Kesäinen Tallinna

Olen ravannut Tallinnassa niin monta kertaa, ettei kahden käden sormetkaan riitä laskemaan. En ole kuitenkaan koskaan onnistunut ajoittamaan reissuani kesäaikaan. Tallinnahan on mitä mukavin kesäkaupunki! Pari uutta kasvisruokatärppiäkin tuli bongattua, vanhojen tuttujen lisäksi.

tallinn

Viimesyksyinen Tallinna-juttuni pitää edelleen suurilta osin paikkansa. Von Krahli Aedissa tuli tälläkin kertaa käytyä – nyt mutustelin tosin avokadopastaa ja se ihana suklaakakku tarjoiltiin kookos-kuusenkerkkäjäätelön kera. Mikä kombo!

aed

avokadopasta

Gastropavun suosituksesta kävimme myös Hell Hunt -pubissa (Pikk 39), josta sai yllättävän maukkaan vegaanisen kasvispastan, kunhan muistaa pyytää annoksen ilman juustoa. Me kävimme syömässä tuolla vähän ennen laivalle lähtöä ja meinasi tulla kiire! Aloimme ihmetellä kun tarjoilija kantoi meidän jälkeen paikalle tulleiden pöytiin ruokaa ja kävin lopulta kysymässä missä meidän ruuat viipyy – ”ihan kohta tulee”. Sen jälkeen meni vielä puoli tuntia ja sitten pitikin hotkia ruoka sitä tahtia napaan, etten ehtinyt edes ottaa kuvaa. Muuten kyllä mainio paikka, kävimme itse asiassa siellä kahdesti – ensin juomakierroksella, sitten syömässä :)

hell hunt

F-Hoone (Telliskivi 60A) sijaitsee vanhassa teollisuusrakennuksessa Kalamajan alueella, kuitenkin aivan kävelymatkan päässä vanhastakaupungista. Kiva boheemi ympäristö tarjoaakin mahtavat puitteet kahvilalle! F-Hoonesta saa vegaanisena ainakin salaatin, johon saa itse valita täytteet. Valinnan varaa olisi ollut ainakin marinoitujen kasviksien, linssien, hummuksen ja oliivien joukosta. Ihan kelpo lounas alle vitosella!

f-hoone

f-hoone2

F-Hoonen kanssa samassa rakennuksessa on muutamia pikkupuoteja, esimerkiksi ekokauppa sekä ihana keittiötarvike- ja sisustusliike HomeArt. Tuolta olisi tehnyt mieli raahata yhtä sun toista kotiin! Osa tavaroista oli vähän liian maalaisromanttisia minun makuuni, mutta kaupasta löytyi paljon myös industrialhenkisiä sisustusjuttuja, kuten vanhasta vesijohtoputkesta tehtyjä lamppuja. Ja niistä kaikista ihanista astioista puhumattakaan! Minä tyydyin tällä kertaa raahaamaan kotiin ainoastaan yhden betonisen tarjoilukulhon, mutta yhdet espressokupit ja harmaat lautaset jäivät vähän kaihertamaan mieltä…

f-hoone3

Onko jollakulla suosituksia hyvistä vesipiippukahviloista Tallinnassa? Kävimme Terrass -nimisessä paikassa, jossa oli kyllä nimensä mukaisesti kiva kattoterassi, mutta ei kylläkään oikein mitään muuta mainittavaa. Drinkit oli ylihinnoiteltuja ja palvelu ylimalkaista.

terrasse

terassi

ovi

Cafe Chocolaterien (Vene 6) suklaatarjonta ei ole vegaaniystävällistä, mutta paikassa on niin hauska terassi (ja myös hyvää teetä ja kahvia) että siellä kannattaa piipahtaa jo ihan sen takia :)

suklaakahvila

Muutaman päivän miniloma tuli tähän väliin enemmän kuin tarpeeseen. Mutta mihinköhän sitä suunnistaisi seuraavalla Tallinna-visiitillä?

P.S. Ehdin jo pelästyä, että vanhat tutut Oravake-suklaakarkit olivat muuttuneet epävegaanisiksi, kun en löytänyt kaupasta kuin maitoa sisältäviä namusia. Kävi ilmi, että Oravake-nimen alle oli ilmestynyt vaikka mitä erilaisia suklaa-pähkinänamusia, joista vegaanisia ovat ne perinteiset konvehdit (oranssi pussi), suklaakuorrutetut hasselpähkinät (vihreä pussi) sekä suklaakuorrutetut mantelit (violetti pussi).

13 vastausta kirjoitukseen “Kesäinen Tallinna

  1. Olipas kiva lukea tämä. Me ollaan lähdössä perheen kanssa ensi maanantaina :) Saa nähdä löydetäänkö uutta suositeltavaa, tosin meidän vinkit taitaa kyllä olla enemmän lapsiperheiden makuun.

  2. Just tänään kävin natustamassa Aedissa :) Listalle ilmestynyt piirakka oli tosi hyvää ja sen kanssa tarjoiltu salaatti ihan superia. Hassusti ollaan usein samaan tai melkein samaan aikaan liikenteessä tuolla lahden takana.

  3. Oho, olipas kurja homma tuon Hell Huntin kanssa, meillä ei ole ikinä ollut ajan kanssa ongelmia, noin vartissa tullut ruoka aina. Kurjaa. Ehkä ne heitti siihen juuston päälle tms ja joutu alottaan alusta. Mut kiva että maku oli kuitenkin hyvä :)

    F-Hoone kuulostaa kivalta paikalta! harmi ettei käyty siellä, tajusin jotenkin että se on niin kaukana että pakko lähteä suunnistaan raitiovaunulla tai jollain. no ens kerralla si :)

    1. Me vietiin tavarat satamaan säilöön ja käveltiin sieltä F-Hoonelle – meni noin puoli tuntia rauhallista tahtia. Vanhasta kaupungista kävelee vielä vähän nopeammin :)

  4. Voi vitsit, tuli ikävä Tallinnaan kun luin tätä. Noi oli kaikki mun kantapaikkoja (varsinkin F-hoone) kun asuin siellä.

    Ensi kerralla kannattaa testata myös Leib resto ja aed Vene-kadulla, heillä on kesäisin ihana terassipuutarha.

    1. Toi ravintola näyttää tosi kivalta, oon kävellyt siitä ohi muutamia kertoja. Kasvisruokaosasto tuolla ei kyllä oo kauhean houkutteleva…

    1. Toi onkin tuttu paikka, varmasti kymmeneltä aikaisemmalta Tallinnan-reissulta ;) Kirjoittelin siitä myös tuohon syksyllä postaamaani juttuun.

      En kuitenkaan ole tajunnut, että tuolla voisi tosiaan käydä vain drinkeillä. Ensi kerralla sinne siis jälleen!

  5. African Kitchenin drinkit on kyllä niin tekemällä tehtyjä että en henkilökohtaisesti suosittele. Itselle ainakin jäänyt se kuva että jokaiselle (?) Afrikan maalle on vaan pitänyt äkkiä keksiä joku drinkki sekoittamalla limuja ja viinaksia.

Vastaa käyttäjälle Liina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights