Kesäkurpitsa-suklaaruudut

Kesäkurpitsatehtaalta päivää! Piilotin kesäkurpitsaa tällä kertaa meheviin suklaaruutuihin.

kesakurpitsa-suklaaruudut

Suklaa ja kesäkurpitsa on klassikkoyhdistelmä! Tähän ei kylläkään saanut upotettua kuin murto-osan jääkaapissa syöjäänsä odottavista kesäkurpitsoista, mutta samalla kun uuni oli lämmin, leivoin myös kesäkurpitsasämpylöitä. Ihania tuli niistäkin! Mikään ei ole sadepäivänä ihanampaa, kuin kotona tuoksuva suklaakakku ja tuoreet sämpylät.

Chocochilin Instagramia seuraavat huomasivatkin jo muutama päivä sitten kuvan kesäkurpitsa-suklaaruuduista. Minulla oli maanantaina synttärit ja leivoin näitä se hyvä tekosyy mielessä. Mies kuskasi loput leivonnaiset työpaikalleen ja kaikki kuulemma upposivat parempiin suihin, joten uskaltanen suositella :)

Ruudut voi mainiosti leipoa edellisenä päivänä. Suklaaruutujen maku on parhaimmillaan, jos ne saavat levätä yön yli viileässä. Toinen vaihtoehto on syödä ruudut melkein suoraan uunista, murenevina ja kylmän (soija)vaniljajäätelön kanssa. Ei huonoa sekään!

Kesäkurpitsa-suklaaruudut

noin 9 reilun kokoista palaa

Pohja:

  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 dl sokeria
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 130 g tummaa suklaata rouhittuna (esim Panda)
  • 0,5 dl kaakaojauhetta
  • 150 g vegaanista margariinia sulatettuna
  • 0,75 dl kasvimaitoa (tai vettä)
  • 3 dl kesäkurpitsaraastetta

Kuorrutus

  • 2 dl tomusokeria
  • 1 rkl kaakaojauhetta
  • 1 rkl margariinia
  • 3 rkl vettä
  1. Sekoita kuivat aineet yhteen. Lisää margariini ja kasvimaito ja kääntele taikina tasaiseki. Kääntele vielä lopuksi joukkoon kesäkurpitsaraaste.
  2. Levitä taikina uunivuokaan (28x28cm) leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia tai kunnes kokeilutikkuun ei enää tartu taikinaa. Anna kakun jäähtyä hyvin ja tee sitten kuorrute.
  3. Sekoita tomusokeri, margariini ja kaakaojauhe haarukalla. Lisää vettä, kunnes koostumus on sopivan notkea. Levitä kuorrutus kakun päälle.
  4. Leikkaa kakku paloiksi ja tarjoa.

20 vastausta kirjoitukseen “Kesäkurpitsa-suklaaruudut

  1. Mielenkiintoista, en ole kuullutkaan kesäkurpitsan yhdistämisestä makeisiin leivonnaisiin. Mikä merkitys kesäkurpitsalla on maun/koostumuksen kannalta? Aivan pakko kokeilla (heti kun herkkulakko on päättynyt:D)!

    1. Kesäkurpitsahan ei itsessään maistu juuri miltään, mutta se tekee leivonnaisista aivan erityisen meheviä :) Samaan tapaan toimii kyllä muutkin kasvisraasteet (vrt. esimerkiksi porkkanakakku).

      1. Okei, niin vähän arvelinkin.

        PS. Kiitos ihanista vinkeistä! Kun ryhdyin lakto-ovovegestä vegaaniksi muutama kesä sitten, suurin apu on ollut sinusta. Tavallaan autoit minut alkuun niin, että osaan itsekin valmistaa hyvää ja terveellistä ruokaa. :)

        Mieheni, liharuoan mitä suurimpia ystäviä, on näyttänyt aina kieltä lähes kaikelle kasvisruoalle. Kas kummaa, pari viikkoa sitten tein Lasagnea tuorepastasta-reseptisi avulla päivällisen, ja nyt mies suorastaan anelee, että tekisin sitä ”maailman parasta lasagnea” uudestaan. Muutenkin kehuja on aina tullut, kun olen reseptiesi avulla leiponut. Aika huippua, vai mitä? :)

  2. Uudessa Leivotaan-lehdessä oli kesäkurpitsamuffinien ohje, tuli ihan loistavia :)

  3. Näistä tuli ihan syntisen hyviä. Varsinkin kun pilkoin suklaan vähän miten sattuu ja ne jäivät taikinan sekaan isoiksi möykyiks. Ei kyllä tässä taloudessa jäänyt palaakaan töihin vietäväksi. :D

  4. Jos taikinan tuplaa, niin tuleeko siitä pellillinen, 9 palaa on aika hintsusti meidän herkkuja rakastavalle perheelle? Voisiko tähän käyttää muita kurpitsoita, minulla on nähtävästi tulossa noin miljoona kappaletta sellaisia hassuja ufon muotoisia kurpitsoita, enkä yhtään tiedä mitä niille keksisi :D

    1. Joo, taikinan tuplaamalla tulee pellillinen. Kyllä tässä voi varmasti kurpitsaakin käyttää, en näe mitään syytä miksei! Kurpitsasta tulee myös ihan taivaallisen ihanaa keittoa, suosittelen upottamaan ainakin osan siihen :)

  5. siis herkullista! huhhuh. meni kyllä äkkiä kaupaksi tässä taloudessa :D just sillee yön ja pvän yli muhineena!

  6. No meillä ei kyllä juuri jäänyt maisteltavaa seuraavalle päivälle, niin hyviä nää oli :)

    Mun on pitänyt monta kertaa kiittää sinuu blogistasi, tämä on loistava! Reseptisi ovat meillä käytössä viikottain, ja kun kolmevuotiaalla tyypillämme on maitoallergia (joo ja soija, mutta sitä opettelee korvaamaan näistäkin resepteistä), on tämä meille oikea aarreaitta. Siis kiitos ja hyvä sinä :)

  7. Resepti kuulostaa todella hyvältä! Meillä tulee hirmuinen kesäkurpitsasato ja alkaa olla vaikea miettiä mihin sitä saisi tungettua ettei ihan kyllästy. ;) Tämän reseptin löysin googlettamalla ja vaikka meillä ollaan sekasyöjiä aion tätä kokeilla, tosin hiukan muunneltuna. Mulla on kaapissa Marianne rakeita ja testaan jos niillä korvaisin tumman suklaan.

    1. Marianne-rouhe on muuten vegaanista, joten sitäkin voisi tässä testata. Itse asiassa täytyypä itsekin testata minttusuklaaversiota ensi kerralla. Kiitos vinkistä! :)

  8. Tein tätä eilen ja tuli kyllä mehevää! Täytyypä useemmin käyttää tota kesäkurpitsaa leipoessa :)

    1. Yllättävän moni vihannes toimii leivonnassa erinomaisesti. Esimerkiksi porkkana, punajuuri ja kesäkurpitsa tekevät monista leipomuksista ihan supermeheviä :)

  9. Kiitos ohjeesta! Maistuivat samankaltaisilta kuin mokkapalat, ehkä seuraavan kerran kokeilen laittaa kuorrutteeseen kahvia. Pohja ei ollut kauhean makea, mistä tykkäsin, toimisi varmaan ilman kuorrutettakin.

  10. Toimisikohan tuo sama pohja myös kakun muotoon tehtynä, jos sen laittaisi vuokaan, vai tuleeko paistumisen kanssa ongelmia?

    1. Uskoisin, että voisi onnistuakin. Paistoaika toki sitten on jotain ihan muuta kuin ohjeessa, mutta siitä en valitettavasti osaa kokeilematta sanoa tarkemmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights