotta sain uunin lämpötilan ja pallojen koon kohdalleen. Suosittelen muillekin koeversion paistamista, jos olette epävarmoja!

Pepernoteneihin kannattaa käyttää Santa Marian piparkakkumaustetta, jossa on samoja mausteita kuin speculaas -mausteseoksessa. Lisäksi tarvitaan pikkuhyppysellinen valkopippuria ja muskottipähkinää.

Pepernoten

n. 100 kpl

  • 50 g margariinia
  • 1,25 dl fariinisokeria
  • 1,25 dl sokeria
  • 1 rkl piparkakkumaustetta
  • pikkuhyppysellinen valkopippuria
  • 1/8 tl muskottipähkinää
  • 1/8 tl suolaa
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • n. 3 rkl kasvimaitoa
  1. Sekoita yhteen margariini ja sokerit esimerkiksi haarukalla.
  2. Lisää mausteet ja leivinjauhe.
  3. Lisää jauhot ja kasvimaito. Vaivaa taikinaa noin minuutti ja pyörittele se pienen pieniksi palloiksi (noin marmorikuulan kokoisiksi, tai vielä vähän pienemmiksi) ja asettele ne leivinpaperin päälle uunipellille. Paista pepernoteneita 150 asteisessa uunissa noin 12-15 minuuttia. Ota pepernotenit uunista, ennen kuin ne leviävät liikaa!

Ensi viikolla on luvassa taas se perinteinen kukkakaupan jouluhärdelli, joten tämä jää todennäköisesti viimeiseksi postaukseksi ennen joulua. Siispä oikein hyvää joulua kaikille! :)

11 vastausta kirjoitukseen “Pepernoten

  1. Hollannissa nuo näyttävät ihan erilaisilta, puolipalloilta

    tässä resepti:

    Ingrediënten:

    250 gram bloem
    3 gram bakpoeder
    5 gram kaneel
    2½ gram gemalen kruidnagel
    2 gram kardemom
    1 gram gemberpoeder
    125 gram boter
    125 gram bruine basterdsuiker
    50 gram schenkstroop
    3 gram zout.

    Bereidingswijze:

    Zeef de bloem met het bakpoeder en de kruiden in een kom.
    Verwarm de boter met de basterdsuiker, de stroop en het zout al roerend in een steelpan tot ongeveer 45 °C tot alles is gesmolten.
    Schenk dit bij de bloemmassa en roer alles goed door elkaar tot een glad deeg ontstaat.
    Laat dit op een koele plaats een paar uur opstijven.
    Rol het deeg uit tot een lap van ½ cm dikte en steek hier bijvoorbeeld met een appelboor of met de achterkant van een spuitmondje gelijkmatige mopjes uit.
    Leg deze op een beboterde bakplaat en schuif die ongeveer 15 minuten midden in een matig warme oven (circa 180 °C).
    Neem de pepernoten van het bakblik en laat ze afkoelen.

  2. Anu, omani levisivät hiukan liikaa uunissa, mutta reseptihän on muuten melkein samanlainen. Osasta tuli kyllä juurikin niitä haluttuja puolipalloja, mutta se ei taida oikein välittyä kuvasta.

  3. Kokkolassa asuva anoppini tekee pepparnöttereitä, samannäköisiä pulleita vaaleita pipareita jotka koristelee raesokerilla. Herkullisia ovat myös. :)

  4. Luulen, että näistä tykkäisin, koska pidän speculaas-kekseistäkin.
    Tsemppiä jouluhärdelliin ja iloa jouluusi Elina!

  5. Minuakin kiinnostaa että miksi juuri hollantia :) liittyykö kukkabisneksiin ehkäpä?
    Itse asun Alankomaissa, joten senkin takia kiinnostaa.. :)

  6. Taidan itse kokeilla onnistunko palleroita tekemaan ja pitäämään palleroina :)

    kerron sitten :)

  7. Liisa & Katje, palaan takaisin kouluun keväällä tarkoituksena valmistua floristiksi. Haaveissa olisi, että pääsisin jossain kohtaa opintoja vähäksi aikaa Alankomaihin työharjoitteluun. Vaikka se ei ikinä toteutuisikaan, niin eipä tuosta hollannin alkeiden osaamisesta varmasti ole tällä alalla muutenkaan mitään haittaa :)

    Anu, kerro ihmeessä miten kävi!

  8. Innostuin kokeilemaan meidän pojan viljattoman ruokavalion takia riisijauhoilla tätä reseptiä. Ja ONNISTUIN! Jee!
    Korvasin jauhot ihan samalla määrällä mutta nestettä meni 4 ½ rkl. Paistoaika oli vain n 10 min sitkeille kekseille ja vähän reilummalla tuli rapsakoita. Hyviä kummatkin :)

Vastaa käyttäjälle Hanna V Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights