Suppilovahvero-soijabolognese

Suppilovahveroista ja soijarouheesta pyöräyttää helposti maukkaan pastakastikkeen. Eikä maksa paljon!

suppilovahverobolognese

Soijarouheresepteissä kehotetaan yleensä liottamaan rouhe vedessä tai kasvisliemessä ennen käyttöä. Suosittelen jättäämään liottamisen kokonaan välistä ja laittamaan kuivan soijarouheen suoraan paistinpannulle. Tässäkin reseptissä sipulien ja sienien kanssa hautuva soijarouhe imee itseensä huomattavasti enemmän makuja kuin kasvisliemestä, ja rakennekin pysyy parempana.

Käytin reseptiin nestesavua, koska sitä sattui olemaan jääkapissa. Nestesavun voi halutessaan korvata savupaprikajauheella tai vaikkapa chipotle-chileillä.

Suppilovahvero-soijabolognese

noin kolme annosta

  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 1,5 dl tummaa soijarouhetta
  • 1-2 rkl Braggia tai vähäsuolaista soijakastiketta*
  • muutama tippa nestesavua
  • 0,5 tl paprikajauhetta
  • 4 dl suppilovahveroita hienonnettuna
  • 500 g tomaattimurskaa
  • 0,5-1 kasvisliemikuutio
  • noin 0,5 dl vettä
  • mustapippuria
  • yrttejä maun mukaan
  • täysjyväspagettia (tai ohraa, riisiä tai perunoita)
  1. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna rypsiöljy kattilan pohjalla. Lisää sipulit, soijarouhe ja mausteet. Kääntele kattilassa noin minuutti ja lisää sitten sienet. Paista muutama minuutti. 
  2. Lisää kattilaan tomaattimurska, vesi ja kasvisliemikuutio ja anna kiehua kannen alla miedolla lämmöllä noin 10-15 minuuttia. Jos käytit tavallista soijakastiketta, lisää ensin vain puolikas kasvisliemikuutio, jotta kastikkeesta ei tule liian suolaista! Lisää keittämisen aikana vettä tarvittaessa.
  3. Tarkista suola. Mausta lopuksi pippurilla (ja yrteillä, jos haluat).
  4. Keitä spagetti ja tarjoa kastike sen kanssa.

suppilovahverobolognese2

*Bragg’s Liquid Aminos on amerikkalainen vaihtoehto soijakastikkeelle. Kamalan näköisestä etiketistä ja hassunnäköisestä valmistajapariskunnasta huolimatta se on aika hyvää kamaa! Bragg on valmistettu soijasta, mutta ei sisällä lisättyä suolaa. Kastikkeella saa ruokiin helposti lisämakua, mutta se ei ole niin överisuolaista kuin monet soijakastikkeet. En ole nähnyt Braggia myynnissä Suomessa, mutta tilasin itse oman pulloni iHerbistä.

9 vastausta kirjoitukseen “Suppilovahvero-soijabolognese

  1. Mä olen viime vuosina käyttänyt tuota samaa kikkaa rouheen kanssa – jättänyt liotuksen väliin ja suoraan pannulle. Se on sekä nopeampaa, että antaa maukkaamman lopputuloksen. Ja ihan niin kuin sanoit, myös paremman purutuntuman :)
    Soijabolognese syntyy muutenkin aika samankaltaisella ohjeella meidän keittiössä, mutta sieniä en ole tajunnut lisätä joukkoon – kiva idea!

  2. Heippa! Kiitos tästä, kaipasinkin just inspiraatiota, mitä tehdä ylivuotisista suppiksista. :)

  3. Olen nähnyt tuota Braggia myytävänä ainakin aiemmin Helsingissä Silvopleessä ja muistaakseni myös Kauppatorin Vanhan kauppahallin elävän ruoan kasviskojulla (kauppahalli on nyt remontissa). Taitavat elävän ravinnon syöjät käyttää tuota Braggia, joten kannattaa kysellä sitä heidän kaupoistaan. Ehkä luontaistuotekaupoistakin kannattaa katsella.

  4. Braggia löytyy itse asiassa aika monesta paikasta mutta ajoittain on toimitusvaikeuksia joten ei aina ole saatavilla. Löytyy Ruohonjuuresta ja siellä on myös saman merkin omenaviinietikkaa.

  5. Hyvä idea tuo chipotle-chili! Lisäsin sitä (tosin ehkä jopa hieman liiankin reippaasti), ja tuli erinomainen kastike! Ensi kerralla kokeilen kaurakermapohjaisena eli muuten täysin sama mutta tomaattimurskan sijasta lisään kaurakerman ja laitan hieman vähemmän chipotlea.

    Kiitos myös vinkistä, ettei soijarouhetta tarvitse liottaa. Olen aina aikaisemmin liottanut, suoraan pannulle laitettaessa todella tuli maukkaampaa ja parempi purutuntuma.

  6. Heips, olen tällä ohjeella tehnyt bolognesea monesti loistavin tuloksin (:
    Tosi maukas ruoka. Monet keille olen tätä suositellut eivät vain pidä sienistä, voisikohan ne siis jättää pois tai korvata jollakin? Millä?

    1. Tokihan kasvisbolognesea voi tehdä myös ilman sieniä, jättämällä ne pois reseptistä. Sienet tuo tähän kuitenkin kivasti makua, eikä sitä oikein voi korvata muulla, mutta ilmankin toki onnistuu :)

  7. Olipa hyvää! Laitoin metsäsieniä; Vaaleita orakkaita, kanttarelleja ja vähän suppilovahveroita. Lisäsin mukaan myös pari rkl maapähkinöitä. Ihana umaminen maku! Kiitos taas reseptistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights