Appelsiini-kookosleivokset

Chocochiliin on pyydetty raakaleivonnaisten ja -jälkiruokien ohjeita, mutta asia ei ole vieläkään edennyt oikein mihinkään raakasuklaakokeilua lukuun ottamatta. Tänään päätin kuitenkin tehdä keväisen keltaisia kookoksisia appelsiiniraakaleivoksia.

appelsiini-kookosleivokset

Ihastelen kyllä netissä jatkuvasti kaikkia herkullisen näköisiä raakaleivonnaisia, mutta asiaan perehtymättömälle niiden raaka-aineet tuntuvat yleensä olevan kiven alla ja kalliita, ja lisäksi monien reseptien toteuttaminen vaatii erikoisia vempeleitä keittiöön. Uskoisin, että ei-vegaaneista tuntuu samalta monien vegaanisten leivonnaisohjeiden äärellä. Tottumiskysymyksiä siis!

Tämän kakkuohjeen bongasin Halo -blogista. En noudattanut ohjetta tismalleen, mutta kakusta tuli siitä huolimatta ihan hyvää! Kookos maistuu tässä aika vahvasti ja rasvaisuus tekee leivonnaisista aika tuhteja, mutta pieninä annoksia uppoaa. Ihan vielä en joutunut raakaleivonnaisten pauloihin, mutta aion varmasti kokeilla vielä muitakin reseptejä. Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty Karan kookoskermaa, mutta en niin välitä siitä, joten tein kerman itse kookostiivisteestä*, joka ei Karasta poiketen sisällä mitään muuta kuin kookosta. Kookostiivistettä saa ainakin Punnitse & Säästästä ja Ruohonjuuresta (myös Biona-merkkistä). Lisäksi jätin ohjeesta lesitiinin pois, koska en raaskinut ostaa 15 euron pakkausta yhtä kakkua varten.  Lesitiini olisi epäilemättä tehnyt osansa kakun rakenteeseen, mutta toimi se näinkin. Mielestäni ohje olisi myös kaivannut vähän raikkautta, joten ensi kerralla lisäisin tähän limen tai sitruunan mehua. Nyt kumpaakaan ei ollut jääkaapissa, joten käytin noin puoli teelusikallista raastettua inkivääriä – sekin sopi hyvin joukkoon!

Appelsiini-kookosleivokset

6 kpl

Pohja:

  • 1 dl mulpereita (tai muita kuivattuja hedelmiä)
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 0,5 dl vettä

Täyte:

  • 3 dl kookoskermaa
  • 2 pientä luomuappelsiinia
  • 2 rkl psylliumia
  • 2 rkl neitsytkookosöljyä
  • 1 rkl raastettua (luomu)appelsiinin kuorta
  • 0,5 tl raastettua inkivääriä
  • noin 10 tippaa (vanilja)steviaa
  1. Jauha mulperit ja kaurahiutaleet blenderissä tai sauvasekoittimella jauhoksi. Lisää vesi ja sekoita taikinaksi.
  2. Vuoraa esimerkiksi leipävuoka (noin 12×20 cm) kelmulla ja painele pohja vuokaan kostutetuin käsin.
  3. Raasta ensin appelsiineista kuoret ja kuori ne sitten. Soseuta appelsiinilohkot, kookoskerma, psyllium ja kookosöljy. Lisää appelsiinin kuori, inkivääri ja steviaa maun mukaan. Kaada seos vuokaan pohjan päälle.
  4. Laita vuoka pakastimeen noin tunniksi ja leikkaa paloiksi.

*Pakkauksen ohjeen mukaan kookoskerma tehdään sekoittamalla tiiviste 450ml lämmintä vettä. Lisään itse yleensä vähän vähemmän vettä, enkä siivilöi kermaa pakkauksen ohjeesta poiketen.

Kertokaahan raakaleivonnaisiin paremmin perehtyneet, onko teillä linkkikirjastossa joku pomminvarma superherkullinen raakaleivonnaisohje, jota on pakko testata? :) Vai onko se tosiaan niin, että raakaleivonnaiset näyttävät aina paremmalta kuin maistuvat?

15 vastausta kirjoitukseen “Appelsiini-kookosleivokset

  1. On totta, että monet raakaherkut ovat makuaan näyttävämpiä, mutta kyllä joukossa on myös ihan taivaallisia luomuksia. Yksi lemppareistani on Keittiökameleontti-Outin viinimarjakakku. Se oli Outin Evita-lehden blogissa, jota ei enää ole, mutta sen löytää Googlaamalla ”evita keittiökameleontti viinimarjakakku” ja etsimällä välimuistista.

    1. Niin, no mun näkemyksen mukaan kookosrasva ei ole erityisen terveellistä – ylipäätään mä en ole oikein ymmärtänyt edes näiden raakajälkkäreiden ideaa, koska niissä on yleensä ihan törkeästi rasvaa ja kaloreita, eikä ne edes aina maistu erityisen hyvältä. Ajattelin jatkossakin pidättäytyä sokerissa ja vehnäjauhoissa, mutta kyllä näitä raakajuttujakin on ihan kiva välillä kokeilla :)

      1. Niin… Ikuinen taistelu siitä mikä on tällä viikolla terveellistä ja mikä aiheuttaa syöpää :D Ehkä omalla kohdallani näissä raakajutuissa yksi iso plussa on juurikin se, että ne eivät ole yhtä herkullisia (olkaapa nyt rehellisiä) kuin jotkut muut leivonnaiset/makeiset. Ei tule siis syötyä molemmin käsin, mutta pienen makeannälän saa kyllä tapettua :)

  2. Hei!
    Kiva lukea kokeilusta. Itse haluaisi myös joskus kokeilla jotain raakaa herkkuohjetta, mutta ongelma on juuri, että usein ohjeissa on todella pitkä lista ”erikoisia” raaka-aineita” eikä kokeilua varten viitsi ostaa koko pakettia jotain tuotetta. Mutta mielellään luen, jos vielä testaat jotakin helpohkoa ohjetta!

    1. Se on sen takia suluissa, että se oli alkuperäisessä reseptissä. Itse käytin ihan tavallista :)

  3. Hei! Oletko käyttänyt lesitiiniä leivonnassa esimerkiksi agar-agarin sijasta?

    1. Mä en ole koskaan käyttänyt lesitiiniä mihinkään, mutta olen ymmärtänyt, että sen käyttötarkoitus on vähän erilainen kuin agarilla. Agar toimii hyydyttäjänä, kun taas lesitiini on emulgointiaine, eli se yhdistää rasvan ja veden. Tässäkin reseptissä kookosrasva olisi lesitiinin ansioista emulgoitunut, jolloin kakku olisi ollut rakenteeltaan sileämpää.

Vastaa käyttäjälle Mia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights