10 minuutin hernekeitto

Jos tölkkihernari ei houkuttele, etkä muistanut eilen laittaa herneitä likoamaan, ehtii silti laskiaiseksi keitellä hernekeittoa!

pikahernekeitto

GoGreeniltä tuli vähän aikaa sitten markkinoille uusia pikapapuja ja -herneitä, joista olen kirjoitellut jo aikaisemminkin. Olen erityisesti tykästynyt ruskeisiin pikalinsseihin, joita olen ostellut jo monta pakettia. Laiska kokki kiittää, kun pikalinssien päälle voi vain kaataa kiehuvan veden ja unohtaa ne sitten kannen alle hautumaan. Linssit voi surauttaa vaikkapa levitteeksi tai syödä salaatin joukossa – joko 10 minuutin päästä, tai sitten kun muistaa.

Tänään kuitenkin testasin pikahernekeittoa! Keitosta ei tullut saman makuista kuin pidempää keittoaikaa vaativasta tavallisesta hernekeitosta, mutta silti tosi hyvää! Nappasin hernepaketin kyljestä vielä idean laittaa inkivääriä keiton joukkon, mikä toimi myös oikein hyvin.

Ja jos kaipaat hernekeiton kaveriksi pannukakkua, löytyy sellaiseenkin ohje Chocochilin arkistosta: Vegaanin pannukakku

10 minuutin hernekeitto

Kahdelle

  • 1 sipuli
  • 2 tl raastettua inkivääriä
  • 2 tl öljyä
  • 1 tl timjamia
  • 2 dl pikaherneitä (GoGreen)
  • noin 6 dl kasvislientä
  • sipulisilppua ja sinappia tarjoiluun
  1. Silppua sipuli. Kuullota sipuleita ja inkivääriä öljyssä kattilan pohjalla pari minuuttia. Lisää timjami, herneet ja kasvisliemi ja keitä noin 10 minuuttia.
  2. Soseuta keitto sauvasekoittimella (pieniä sattumia saa jäädä).
  3. Tarjoa sipulisilpun ja sinapin kanssa.

P.S. Oletko Twitterissä? No niin minäkin nykyään! Saa seurata: @chocochilinet

2 vastausta kirjoitukseen “10 minuutin hernekeitto

  1. Olen myös ilolla ostellut useamman paketin ruskeita pikalinssejä. Käteviä koska olen tosi laiska liottaja, jos ei perinteistä hernaria lasketa. Mutta mikä ihme siinä on? Mietittiin tätä asiaa juuri eilen ystäväni kanssa. Hänelle suurin este hernarin tekemisessä on sen suuritöisyys. Hah, kävin vaiheet läpi ja todettiin, että keitto valmistuu lähes itsekseen. Onko siis vain niin, että liottaminen on liikaa ja odottavan aika turhan pitkä. Ehkä tällä pikahernarilla on tilausta. Vaikkakin pakko todeta useamman version tehneenä, ettei ne tosiaan perinteiseltä maistu, ei lähellekään.

    1. Mä en kyllä koskaan liota linssejä, vaan keitän ne sellaisenaan. Eihän tavallisetkaan linssit kypsy kuin parikymmentä minuuttia, mutta nämä on siitä käteviä, ettei tarvitse vahtia kattilan vieressä.

      Mä keitän itse aina kaikki pavut, joten sinällään en pidä hernekeiton valmistamista mitenkään vaativana. Ongelma tulee lähinnä sitten, jos sitä hernaria pitää saada just nyt, eikä herneitä ole likoamassa.

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights